www.callofjuarez.com
Villi länsi on murheellinen pelien aihe. Niinkin herkullisesta ympäristöstä on saatu parissa vuosikymmenessä irti vain pari puolivillaista lämmittelyä. Paras oli pari vuotta sitten ilmestynyt Call of Juarez, kunnianhimoinen ja tyylikäs yritys, joka sortui hieman kankeaan pelattavuuteen ja liikaan tasoloikkaan. Uusi yritys vaikuttaa lupaavammalta.
Koska westerneitä ei ole koluttu puhki, voi yhteen peliin niputtaa surutta kaikki yleisimmät westernien kliseet ja peli tuntuu silti tuoreelta. Veriveljet aloittavat synkän taipaleensa jenkkien sisällissodan viimeisissä taistoissa, juuri ennen Atlantan hävitystä. Etelävaltioiden harmaa sarka saa jäädä, kun veljet mieluummin pelastavat perheensä kotitilaa kuin jäävät kykkimään juoksuhautoihin. Rintamakarkureista tulee molempien osapuolten jahtaamia hylkiöitä.
Alkuvaiheen rämpiminen juoksuhaudoissa on kuin suoraan Call of Duty -sarjasta, tai tarkemmin sen tokan osan ensimmäisestä tehtävästä. Ahtaassa putkessa mennään kädestä taluttaen, tykistövyöry on infernaalista ja ammunta kuin ampumaradalla. Onneksi peli avautuu siinä vaiheessa kun veljet heittäytyvät desperadoiksi. Mistään hiekkalaatikkopelistä ei silti ole kyse, vaan tehtävissä edetään ennalta määrättyyn tahtiin.
Pahat pojat
Molemmat veljistä ovat pelattavissa, tosin päätös pitää tehdä aina ennen tehtävää. Vanhempi ja kankeampi Ray on suoraviivainen kuumakalle joka käy suoraan asiaan, potkii ovet sisään, heittää toisella kädellä dynamiittia ja toisella roiskii kuudestilaukeavalla. Pikkuveli Thomas käyttelee heittoveitsiä, kiipeilee lasson varassa ja on liikkeissään ketterämpi.
Yhteistä veljille on ajan hidastus. Kun pahiksia on ammuttu riittävän nopeaan tahtiin, saa ajan hidastettua hetkeksi. Raylla pelatessa hidastuksen aikana voi maalata vihut, jopa yksittäiset ruumiinosat, rauhassa kohteiksi. Kun aika taas nopeutuu, laskettelee Ray molempien revolverien rullat tyhjiksi tylyn näyttävästi. Thomaksen hidastelu on hieman kinkkisempää lonkalta ampumista, jossa tärkeintä on ajoittaa iskurin vedot oikein nopeilla hiiren liikkeillä.
Veljekset eivät ole pulmusia, mitä matkaan mukaan tullut nuorimmainen veli jaksaa alleviivata rasittavasti nalkuttaessaan vanhempien veljien edesottamuksista. Veljesten välinen lakoninen ja sysimustan huumorin värittämä naljailu on harvinaisen viihdyttävää. Juonta kuljetetaan tyylikkäillä ja hyvin kirjoitetuilla välivideoilla, joissa ei kaihdeta heittää roisin huumorin sekaan vähän suurempaakin draamaa. Ikämiesten karskin arpinen ja ahavoitunut olemus yhdessä roisin kielenkäytön kanssa istuu tyyliin täydellisesti.
Kuudestilaukeava luotiaika
Bound in Blood olisi vain tavallista kiehtovampaan maailmaan sijoitettu putkiräiskintä, ellei sitä rikottaisi länkkärikliseitä hyvin hyödyntävillä tempuilla. Välillä edetään ratsain, ajellaan postivaunuilla ja patsastellaan mainiosti tehdyissä kaksintaisteluissa. Kuvakulma tippuu oikeaoppisesti vetokäden taakse, jolloin hiirellä hivutetaan hissukseen kättä kohti revolveria, kunnes kirkonkellon kumahtaessa on vain sekunnin murto-osa aikaa vetää ase hiirellä esiin ja tähdätä.
Ylipäätään erilaiset kontrolleilla kikkailut, kuten lasson heittäminen ja sen varassa kiipeily, tai yleensä rasittavat quicktime-eventit on maltettu tehdä niin hyvin, etteivät ne tunnu pelkästään väkinäiseltä vaihtelun hakemiselta putkijuoksuun.
Räiskintäpeli hukkuu tai nousee sen mukaan, miten tyydyttävästi ampuminen toimii. Vanhan ajan rullarevolvereissa, Winchestereissä ja haulikoissa on onneksi riittävästi munaa ja tyydyttävä jälki. Nopea räiskintä hoituu revolveri molemmissa käsissä. Kiväärillä on hyvä sihtailla tähtäimen takaa, ja hoidella pahikset lasauttamalla vaikka polvilumpioon tai perinteisesti silmien väliin. Suojautuminen on turhan epämääräistä. Nykytyyliin oma terveys palautuu pysyttelemällä hetki piilossa, mutta onneksi taistelut tuntuvat silti vaarallisilta, kun henki lähtee lähes laakista.
Moninpeliä ei päässyt kokeilemaan, mutta se vaikuttaisi Counter-Striken ja Call of Duty 4:n perilliseltä menestyksen myötä avautuvine hahmoluokkineen ja erikoiskykyineen. Teemaan sopivasti lisäherkut saa ostettua tapporahoilla.
Lähes valmiilta vaikuttavan betan perusteella heinäkuussa on tulossa hyvin viimeistelty peli, joka ei sinänsä tuo juuri mitään uutta putkeen ahdettuihin räiskintöihin. Vaikken koko genrestä ole piitannut pitkään aikaan, tyylikäs tarina, hauskat mutta harkitusti tehdyt kikkailut erikoiskykyjen kanssa pitivät hyvin otteessa. Jäin kaipaamaan ainoastaan annoksen lisää Morriconella maustettua spagettia.
Arvostelu on luettavissa www.pelit.fi:ssä 31.7.2009.
Herra Spielbergin kannattaisi siirtyä täysipäiväiseksi videopelituottajaksi: ohjaajalegendan peleissä ei ole häivääkään tarpeettomasta mahtipontisuudesta ja rönsyilystä.
Vaikka Steven Spielbergin leffoilta ei voi välttyä, toisin kävi Spielbergin tuottamalle Boom Blox -toimintapulmapelille. Tiivis, omaperäinen ja lennokas kokonaisuus joutui Wii-yleisön ostotottumusten uhriksi: jos peli ei ole Nintendon tekemä, unohda koko juttu. Jatko-osa yrittää murtaa kuluttajien rautaan valetut ennakkoluulot perinteisellä ja vähintään yhtä rautaisella kaikkea enemmän -kaavalla.
Boom Blox: Bash Party on voimakkaasti modernisoitu käänteinen Huojuva torni (alias Jenga) tai videopelifaneille tutummin, steroideilla boostattu Break Out. Peruspelissä heitetään palloilla palikoista kasattuja torneja ja mitä vähemmän palloja tornin kaatamiseen tarvitaan, sitä parempi. Erilaisten boltsien nakkeleminen on Boom Bloxin kantava voima, mutta perinteistä pöytäpeliäkään ei ole unohdettu: useissa pelimuodoissa pistepalikoita vedetään Wiimotevaralla huterista pinoista pois. Toisinaan perusasetelmat vatkataan kokonaan toiseen kuosiin tykeillä tai lasereilla.
Säännöistä riippuen useimmissa kentissä joko etsitään rakennelmista heikkoja kohtia tai vältellään niitä. Tehtävää mutkistetaan erikoispalikoilla: kosketuksesta räjähtävillä pommeilla, katoavilla palikoilla ja paikalleen pultatuilla massoilla. Peruspalikoiden välissä saattaa olla kentän teemasta riippuen arvokkaita kristalleja tai miinuspistepalkkeja. Palikat ovat niiden laadusta ja luonteesta riippumatta erilaisia suorakaiteita, lieriöitä ja kiiloja.
Boom Blox: Bash Partyn näkyvimpiä lisäyksiä ovat maalipallot, oranssit viruspalikat ja linko. Maalipalloa hyödynnetään lähinnä Bejewelediä apinoivissa kolmen rivi ja palat katoavat -pulmakentissä. Tavalla tai toisella kolhaistut virukset tartuttavat naapuripalikat ja katoavat, joten huimat ketjureaktiot ovat väistämättömiä. Lingolla tartutaan mihin tahansa palikkaan ja rämpsäytetään se kuminauhan suuntaisesti liikkeelle. Linko ja pistekerroinmaalit laajentavat kenttäarsenaalia muun muassa omalaatuisilla ja mukavan kiperillä minigolfkentillä.
Kenttämuunnelmia syntyy melkoinen läjä, kun perusasetelmia rukataan aika- tai heittorajoilla ja muilla spesiaalisäännöillä. Osa kentistä on vähän helpompia, toiset vaikeampia, jotkut enemmän tai vähemmän tuurista kiinni. Ei se haittaa, sillä kenttiä on todella paljon, joten kokonaisuuden vaikeustaso ja tekemisen määrä ovat kohdallaan.
Fyysistä toimintaa
Kun idea on yksinkertainen, selkeät kontrollit ja pätevä fysiikka nousevat ratkaisevaan asemaan. Boom Blox: Bash Party ylittää esteen tyylikkäästi: pallot heitetään napakalla ja tunnelmaa luovalla yli olan -vippauksella, ja liikuteltavat palikat sekä linko seuraavat tarkasti ohjaimen liikkeitä. Aidon makuinen fysiikka pitää huolen siitä, että pelaajaa ei huijata missään vaiheessa. Vinot pinot kaatuvat oikeisiin suuntiin, lentävät palikat tekevät massansa ja kokonsa mukaista jälkeä.
Helppotajuinen ja monipuolinen kimppakiva on edelleen merkittävä osa Boom Bloxin viehätystä. Kilpailulliset, pääosin vuoroperiaatteella rullaavat moninpelit hyödyntävät kaikki olennaiset yksinpelimuodot. Co-op-kaksinpeleissä käytetään erilaisia työkaluja samaan aikaan tai tehdään siirtoja vuorotellen. Etenkin kenttäeditoria hyödyntävässä torninrakennuksessa kommunikointi ja selvä suunnitelma ovat valttia.
Kenttäeditori kruunaa Boom Blox: Bash Partyn. Pätevä ja selkeä editori tuo toimintaan melkoisesti lisää imua, sillä omia päättömiä virityksiä saa jakaa puolivapaasti EA:n verkkopalvelimilla. Ikävä kyllä kentät ennakkotarkastetaan, joten mitään ratkiriemukkaita Spore-ilmiöitä ei pääse tapahtumaan. Jos joku tietty pelimuoto innostaa enemmän kuin joku muu, ei hätää, jokaisessa kenttäsikermässä on samankaltaisten bonuskenttien lataussymboli.
Boom Blox: Bash Party on monipuolinen ja viihdyttävä toimintapulmapeli. Asiallisten kontrollien, näppärän fysiikan ja hienojen kenttien pitäisi riittää siihen että Boom Bloxin toinen inkarnaatio nappaa arvoisensa jalansijan Wii-eliitistä. Kun kaikkea on enemmän ja lisänä tujaus jotain ihan muuta, Boom Blox: Bash Party on onnistunutta edeltäjäänsä parempi peli. Ja se ei ole vähän se.
