Olipa kerran peli, jossa syttyi kolmas maailmansota.
Tietokonepelit ovat parasta mahdollista mainosta eri maiden erikoisjoukoille. Ajatella, ennen ensimmäistä Tom Clancy’s Rainbow Sixiä tai Novalogicin Delta Forcea olin hädin tuskin edes kiinnittänyt huomiota näihin kasvottomiin ammattimiehiin. Nyt, reilut kymmenen vuotta myöhemmin, tiedän heistä kaiken tietämisen arvoisen. Erityisesti sen, että Delta Force, SAS ja Task Force 141 ovat äänetön tae siitä, ettei pahuus ja terrorismi saa koskaan yliotetta oikeudesta ja demokratiasta.
Modern Warfare 3 on viimeisin luku tuntemattomien valiosotilaiden sankaritarussa. Käynnissä on kolmas maailmansota, joten uroteot on tulkittava sepitteellisiksi. Yhtä kaikki kaoottinen aikamme kaipaa helppoja sankareita ja tässä pelissä heitä riittää. Äärimmäisen uhrauksen hetkellä ei itketä, mieshän teki vain velvollisuutensa.
Äärimmäistä pahuutta tarinassa edustaa maailmanpalon masinoinut venäläinen ultranationalisti Vladimir Makarov. Hän on murhamies ja terroristi vailla vertaa. Modern Warfare 2:n joukkomurha lentokentällä oli vasta alkua, Makarov venyy vielä paljon pahempaan.
Sotapolulla olevan puna-armeijan pysäyttäminen jää kakkossijalle, kun Price, Soap ja kumppanit ryhtyvät raivoisaan ajojahtiin. Makarov on pysäytettävä!
Toimintanupit väännettiin yhteentoista jo Modern Warfare 2:ssa, joka oli alusta loppuun pelkkää sotaisaa vuoristorata-ajelua. Modern Warfare 3:n ei auta kuin venyttää sotavahvistinta vielä pykälää kovemmalle. Lopputuloksena on äärimmäisyyksien peli, jossa ei tapahdu mitään kohtuudella.
En halua pahoittaa mieliä, joten varoitan, että kahta seuraavaa otsikkoa seuraa mahdollisia juonipaljastuksia.
Liikettä, liikettä!
Päällimmäisin tunnetila Modern Warfare 3:ssa on kiire. Peli säntäilee maailmankolkasta toiseen kuin riivattu, pysyen harvoin yhtä kenttää pidempään samalla seudulla. Jo alkumetreillä erikoisjoukot rynnäköivät muun muassa New Yorkin finanssikeskukseen, Himalajan rinteille ja Sierra Leonen viheliäisimpään tuppukylään. Euroopan metropolit – tai niiden rauniot – tulevat tutuksi myös. Pariisia kohdellaan erityisen kaltoin. Koska siirtymiä olisi muutoin vaikea selittää järkevästi, pelattavia päähenkilöitä on hätäisesti laskien ainakin puoli tusinaa. Yksi heistä on jopa Venäjän vallan agentti.
Kiire tuntuu myös tehtävien aikana. Maailmaa ei pelasteta sitten kun parhaiten sopii, vaan mieluiten heti. Jos kenttä käynnistyy muuten kuin keskeltä toimintaa, tyven on varmin ennusmerkki siitä, että pian tapahtuu jotain katastrofaalista. Modern Warfare 3 annostelee realismia valikoiden, monet avainkohtauksista ovat yksinkertaisesti liian älyttömiä ollakseen totta.
Raiteilla esiohjelmoidusti rullaavia takaa-ajokohtauksia on suoraan sanottuna liikaa, mutta ne ovatkin pelkkää filleriä. Päälle sortuvat kerrostalot, henkeä salpaavat loikat tyhjyyteen ja rynnäkkökoneilta tilatut tulitukitehtävät voi luokitella vielä räiskintäpelien peruskauraksi, mutta tulitaistelu hetkellisessä vapaapudotuksessa on jo jotain aidosti ällistyttävää. Yksinpelin elämykset ovat täysin kertakäyttöisiä. Taiten lavastetuissa kohtauksissa voi vain onnistua tai epäonnistua, ylimääräiselle variaatiolle tai vaihtoehtoisille reiteille ei jää sijaa. Siviilien huolettomissa teloituksissa tavoitellaan suorastaan ennätystulosta. Edes omista vahingonlaukauksista ei huomauteta, ellei siviili ole suunnilleen Venäjän presidentti.
Äärimmäistä on sekin, että jokainen taistelu muistuttaa lähes Stalingradin vapautusta, kun venäläisiä lappaa aalto toisensa jälkeen korvaamaan kaatuneita. Aallot eivät yleensä ole aidosti loputtomia, mutta kun yhden korttelin matkalta joutuu ampumaan joka tapauksessa monta kymmentä vihollista, eroa on vaikea huomata.
Viisi kokkia
Venäläiset ovat Pricen jengille helppoja maalitauluja, mutta eivät helppoja vastustajia. Vihollisten osumatarkkuus on Spetznaz-tasoa eli silkkaa murhaa, jos pelaaja joutuu avomaastossa yllätetyksi. Peli suositusvaikeustasolla hardenedilla päähenkilön henki on suorastaan turhauttavan höllässä.
Kun pelaaja kyyristelee henkihieverissä hiekkasäkkien takana, joukkuetoverit tekevät kaikkensa ollakseen mahdollisimman hyödyttömiä. He tappavat kyllä silloin tällöin vihollisia, mutta melkein yhtä usein jättävät sektorinsa vartioimatta ja päästävät vihollisia ampumaan vapareita selkään.
Toverit ovat kovia hoputtamaan eteenpäin, mutta kehotukset on tulkittava lähinnä yleiseksi hengennostatukseksi. Joka Priceä sokeasti tottelee ja juoksee suin päin torin poikki ultranationalistien ristituleen, voi syyttää lyijymyrkytyksestä vain itseään. Tunnelmoinnin toverit sentään taitavat, tekoälyn typeryyden unohtaa joka kerta, kun ryhmä vyöryttää näyttävästi huoneita, eliminoi vihollisia pimeässä tai synkronoi laukauksensa väijyssä.
Kun monessa liemessä keitetty kapteeni Price pamahtaa kutsumatta ovesta sisään, hän ei pelkästään ”eliminoi” huoneessa odottavia vihollisia, vaan puukottaa ensimmäistä kaulaan ja ampuu vapaalla kädellään toisen kuoliaaksi. Modern Warfare 3 suorastaan pursuaa tällaista elävästi näyteltyä kertakäyttöanimaatiota ja muuta visuaalista taustahälinää.
Yltäkylläisiä yksityiskohtia ei voi selittää uuden sukupolven pelimoottorilla, vaan silkalla pelintekijöiden käsityöllä. Onko sitten ihme, että tekijäluettelossa mainitaan peräti viisi eri tiimiä: Infinity Ward, Sledgehammer Games, Treyarch, Raven Software ja Neversoft. Normioloissa ne tekisivät kukin omaa peliään.
On pelejä, jotka ovat taidetta, ja pelejä, joissa on taiteellisia piirteitä. En oikein osaa mieltää Modern Warfarea kumpaankaan kategoriaan. Se on ilmiselvästi viihdetuote, sitä Brian Moriartyn (katso Pelit 4/2011) kuuluisaa pelaamisen kitchiä, jossa pelaajan ei tarvitse miettiä rooliaan eikä tunnetilojaan.
Modern Warfare 3 ei haasta eikä jalosta entisiä käsityksiämme sotilasräiskintäpeleistä, vaan vahvistaa niitä.
Modern Warfare 3 on kuin vuoden odotetuin toimintaelokuva, joka viihdyttää kerran, mutta jota ei luultavasti viitsi katsoa uudestaan. Olin vallan viihtynyt sen kuusi-seitsemän tuntia, mitä peli kesti, mitä nyt välillä turtunut vihollisten silkkaan lukumäärään. En pitänyt tavasta, jolla Modern Warfare 2 jätti lopussa kaiken levälleen, mutta tämä kolmonen on jo toista maata. Sen ultrakaru lopetus ei jätä mitään arvailujen varaan.
Ihan pelin alussa tiedustellaan pelaajan herkkätunteisuutta. Tarinan lomaan on sijoitettu pommi, josta jää taatusti paha mieli. Mitään kerronnallista tarkoitusta epäkorrekti kohtaus ei palvele, sillä halutaan selvästi vain järkyttää. Tökeröä!
Vaikea valinta
Yksinpeli ei ole edes puolet totuudesta, sillä Modern Warfare 3 on ennen kaikkea verrattoman monipuolinen nettiräiskintäpeli. Verkossa se edustaa Battlefieldin täydellistä vastakohtaa eli pieneen ympäristöön suljettua reaktioräiskintää. Suurimpiin otteluihin näyttäisi mahtuvan kahdeksantoista pelaajaa (32:sta puhuttiin etukäteen), mutta jo puolella siitä syntyy todella hektisiä matseja. Kenttäsuunnittelussa on tietoisesti pyritty eliminoimaan kämppiminen.
Pelimuodot ovat enimmäkseen edellisistä Call of Duty -peleistä tuttuja, uutta niissä on pelisääntöjen rajaton muunneltavuus kavereiden kesken pelattavissa privaattimatseissa. Julkisissa matseissa juuri muulla ei ole väliä kuin team deathmatchilla, jossa joukkueet räiskivät toisensa hengiltä. Pelimuotona se on suunnilleen tyhmintä mitä löytyy, mutta jotain maagista vetovoimaa siinä silti on.
Kenttiä on hyvä määrä, kuusitoista erilaista. Erikseen ladattavia lisäkenttiä luvataan ainakin yhtä monta kuin Black Opsiin. Kentät maksavat, mutta maksun vaihtoehtona on Call of Duty: Eliten vuositilaus, johon sisältyy sekä peliin julkaistava DLC, mahdollisuus pelata konkreettisista palkinnoista ja kerätä kokemustasoja omalle klaanille. Hämmentävää kyllä, Call of Duty: Elite on samalla myös ilmainen palvelu, jossa pelaajat voivat perustaa klaaneja ja sosiaalisia ryhmiä, vertailla tilastoja ja analysoida omaa pelityyliään. Eliteä voi selata konsolilla, selaimella ja jopa iPhone-appina.
Vertailtava ei ihan heti lopu kesken, sillä verkkopeliin ympätty urakehitys on aivan hillittömän monisyinen. Pelaajat eivät enää kerää pelkästään kokemustasoja itselleen, vaan myös jokaiselle käyttämälleen aseelle. Asekohtaiset kokemustasot ratkaisevat, kuinka paljon kutakin tussaria voi kustomoida. Erilaisten tähtäinten, pidennettyjen lippaiden ja kranaatinheitinten lisäksi kuhunkin aseeseen voi liittää erikoistumistaidon. Sellaisia ovat esimerkiksi kick (vähemmän rekyyliä), stability (tähtäin huojuu vähemmän) ja focus (ruutu pysyy selkeämpänä haavoittuessa). Muista en tiedä, mutta kaltaiseni yhden aseen ihmiset ovat uudistuksesta varmasti innoissaan.
Moninpeliin täytynee vielä palata ihan kenttäolosuhteissa, sillä tämä arvio on kirjoitettu Activisionin järjestämän arvostelutilaisuuden puitteissa. En ehtinyt todistaa verkkopeliin luvattujen dedikoitujen palvelimien vaikutusta muuten kuin pelintekijöiden järjestämissä ihanneoloissa. Jos dedikoitujen palvelinten avulla päästään eroon killcam-pikauusinnoissa paljastuvilta sattumanvaraisilta kuolemilta, se on merkittävä edistysaskel koko pelisarjalle.
Eikä tässä vielä kaikki, sanoisi tv-shopin isäntä. Modern Warfare 3 huomioi yhteen hiileen puhaltajat Spec Ops -minitehtävillä, joissa kaverukset voivat taistella tekoälyä vastaan. Spec Ops koostuu oikeastaan kahdesta erillisestä pelistä. Ensimmäinen on kokoelma minitehtäviä, jotka kestävät viitisen minuuttia kukin, toinen taas kuolemaan asti jatkuvaa selviytymistaistelua alati kovenevia vihollisaaltoja vastaan.
Spec Opsin selviytymistaistelut demonstroivat jännästi, kuinka erilaisen yksinpelistä olisi voinut tehdä. Pieninä ryhminä saapuvat, eri tavoin aseistautuneet viholliset näyttävät kampanjasta tutuilta, mutta käyttäytyvät kuin ihan eri pelissä. Staattiseen asemasotaan lukkiutumisen sijaan Spec Opsin vainolaiset tunkevat aggressiivisesti lähietäisyydelle ja arvaamattomasti eri suunnista. Tällaista dynamiikkaa olisi ollut kiva nähdä myös oikeassa yksinpelissä, sen ainaisen hiekkasäkkien takana kyhjöttämisen sijaan!
Suuressa kaksinkamppailussa Battlefield 3 vastaan Modern Warfare 3 arvosanat puhuvat puolestaan, mutta minulla on reunaehtoni. Yksinpelinä Modern Warfare 3 on selvästi Bäfää pirteämpi esitys, pc:n verkkopelaajalle taas valinta ei voi olla mikään muu kuin Battlefield. Konsolilla varmaan mieluummin pelaisin Modern Warfarea, kiitos kaksi kertaa nopeamman ruudunpäivityksen ja notkeampien kontrollien.
88
