Kesäkuumien odotetuin peli Suomessa on varmasti ollut Colin McRae Rallyn toinen osa. Mielikuvituksettomasti nimetty Colin McRae Rally 2.0 repii Pleikkarista kaikki tehot.
Alkumatkasta Colin McRae Rally 2.0 tuntuu sunnuntaiköröttelyltä. Hyppy Ranskan pikipintaiselta asfaltilta Ruotsin lumisille teille pakottaa kuitenkin jo pikatallennuksiin. Australiassa kuuden parhaan joukossa pysyminen tekee jo tiukkaa, mutta lopulta tie seuraavaan ralliin avautuu. Kenian kärrytiet panevat rallitaidot viimein toden teolla koetukselle.
Kartanlukijan nuotteja on kuunneltava kuin Jumalan sanaa tai suuren filosofin viisauksia, muuten kärry nuuhkii radan reunuksia turhan innokkaasti. Viimeistään Kenian rallin jälkeen on selvää, että Colin McRae Rally 2.0 on pakkohankinta kaikille ajopeleistä kiinnostuneille.
Colin McRae Rally 2.0 ei aiheuta alkumatkasta niin suurta älämölöä kuin klassikoksi kohonnut edeltäjänsä. Ensi kosketus siihen tuo vääjäämättä mieleen parin vuoden takaisen ykkösosan. Kuskikatras kuulostaa edelleen kovin ulkomaalaiselta, joten Mäkistä, Kummolaa tai Selännettä ei rallipolulla nähdä.
Iltarusko värjää näkymät murrettuihin sävyihin ja öisin valokeilat halkovat pimeyttä vakuuttavasti. Sveitsin ja Italian jyrkkiä vuorenseiniä koristavat tiet ovat huimia ja niissä kurvailu on vänkää puuhaa. Ruotsissa liukastellaan tuttuun tapaan lumisilla ja jäisillä teillä. Kuvaruutunäkymät piirtyvät riittävän kauaksi ja ruutu päivittyy poikkeuksetta ilman ongelman häivää. Codemastersin koodaajat ovat lypsäneet viimeisetkin ilonpisarat irti perus-Pleikkarista.
Kartanlukutaito kunniaan
Kartanlukija on kohentanut sanastoaan entisestään. Korviin kantautuva Colin McRaen kartanlukijan Nicky Gristin hitusen särisevä ääni kertoo, kuinka pitkä matka on seuraavaan kurviin ja suosittelee siihen sopivan vaihteen. 6 right on tietenkin sumuisasti suoristettava hento mutka, 3 left puolestaan pakottaa hellittämään kaasujalkaa tai jopa jarruttamaan, mikäli ei halua löytää itseään sivumyötäisen jälkeen lepikosta.
Tuttuun tappaan katanlukija varoittaa kivistä ja hypyistä ja kertoo myös sen, lähteekö mutka vaikkapa loivan alun jälkeen tiukentumaan. Kartanlukijaa todella tarvitaan, vaikka ruudulle piirtyvät nuolet ja huutomerkit toki kertovat jotakin tulevasta.
Ajotuntuma on odotetusti erinomainen, sillä Codemastersin julkaisemien pelien kontrollit ovat olleet poikkeuksetta viimeistellyt. Kaasuttelu sujuu niin DualShock-ohjaimella kuin Namcon NegCon-härvelillä, jonka vääntely istuu peliin itse asiassa häkellyttävän hyvin.
Myös rattifanaatikot voivat nukkua yönsä rauhassa. MadCatz-ratti on ollut pelintekijöiden referenssiratti, ja ainakin sillä meno maittaa parin pikakokeen jäkeen kuin ammattilaisella. Codemasters ansaitsisi pelioskarien jaossa Kultaisen Ratin oikeaoppisen ajotuntuman osaavana pelitalona.
Ratojen tai teiden oikeellisuudesta voi olla monta mieltä. Ihkaoikeiden rallien mallinnuksesta ei ole kyse, koska Suomenkin pikataipaleista kaahataan yksi Kittilässä, toinen Joensuussa, kolmas Mikkelissä. Kotoinen Suomemme näyttää lisäksi kovin samalta oli tie sitten etelässä tai pohjoisessa. Radanvarsinäkymät ovat kuitenkin aidot kiitos latojen ja maalaistalojen eikä järvimaisemiakaan ole unohdettu. Vastaavasti Kenian savannitiet tuntuvat oikeilta eikä Kreikan mutkaisia näkymiä voi olla ihailematta.
Tien pinta vaikuttaa auton käyttäytymiseen. Efekti on kuitenkin aiempaa selvempi ja siirtyminen soralta mudalle tuntuu heti hyppysissä. Myös tien reunat voivat olla tuntumaltaan erilaiset tien keskustaan verrattuna, mitä voi käyttää hyväksi mutkissa. Rouheinen reuna hidastaa auton kulkua sopivasti ennen tiukkaa mutkaa.
Asfaltti-ihottuma
Yksi seikka rallikatraassa jää kuitenkin harmittamaan. Asfaltilla ajelu ei yksinkertaisesti tunnu niin nastalta kuin soralla tai muulla mullikollla mällistely. Niinpä Ranskan ja Italian rallit jäävät väkisinkin mahdollisimman nopeasti ohi kipattaviksi välipaloiksi. Italian hurjat neulansilmämutkat ovat toki hauskoja, mutteivät nekään jaksa pitää kiinnostusta yllä loputtomiin.
Kolarimallinnus on aiempaa realistisempaa. Autonkotteroa joutuu toden teolla korjaamaan, muutoin meno hyytyy köröttelyksi. Korjattavaa on pahimmillaan niin paljon, ettei kaikkea ehdi edes tehdä säädetyssä ajassa. Toisaalta vaikeustason kohotessa tiellä pysyminen tulee liki välttämättömyydeksi, mikä käytännössä tarkoittaa varovaisempaa, kieli keskellä kitalakea ajoa.
Kun oletussäädöilläkin pärjää vallan mainiosti ainakin Novice- ja Intermediate-luokissa, varikkopysähdysten merkitys jää hieman etäiseksi. Niinpä niiden kohokohdaksi nousee pelitilanteen tallennus. Ilman taajaa tallennusvalikossa vierailua eteneminen muuttuisi etenkin loppumatkasta kovin takkuisaksi.
Vaihtoehtoliike
Ylhäisessä yksinäisyydessä kaahattavan rallisarjan lisäksi tarjolla on tukku muitakin pelivaihtoehtoja. Rallisarjaa voi tahkota vuoroperiaatteella neljän pelaajan voimin, mutta Challenge-turnaukseen voi ottaa osaa peräti kahdeksan pelaajan poppoo. Kaksintaistot körötellään Super Challenge -radoilla, joista Japani on valittavissa heti alkuun. Häviäjä putoaa pelistä pois ja ykkönen on tietenkin se, joka voittaa viimeisen kaksintaiston. Ruutu jakautuu tarvittaessa kahtia pysty- ja vaakasuoraan.
Kolikkopeliluolien tunnelmia tavoittelevassa arcade-pelissä pääsee ruttaamaan kanssakisaajien autoja ralliteitä leveämmillä ympyriäisillä kilparadoilla. Sega Rally -kolikkopelin tunnelmiin ei kuitenkaan ylletä. Kaksinpelaajille on lisäksi tarjolla lap points -peli, jossa maalisuoralla johdossa oleva saa pisteen ja voittajaksi julistetaan hanakoin pisteiden kerääjä. Time lag -pelissä maalisuora täytyy ylittää tietyssä ajassa johdossa olevan jälkeen, muutoin koittaa kauraryyni ja ottaa ohranen.
Time Trial tuo tietenkin alttarille omaa ennätysajoa matkivat haamuautot, mutta valitettavasti ennätyshaamuilun tallentaminen muistikortille ei onnistu.
Äänimaisema on harkittu ja peliin hyvin istuva. Moottorin murina, rallipelin kolinat ja paukahdukset kuulostavat aidoilta. Myös värinätuki on kohdallaan, huomaamaton, mutta töyssyistä sopivasti muistuttava. Kuvakulmat ovat muutoin entiset, mutta takaa menoa seuraavan kameran voi säätää itse halutulle korkeudelle.
Tuulilasin kosto
Kuskin paikalle istahtaminen paljastaa pelin ainoan merkittävän kauneusvirheen. Tuulilasi on samennettu tökeröin, levein väriviiruin. Idea nähdään huomattavasti mallikkaammin tehtynä Squaren PlayStation 2 -kaahauksessa Drivings S-Type Emotionissa, jolloin se oikeasti luo tunnelmaa. Nyt efekti lähinnä raivostuttaa ja pakottaa siirtymään autosta ulos konepellin päälle huristelemaan.
Vuorovaikutus radan vieressä kasvavien varpujen kanssa ei ole aina järin realistista. Auton nokan tökätessä sormenpaksuiseen risuun meno saattaa hyytyä kuin olisi ajanut tiiliseinään. Toisaalta puskien läpi auto puskee sentään useimmiten ongelmitta. Radan reuna-alueiden nuohoaminen jää kuitenkin rallisarjan edetessä sen verran vähiin, ettei tämä äidy isommaksi ongelmaksi.
Kaiken kaikkiaan Colin McRae Rally 2.0 on erinomainen peli, muttei ajopelejä eteenpäin vievä mullistus. Toisaalta tuskinpa kukaan sellaista odottikaan. Enemmän tai vähemmän pienillä lisukkeilla siitä olisi voitu kuitenkin tehdä vieläkin parempi. Mitä jos napattaisiin Gran Turismon perusidea ja kerättäisiin voitoilla rahaa ja ehostettaisiin ikioma N-sarjan ralliauto yhä paremmilla osilla ja lisukkeilla?
Ruokahalu tuppaa kasvamaan kaahatessa!
92
