Carmageddon oli PC:lle ilmestyessään jotain tuoretta: autokilpailu, jossa pääasiana oli kanssakilpailijoiden romuttaminen sekä sivustakatsojien listiminen. Bonuksia kertyi onnistuneista ryhmäyliajoista sekä erikoisen tyylikkäistä splättäyksistä.
Jo Carmageddonin ensivaikutelma on pelottava, takakannessa lukee niin "Nicht geeignet unter 18 Jahren" kuin myös "Hilarious polygonal zombies". Ihmiset on korvattu zombeilla, absurdi juoni lepertelyllä ja samalla minua alkaa automaattisesti ärsyttää, vaikka peli olisi muuten hyvä.
Sensuuri on huono asia, eikä se voi olla oikein. Carmageddon on vesitetty kaikilta osiltaan, jotteivät tiukkapipot hermostuisi. Tuon kun sai sydämeltä, voikin resetoida objektiivisuutensa ja palata pelin ääreen.
Kirottua soheltamista
Ohjekirjan mukaan Carmageddon on "vapaa" peli, jossa saa tehdä, mitä lystää, kunhan on hauskaa. Todellisuus on kaukana tästä. Säännöt ovat tiukat ja hauskuuden pilaa moni yksityiskohta.
Carmageddonin 30 radalla voi voittaa kolmella eri tavalla. Ensinnäkin voi yrittää ajaa tarkistuspisteiden kautta perinteistä kisaa, mikä tuntuu mahdottomalta, sillä muut autot pyrkivät kolaroimaan. Pääasiassa peliä kuitenkin hankaloittaa ohjattavuus, joka on syvältä.
Jäljelle jääneet voittometodit ovat kaikkien muiden autojen romuttaminen tai zombilaumojen listiminen kokonaisuudessaan. Zombeja on aivan liikaa, jotta ne saisi kaikki poimittua, koska... niin, ohjattavuus on mahdoton. Heitetään soppaan aikaraja, ja ärsytys on totaalinen. Pienenä valopilkkuna vaihtelua tuovat tehtäväpohjaiset radat, joissa pitää vaikkapa yksin tuhota zombeja.
Kisan aikana kerättävistä bonuksistakin osa on ihan kivoja. Klassisten tuhoutumattomuuden, tehojarrujen ja niin edelleen lisäksi löytyy harvinaisempaa herkkua, kuten painovoiman tippumista murto-osaan alkuperäisestä tai zombeja automaattisesti listivä valokaari.
Voitoista saa rahaa, jota kuluu kisassa tulleiden vahinkojen korjaamiseen. Suurin menoerä ovat uudet autot, joita on ainakin 30. Autot eroavat nopeudessa, kiihtyvyydessä, renkaiden pidossa ja kääntyvyydessä. Isorenkainen Bigfoot saa lempparileimani, vaikka se tykkäsikin joka otteessa kiepsahtaa katolleen. Bigfoot sentään totteli ohjaimen liikkeitä.
Carmageddon on splätterillä höystetty romuralli, jonka ainoat porkkanat ovat ominaisuuksiltaan eroavat autot sekä karttojen tutkiminen. Tutkimiseen vain ei jää aikaa, ja autot ovat epäpelattavia romuja.
Hirveä kokemus
Etupyörillä tuntui olevan noin kolme asentoa, pelasi sitten ratilla tai ei. Pienet korjausliikkeet pitää tehdä töpöttämällä ohjainta nopeasti ääriasentoon ja takaisin. Pakittaessa pienikin ohjausliike heittää auton luisuun, josta sitä on mahdoton pysäyttää. Kalibrointi tai herkkyyden säätö vain muuttivat inhottavaa ohjausta erilaiseksi, mutta eivät parantaneet sitä millään tavoin.
Kuvakulma heittelehtii jatkuvasti vallattomasti puolelta toiselle ja takaisin. Kameraa ei saa edes kiinteäksi auton asentoon nähden tai siirrettyä ohjaamoon. Rollcage, Colin ja lukuisat muut ovat näyttäneet, miten homma pitäisi hoitaa, Carmageddon käy esimerkiksi päinvastaisesta.
Carmageddon on vieläpä ruma, mutta enemmän haittaa pelin hidastuminen pelikelvottomaksi, kun ruudulla on paljon autoja. Lisäharmiksi se heitti DualShockin tatit pois päältä aina ajon päätteeksi, joten kisan alussa ne pitää muistaa aktivoida uudestaan.
Paljolti surkean pelattavuuden ja hankalan kuvakulman takia peli on aivan liian vaikea. Yritin ja yritin, mutta voittaminen oli karmean säheltämisen takana. Kun peli ei armahtanut, huijasin. Sata miljoonaa krediittiä rikkaampana ja loppumattomalla ajalla pelaten oli tuhertaminen silti melkein samaa tasoa kuin Driverin viimeisessä tehtävässä.
Linkkipeliä ei ole, mutta kaksi pelaajaa voi kisata jaetulla ruudulla kolmea erilaista rallia. Ääniefektit ovat mieleenpainumattomia, animaatiot amatöörimäisiä sekä brittihuumorin saastuttamia ja musiikki huonoa.
Carmani meni pohjalukemiin pelattuani Carmageddonia. Ainoa plussa koko roskassa on se, että se todellakin eroaa massasta.
60
