Synkkä ja myrskyinen yö hoitaa Erica Reedin verikasteen, ylipappina itse Jane Jensen.
Kun jumala kuoli, monet itkivät. Kolmannen Gabriel Knightin jälkeen Jane Jensen poistui takavasemmalle, mutta onneksi vain väliaikaisesti. Seikkailupelien uuden tulemisen myötä Jensen on palannut takaisin pelimaailman parrasvaloihin, niin konsulttina kuin suorittavana osapuolena.
Cognitioniin pelien grand old lady tarjosi oman tietotaitonsa, ja lopputulos on hyvin samanhenkinen kuin Gabriel Knight. Vastavuoroisesti Gabriel Knightista tehdään Jensenin johdolla uusioversio vuodenvaihteen jälkeen, ja Cognitionista vastaava Phoenix Online siirtyy ulkokentälle konsultointivuoroon.
Sattumaan ei usko kukaan eikä kannatakaan: Cognitionin takana on paitsi onnistunut Kickstarter-kampanja myös mainio käsikirjoitus. Gabriel Knightista ammentavan pelin ensimmäinen episodi nosti odotukset tappiin, mutta Cognition lunastaa suuret lupauksensa yllättävän hyvin. Punatukkainen Erica Reed ei ole Varjometsästäjä, mutta pirun läheltä liippaa.
Tyttö, joka leikkii tulella
Synkässä ja myrskyisässä yössä starttaava tarina ei lupaa hyvää, mutta tunnelma kaappaa heti kättelyssä syleilyynsä. Ensimmäisessä episodissa (Pelit 1/2013, 89 pistettä + Pelit suosittelee) FBI-agentti Erica Reedin tie vie hautausmaalle. Sarjamurhaaja on kaapannut Reedin veljen ja agentti syöksyy apuun liian myöhään. Veli kuolee Erican käsivarsille ja tarina hyppää kolme vuotta eteenpäin.
Nykyhetkessä Ericalle heitetään oudoissa olosuhteissa tapahtunut itsemurha. Kun virkaintoinen punatukka on hetken penkonut paikkoja, se paljastuukin joksikin ihan muuksi. Kolme vuotta sitten kadonnut sarjamurhaaja näyttää palanneen, tai sitten naruja vetelee harvinaisen etevä kopiokissa. Murhaajan kohteiksi joutuvat Reedin esimies, musiikkikoulun oppilaat ja erään rikkaan teollisuussuvun jäsenet. Erica yrittää parhaansa, mutta murhaaja pysyy jatkuvasti askeleen edellä.
Kuusituntisen avausepisodin aikana Cognition tarjoilee aimo annoksen tiivistunnelmaista kerrontaa ja uskottavasti käsikirjoitettuja henkilöhahmoja. Varsinainen pääjuoni etenee vain muutaman mikronin, mutta peli käyttää aikansa viisaasti tapahtumien alustamiseen ja hahmojen esittelyyn.
Kun alusta on taputeltu, asetellaan tarinan dominopalikat pystyyn. Toinen episodi kiihdyttää kierroksia, kolmas selittää ja neljäs tarjoilee loppuratkaisun. Kestolla eivät sisarepisodit juhli, mutta tunnelma, jestas sentään, se pitää pihdeissään!
Toiminta ja juonenkuljetus pysyvät kompaktin mitan ansiosta varsin tiiviinä, mutta lähes kokonaisen seikkailupelin mittaisesta avauksesta jäädään kauas. Parituntiset jatkopalat tuntuvat varsin hätäisiltä, ja niissä myös pulmien logiikka kokee inflaation. Etenkin toisessa episodissa juoksupoikailua riittää. Pähkinät edustavat edelleen sekä logiikaltaan että haasteeltaan seikkailupelien hyvää keskitasoa, mutta alun maalaisjärkeilystä jäädään ikävän kauas.
The Walking Red
Vaikka pelikäsikirjoitusten onneton taso on erityisesti seikkailupelien ongelma, genre on antanut maailmalle myös The Walking Deadin ja To the Moonin kaltaisia merkkiteoksia, jotka nostavat pelien kerronnan ja tarinan sisällön kokonaan uudelle askelmalle. No, Cognition ei tarjoa ihmissuhdekiemuroita tai eläviä kuolleita, mutta Uhrilampaiden ja Gabriel Knightin hengessä kirjoitettu tarina pitää tehokkaasti kiinnostuksen yllä ja onnistuu lopussa jopa yllättämään.
Yliluonnollisilla teemoilla marinoitu seikkailupeli on helkkarin karmiva kokemus, mutta hyvällä tavalla. Veressä tai kirosanoissa ei pihistellä, ja toisinaan sisäelinten ja kudosnesteiden kanssa lotraaminen menee mässäilyksi, vaikka tunnelma ei näin makaabereja tehostuskeinoja tarvitsisikaan.
Myös tekniset McGyver-patentit episodien loppukliimakseissa nakertavat rahtusen pelin uskottavuudesta. Tämä on toisaalta myös kehu, sillä geneerisessä mysteeriseikkailussa helvetinkoneisiin kytkettyjä ihmisraunioita ei tulisi edes ihmeteltyä.
Henkimaailman hommia
Scully-kopiolta näyttävä Erica on myös psyykikko, joten tarinaa ja ongelmanratkaisua piristetään henkisillä kyvyillä. Psyykkiset voimat ovat tarinan mystisen ulottuvuuden ohella Cognitionin massasta erottava erikoisuus, sillä ennalta näkeminen on osa pelimekaniikkaa.
Parapsykologia on helppoa, ruudun alalaidan palleroa napsauttamalla siirrytään psyykikkomoodiin. Ruudulla näkyviä energiakeskittymiä klikkailemalla kytketään päälle erilaisia henkisiä tiloja, joiden funktio vaihtelee keskittymän värin mukaan.
Sinisten energiapilvien kautta ongitaan historiaa, vihreät pössähdykset maanittelevat paikalle esimerkiksi kuolleita todistajia ja violetin auran avulla virkistetään ihmisten muistia kliksuttelemalla tajunnassa lainnehtivia muistonrippeitä. Kakkosepisodissa esitellään synergiapainike, joka mahdollistaa esineiden yhdistelyn inventaariossa uusien muistikuvien toivossa.
Kolmannessa episodissa peli esittelee kaksi rinnakkaista aikatasoa ja toisen päähahmon, jotka kohtaavat loppuratkaisun ohella. Tarinan lisäksi myös pelimekaniikka kehittyy episodi episodilta. Näin seikkailu pysyy tuoreena koko kestonsa ajan, kun uusia temppuja on ripoteltu avausjakson ulkopuolellekin.
Pähkinäpussin parasta antia ovat ehdottomasti kolmannen episodin kahdella aikatasolla tapahtuvat pulmat, jotka vaativat ratketakseen toimia sekä nykyisyydessä että tulevaisuudessa. Erican taitopussi tuo pulmailuun kokonaan uuden ulottuvuuden, ja hänen psyykkisiä kykyjään käytetään ilahduttavan monipuolisesti.
Klikkaa mua, kolmesti
Käyttöliittymä on työläs, sillä ylimääräistä hiirenkorvien hipelöintiä riittää. Yksi napsaus avaa toimintavalikon, siitä haluttua temppua pitää klikata vielä erikseen. Inventaario toimii erikoisesti: ruudun oikeasta laidasta napataan esine kerrallaan toimintoruutuun ja kilkettä käytetään klikkaamalla kohdetta ja valitsemalla toimintovalikosta inventaarion kuvan. Yhdistelyt ja esineen käyttäminen inventaariossa hoidetaan taas kokonaan omalla käyttöliittymällään.
Erica reagoi jokaiseen toimintoon pienellä viiveellä. Jos esimerkiksi liikkeellä olevalle agentille antaa kesken askelluksen uuden päämäärän, seuraa noin puolen sekunnin tuumaustauko, jonka jälkeen matka jatkuu. Tämä tekee liikkumisesta ärsyttävää, kun jokaisen klikkauksen toivoisi taluttavan hahmoa mahdollisimman pitkälle.
Cel-sheidattu grafiikka saa pelin näyttämään sarjakuvalta. Ratkaisu toimii, sillä pikkupuljun animaattoreiden on turha haastaa suurfimojen polygonihahmoja. Illuusiota tukee tekstitetty dialogi, joka ilmestyy omaan laatikkoonsa ruudun alalaitaan. Hahmojen kasvoanimaatio on edelleen surullista seurattavaa, mutta pökkelöihin puunaamoihin tottuu nopeasti. Mainio dubbaus häivyttää tehokkaasti kömpelön grafiikan rosoisuuksia.
En tosin ymmärrä äkäisiä esimiehiä, joita Cognitionin maailmassa riittää. Ensimmäisessä episodissa tyhjää potkaisseen pomonaisen tilalle tulee vähintään yhtä ärtynyt kaksilahkeinen. Onneksi ääninäyttelijät hoitavat jopa kiukuttelun kohtuullisen hyvin.
Samaa sukua, eri maata
Cognition ei ole kauhuseikkailu, vaan äärimmäisen tiivistunnelmainen trilleri, joka on selvästi sukua Gabriel Knightille. Se on vahvuus, mutta myös heikkous, sillä ilman Sierran ikiklassikoita Cognition maistuisi paremmalta. Phoenix Onlinen pikselijännäri ei ole niin tiukkaa tavaraa kuin Jane Jensenin kynäilemät mestariteokset, mutta harrasteprojekteilla ponnistaneen amatööritiimin ensimmäiseksi kaupalliseksi peliksi Erica Reedin seikkailu on hieno suoritus. Harmi ettei ensimmäisen episodin noste kanna koko pelin läpi, mutta pelin hyytävä tunnelma pitää mielenkiinnon tehokkaasti yllä introsta lopputeksteihin.
Phoenix Online on näyttänyt jo kahdella pelillä, että legendojen apinointi onnistuu, mutta oma identiteetti on toistaiseksi rakennettu lainatun materiaalin varaan.
Taidot on nyt todistettu. Seuraavaksi ajamista kannattaa kokeilla ilman apupyöriä.
Juho Kuorikoski
85
