Kun korkeintaan keskitason tv-sarjasta Tomb Raiderin muottiin pakotettu peli annetaan allekirjoittaneelle, kuvittelisi tuloksena olevan 50 pojoa ja risat plus kakkapelileima. Ähäkutti!
Yllätyksettömästi Buffy the Vampire Slayer on toimintaseikkailu, jossa Buffy juoksee, loikkii ja kiipeää, vetää hirviöitä kuonoon ja selvittää helppoja puzzleja. Taistelun osuus on melkoinen, kuten vampyyriteemaan sopiikin. Juonena muinainen vampyyrien mestari haluaa suurin piirtein nostattaa helvetin maan päälle, ja seremoniaan hän tarvitsee verta, verta ja vielä lisää verta.
Buffy räjäyttää potin rennolla camp-fiiliksellään, upealla pelattavuudellaan ja kaikin puolin maittavalla ulkoasullaan. XBox tarvitsee lisää tämän laatuluokan pelejä!
Dressed to Kill
Sutjakka sankaritar on mallinnettu loistavasti aina kasvonpiirteitä myöten, mutta kun taistelu alkaa, animointi suorastaan loksauttaa leuan. Nerokas parin nappulan taistelusysteemi irrottaa teinitädistä irti uskomattoman määrän erilaisia liikkeitä, jotka vielä vaihtelevat käytetyn aseen mukaan.
Liikkeille löytyy käyttönsä, sillä hirviöt lannistetaan eri tavoin riippuen niiden tyypistä. Vampyyrit pitää paiskoa seipääseen, lävistää puunkappaleella tai viskata auringonvaloon, eräiltä zombinsukuisilta pitää saada pää irtipoikki kappaleiksi ja sitä rataa.
Kaikki mieltävät varsijousen aseeksi ja zombieleffojen ystävät tietävät, mitä lapiolla voi tehdä, mutta Buffypä taikoo itselleen aseistusta vaikka potkimalla huonekaluja päreiksi tai nappaamalla haravan käteensä. Hassu idea on Super Soaker(tm), joka on ladattu pyhällä vedellä tai oudolla helvetintulella. Kivana yksityiskohtana lyömäaseilla on omat osumapisteensä, eli aseet kuluvat käytössä.
Jos väkivalta ei kohdistuisi luonnottomiin hirviöihin, Buffyä voisi väittää aika raa'aksi peliksi, sillä taistelu näyttää överiydestään huolimatta hämmentävän aidolta. Vihuja voi paiskoa toistensa päälle, kaataa hyppypotkuin, niiltä voi irrottaa raajoja ja muutenkin vaaleaverikkömme tekee niiden epäelämästä ankean ja lyhyen kokemuksen.
Näyttävää.
Pelattavuus on virheetön. En viitsi alkaa nipottaa siitä, että kamera joskus vähän sekoilee, kun se valtaosan ajasta toimii ihailtavasti. Kuvakulman kääntely, Buffyn juoksuttaminen ja itse taisteluliikkeet toimivat kaikki kuin unelma, sillä kontrolleja ei tarvitse miettiä, ne tulevat suoraan selkäytimestä.
Mannaa faneille
Ainoat ruikutuksen aiheet ovat tekoälyn typeryys sekä tilanteen tallennus. Uskottavuus (köh, vampyyrejä, köh) karisee aina, kun vihut onnistuvat tappamaan itsensä tulipalloilla tai jatkavat partioreittejään, vaikka selkään sataa nuolia. Myös joukolla päälle hyökkäävät hirviöt jäävät välillä kohteliaasti odottamaan, että Buffy tappaa ne yksi kerrallaan.
Tilanne tallentuu aina kentän alussa, mistä seuraa se harmi, että kuolema loppumetreillä heittää turhan pitkälti takaisinpäin. Kentät eivät onneksi ole suuren suuria, joten tämäkin menee pikkunitkutusosastolle. Peli on jaettu 13 tasoon ja useampiin alitasoihin, ja vaikka vaikeustaso vaeltaa oudosti, homma pysyy mielenkiintoisena, eikä taannu typeräksi toistoksi.
Sarjan hahmoista tapaa Willowin, Cordelian, Xanderin, Gilesin ja Angelin. Pahispuolelta tavataan Spike ja The Master. Muutenkin pelissä kuulemma on viittauksia sarjaan, mutta näistä en tiedä mitään, kun en ole sarjaa seurannut.
Ääninäyttely on hyvää, eikä sopiviin paikkoihin ripoteltuja tuhmia sanoja ole säästelty. Miinuksena Buffyn repliikkeihin kyllästyy nopeasti, sillä hän esimerkiksi lukitun oven löytäessään nappaa kommenttinsa parin vaihtoehdon läppävarastosta. Välillä neitonen väläyttää nokkeliakin, esimerkiksi"Oops, I did it again" vähennettyään vampyyripopulaatiota harjanvarren avulla.
Buffy yllätti ja vakuutti kaikin puolin. Rento ote, loistava toteutus ja ripaus huumoria yhdistyvät tavalla, joka vampyyreitä lukuun ottamatta ei jätä ketään kylmäksi – kaikkein vähiten Buffy-faneja, joille kyseessä on pakko-ostos.
90
