Yksinkertaiset ideat ovat parhaita. Bloodlines on poikkeus, joka vahvistaa
säännön: hippaleikki yhdistettynä lähitaisteluun on kyllä simppeliä ja
erikoista, mutta lopputulos on silkkaa töröä.
Animaatio pyörii ja menevä musiikki pauhaa, kun ruudulle vyörytetään
esittelykierrokselle pelin sankarit. Kaiken maailman muodikkaat
piikkikampaukset, kasvomaalit ja hämärät kumiasusteet näyttävät olevan oudon
joukkion mieleen. Siinä tennari viuhuu, tanssiliikkeet suhahtelevat ja
energialelut paukkuvat, kun heput esittelevät taitojaan.
Ensivaikutelma:
sekavan tekoviileä.
Sekavuus vain pahenee, kun kokeilee itse peliä. Tapahtumat sijoittuvat
pienelle areenalle, jota sivusuunnissa liukuva kamera kuvaa varsin
vapaamielisesti edestakaisin zoomaillen. On välkettä ja värinää, pauketta ja
efektejä, punainen lanka vain on hukassa.
Bloodlines on kilpailu,
jossa merkitään voimakenttiä siniseksi tai punaiseksi juoksemalla niiden
yli. Eräänlainen tulevaisuuden urheilulaji siis. Hipaksi homma muuttuu,
koska vain toinen pelaajista voi olla kerrallaan aktiivinen ja vain
aktiivinen pelaaja voi merkitä voimakenttiä. Aktiivisuus varastetaan lyömällä vastustaja maahan lähitaistelussa.
Karmea pelattavuus
Koska kenttä on pieni ja täynnä pomppupatjoja, telesiirtimiä sun muita
vipstaakeja, on takaa-ajo todella kaoottista. Idena on vain juosta toinen
kiinni, lyödä turpaan ja sitten merkitä tarpeeksi voimakenttiä toisen
hyökkäyksiä samalla varoen. Köyhää antia on yritetty rikastaa kaikenlaisilla
bonusaseilla, joilla ei osu kuin tuurilla. Aseiden graafiset efektit ovat sentään onnistuneita.
Pelattavuus on surkea. Analogitatilla miekkoset menevät minne tahtovat,
eivät sinne, minne pelaaja niitä yrittää ohjastaa. Harvoin ovat kädet kyynärpäihin
asti kipeät pelisession jälkeen, mutta Bloodlines siinä onnistui. Nuolilla
ohjattuna tuntuma on hiukan parempi, mutta silti huono.
Vaikka kenttää tiirataan koko ajan samasta suunnasta, tuntuu kameran
liikehdintä vaikuttavan miekkosten liikkeisiin. Kamera ei myöskään näytä
riittävästi aluetta reunalla juoksevan pelaajan ympäriltä, ja varsinkin
etukulmissa sijaitseviin energiakenttiin on hankala juosta, kun ruutua
ei paljastunut sivusuunnassa nenää pidemmälle.
Tekoälyä eivät tietenkään pelleilevä kamera tai surkeat kontrollit
haittaa, joten konevastustajat ovat huimassa etulyöntiasemassa.
Tuskaansa voi jakaa pelaamalla kaksin- tai nelinpeliä MultiTapilla.
Turnajaispelissä voi pelaajia olla jopa kahdeksan, joista kaksi kerrallaan on kentällä.
Karu tosiasia on, että Bloodlines on epäpelattava, typerä ja turha. On
vaikea käsittää, miten moista jöötiä on edes vaivauduttu julkaisemaan. Vielä
vaikeampi on tajuta, miten peliin on jaksettu rakentaa niin hirmuisesti
merkityksettömiä pikkutoimintoja, kun perusta on niinkin mätä.
Bloodlines ansaitsisi huippupisteet PSX-ohjelmointikurssin lopputyönä,
muttei tämän lehden sivuilla. Minulle tuli fyysisesti huono olo, kun pakotin itseni pelaamaan sitä, ja peliseuraa jouduin lahjomaan kaljakorilla ja sipseillä. Sivullisen kommentti: "Tuota on hirveä katsellakin."
25
