Civilization on kirjainyhdistelmä, joka aiheuttaa sydämentykytystä. Peliin on ahdettu 6000 vuotta ihmiskunnan kehityskaarta keksintöineen ja kahnauksineen.
Civilization sisältää ajanjakson vuodesta 4000 eaa, jolloin osattiin juuri ja juuri raivata teitä ja tehdä savipyttyjä, vuoteen 2020, jolloin rakennetaan jo avaruusaluksia ja stealth-pommittajia.
Vuoroissa etenevän pelin aikana koetetaan laajentua, kehittää tiedettä ja turvata omat kaupungit kilpailevilta sivilisaatioilta. Pelin voittaa tuhoamalla kaikki kilpailevat sivilisaatiot tai lähettämällä onnistuneesti siirtokunnan Alfa Centauriin.
Valitsemansa päämäärän voi saavuttaa monella tavalla: voi leikkiä rauhanmiestä tai sotahullua, tarvittavan tekniikan voi kehittää itse tai varastaa naapureiltaan. Peli yleensäkin ottaen antaa työkalut ja säännöt, muttei sanele keinoja. Pelaaja voi luoda kommunistisen yhteiskunnan ja vallata planeetan vanhoilla tykeillä ja musketööreillä, tai hän voi kehittää demokratiaansa, ja sitten yhtenä aamuna julistautua yksinvaltiaaksi, lastata lentotukialuksensa täyteen ydinaseita, ja tehdä mantereenlaajuisen yllätyshyökkäyksen yhdessä läjäyksessä. Kaikki on mahdollista.
Ei se määrä, vaan laatu
Pelialueena toimii lautapelimäinen alue, joka paljastuu tutkittaessa hissuksiin mustan hunnun alta. On maata ja merta, vuoristoja, jokia, jäätiköitä, aavikkoja, vehreää metsää ja viljelymaata. Paikalliset luonnonrikkaudet, kuten riista, kulta ja öljy, tuovat vaihtelua ja lisätuloja.
Pelaajalla on alussa yksi uudisraivaajaryhmä vankkureineen. Tällä perustetaan kaupunki, jossa voi myöhemmin rakentaa lisää uudisraivaajia ja laajeta edelleen. Perustuspaikalla on suuri merkitys, sillä kaupungit saavat lähiympäristöstään kolmenlaisia hyödykkeitä: ruokaa, raaka-aineita ja rahaa. Ruoka takaa väestönkasvun, raaka-aineita kuluu rakentamiseen ja yksiköiden ylläpitoon, ja rahaa kuluukin lähes kaikkeen.
Niin kaupunkia kuin sen ympäristöäkin täytyy kehittää. Maastoa voi muokata rakentamalla teitä ja kastelujärjestelmiä, kaivoksia ja puolustuslinjoja. Kaupunkeihin taas voi rakentaa esimerkiksi ruokavaraston, rahantulon takaavat markkinapaikan ja pankin, temppeleitä, huvipaikkoja, viemäröinnin, ja niin edelleen. Puolustukseksi hyökkäyksiä ja tulvia vastaan voi rakentaa ympärysmuurin, tiedettä voi edistää kirjastoilla ja yliopistoilla.
Verot vaikuttavat, paitsi tuloihin, myös tyytyväisyyteen, ylellisyystavaroihin panostaminen taas syö tieteeseen menevää rahamäärää. Todellakin: jos luettelisi kaiken, mitä Civ2 pitää sisällään, lukisitte aiheesta vielä syksyn lehdissä. Civilizationissa strategioita on yhtä monta kuin pelaajiakin.
Tässä oli vain murto-osa kaupunkeihin sisältyvästä yksityiskohtaisuudesta, tekniikan kehittyessä muuttuvat esimerkiksi vanhat puolustuskeinot hyödyttömiksi lentokoneiden, helikopterien, tankkien, maahanlaskujoukkojen ja ohjusten astuessa mukaan peliin.
Kilpavarustelua
Tekniikan kehitys pyrkii olemaan realistista, muttei silti kuvaa todellista historiaa kuin pääpiirteiltään. Sioux-intiaanit voivat Civilizationissa pommittaa Washingtonia vuonna 1590, mutta he eivät saa pommejaan, ennen kuin plakkarissa on niiden kehittämiseen tarvittava tekniikka.
Esimerkiksi tykkien rakentamiseen tarvitsee tiedot metallurgiasta ja ruudista. Metallurgiaa taas on paha kehittää, jos ei osaa takoa miekkoja edes pronssista, ja voi vain kuvitella, mikä määrä keksintöjä tarvitaan pohjaksi, ennen kuin Manhattan-projekti luonnistuu.
Kehityspuu on yhtä leveä kuin korkeakin, ja nyrkkisääntönä kaikkea tarvitaan ennemmin tai myöhemmin. Teknologisia umpikujia on vain muutama, kuten ratsastustaito. Alussa vain on syytä harkita tarkkaan, missä järjestyksessä tekniikkaa kehittää, alkupelissä kehitetty matematiikka esimerkiksi mahdollistaa katapulttien rakentamisen, ja niillä taas on kätevä lyödä naapuriheimot littanaksi, ennen kuin ne ovat kunnolla jaloillaankaan.
Hauska lisä ovat "maailman ihmeet." Antiikin seitsikon lisäksi voi rakentaa myös modernimpeja muistomerkkejä. Kun vaikkapa rakentaa Eiffel-tornin, muut suhtautuvat myötämielisemmin, tai kun rakentaa Michelangelon kappelin, oma kansa pysyy tyytyväisempänä. Leonardon työpaja on aivan ehdoton, sillä se päivittää sotilasyksiköt automaattisesti uudemman mallisiksi tekniikan kehittyessä. Ihmeitä on kymmeniä, ja kun useampi kansakunta pystyttää samaa rakennusta, alkaa kilpajuoksu.
Miekka vaiko diplomatia?
Hallitusmuoto vaikuttaa merkittävästi menestykseen. Demokratiassa tuotanto on maksimissaan, mutta sotiminen erittäin hankalaa, koska rauhanehdotuksiin on pakko alistua ja oma kansa kapinoi sotaa vastaan. Yksinvaltiudessa ja monarkiassa saa tehdä, mitä huvittaa, mutta tuotanto jää alakanttiin. Kommunismi sopii massiiviseen sodankäyntiin hyvin, eikä korruptiota esiinny lainkaan. Muitakin löytyy, kuten jenkkityylinen liittotasavalta. Itse pysyttelen useimmin linjalla "despotismista monarkian kautta demokratiaan", josta sitten sotatilanteissa siirryin takaisin monarkiaan. Senaatin ammuttaminen saisi olla optiona frustraation purkamiseksi.
Muiden kansakuntien kanssa voi perustaa diplomaattisia suhteita. Heidän kanssaan voi vaihtaa karttoja, tekniikkaa, heitä voi uhkailla ja heidän kanssaan voi solmia liittoja. Jos vie toisen kaupunkiin diplomaatin, perustetaan valtioon suurlähetystö, jonka avulla voi tarkkailla kyseisen valtakunnan avainlukuja, kuten vaurautta ja sotilasvoimaa.
Kun kehittää tekniikkaa, on syytä olla tarkkana vakoojien ja huonosti puolustettujen reunakaupunkiensa kanssa: valtaamalla viholliselta kaupungin saa valita yhden keksinnön omaan käyttöönsä. Useammin kuin kerran menetin esimerkiksi ruudin heti sen keksimisen jälkeen, kun surkeaan, vasta vallattuun rajakaupunkiin ei oltu ajoissa rahdattu tarpeeksi joukkoja.
Taistelusysteemi on yksinkertainen. Kun yrittää liikuttaa sotilasyksikköä ruutuun, jossa on vihollinen, alkaa tappelu, jossa toinen tuhoutuu. Yksiköillä on osumapisteet, joten voittaja voi selvitä taistosta raajarikkona. Maayksikköjä korjataan lepäämällä, laivoja satamissa, lentokoneita kaupungeissa. Yksikkö, joka on hyvä hyökkäysase, ei välttämättä pärjää puolustuksessa.
Civilizationin taistelut ovat huomattavan hidastempoisia, venyvät vuosisatoja kestäviksi konflikteiksi, eikä niihin yleensä edes osallistu paljon yksiköitä. Taktiikalla on suuri merkitys. Jos vaikka rakentaa valtioonsa kattavan rautatieverkoston, ja vihollinen saa tankkeja maihin, on syytä rukoilla puolustuslinjojen kestävyyttä.
Ydinaseita ei kannata käyttää kuin rajatuissa konflikteissa. Vaikka nukulaarilla lakaisee läjän vihollisia kerralla olemattomiin ja tyhjentää laakilla kaupungit puolustusjoukoista, tuottavat atomipommit paljon saastetta, jota on hidas poistaa maastosta, kun taakkana on oman teollisuudenkin tuottama törky. Saaste aiheuttaa ilmakehän lämpenemistä, mikä taas sulattaa jäätiköitä ja tuhoaa viljelysalueita. Tällöin miljoonia voi kuolla nälkään ja vähintäänkin kaupunkiensa ylläpidon joutuu suunnittelemaan kokonaan uusiksi.
Vielä hetki odotusta
Jos haluaa nopeasti opittavan, hyvän näköisen ja kivan kuuloisen pelin, jonka parissa voi viettää puolen tunnin pikasessioita, kannattaa Civilization 2 kiertää kaukaa. Civ on sataprosenttisesti mukaansatempaavaa sisältöä, ulkonäön ja äänien kustannuksella.
Grafiikka on aika hirveää, mutta täyttää tehtävänsä. Maasto on palikkaa ja sen päälle piirtyvät tekstit vaikeaselkoisia, mutta yksiköt sentään erottaa toisistaan. Välikuvat, animaatiot sun muut silmänpiristeet ovat nykystandardein kaikki alle arvostelun. Musiikki on korvia raastavaa piperrystä, mikä on harmi juttu, sillä sitä ei saa pois päältä. Ääniefekteissä ei periaatteessa ole vikaa, mutta musiikin takia tulee äänihana aina suljettua.
PC-alkuperäisversioon verrattuna pelistä ei ole karsittu mitään muuta kuin huijaustila ja automaattisesti maastoa muokkaavat raivaajat ja insinöörit. Kumpaakaan toimintoa ei jää kaipaamaan. Käyttöliittymä on suorastaan erinomainen ja peli on riittävän nopea, vaikka loppupelissä hidastuukin. Lataustaukoja ei juurikaan ole.
Peli julkaistaan huhtikuussa, joten testattu versio ei ollut lopullinen myyntikappale. Se oli kuitenkin merkitty jo arvosteluversioksi ja toimi ongelmitta, joten todennäköisesti jäljellä on vain vikojen metsästystä ja muuta viime hetken puuhaa.
Ohjekirjan kanssa tilanne jää avoimeksi, sillä mukana tullut ohjekirjasen vedoskappale oli suppea ja sekava. Parikymmentä tiuhaan kirjoitettua läystäkettä epäloogisessa järjestyksessä eivät oikein voi kilpailla alkuperäisversion 200-sivuisen kirjanjärkäleen kanssa. Peliin sisältyvä Civilopedia-ohjeistus kattaa kyllä aivan kaiken, mutta TV-ruudulta on erittäin ikävä lukea tekstiä. Civilization 2 -strategiaoppaita on onneksi netti puolillaan, ja niitä myydään myös paperiversioina.
Civilization kakkonen ei ole yhdessä tai edes kahdessa illassa opittava tapaus, vaan taktiikkaansa voi hienosäätää loputtomiin _ eikä yhdellä vaikeustasolla toimiva strategia toimikaan enää vaikeammilla tasoilla.
Loppupisteet on annettu sisällöstä, ei kääreistä. Tämä on PlayStationin paras strategiapeli.
94
