Command: Northern Infernossa selviää, onko minusta Kuolemaksi, maailmojen tuhoajan tehtävään.
Norjanmeri, elokuun 7. 1975, kello 21:38:02. Hänen majesteettinsa alus, sukellusvenejahtiin määräämäni HMS Bacchante saa yllättäen torpedosta ja uppoaa. SOSUS-havaintojen perusteella loppuviirikkö kääntää kurssinsa kohti vain solmun nopeudella lähistöllä hiipivää kohdetta ja kaikuluotainpoijun varmentavan havainnon perusteella käsken Keflavikista nousseen Nimrodin iskemään. 20 kilotonnin ydinsyvyyspommi osuu riittävän lähelle, mutta Ramius kumppaneineen korkeintaan tukehtuu borssiin nauruaan. Pintaan nousee Typhoon-luokan sukellusveneen ja telnyashkan riekaleiden sijaan atomikypsytetty ryhävalas. Ahab olisi ylpeä, STANAVFORCHAN:sta tuskin saa kiitosta…
Sähkömagneettisen spektrin äärellä
Tämän hetken äärimmäinen ilma/merisotasimulaatio, hiljalleen kypsytelty Command: Modern Air/Naval Operations (Pelit 10/2013, 85 pistettä) sai ensimmäisen maksullisen lisäosansa sopivasti joulun alla. Pukille tiedoksi, että tyyristä emopeliä ei välttämättä tarvitse pohjolan pätsiin päästäkseen, mutta ostamalla molemmat säästää lisärin hinnasta yli puolet.
COMANO:sta löytyy lähes kaikki globaaliin sotaan tarvittava maakrapujen ryynäämistä lukuun ottamatta. Sen pelaaminen on jopa kohtalaisen helppoa, sillä käyttöliittymä selittää itsensä mukavasti ja sotilaallisen looginen esitystapa uppoaa ainakin minuun. Varsinaisessa sodankäynnissä pelaajaa ei pakoteta mikromanageroimaan, vaan omien tekoälyyn voi yleensä luottaa monimutkaisissakin manöövereissä.
Siis jos tietää mitä tekee tai haluaa tehdä. Lentotukialuksen kansi nousee välittömästi pystyyn, jos vaikkapa EMCON-tasot eivät kerro komentajalle mitään, sillä väärään aikaan käynnistetty tutka tietää HARMia.
Onnistunut simulaattori löytää aina kohdeyleisönsä, näin ollen lähes ehdoton vaatimus aihepiiriin ennalta vihkiytymisestä ei ole ongelma. COMANO:n heikoin lenkki onkin itse simulaation sijaan pelattavassa sisällössä, joka koostuu vain yksinpelattavista ja vaihtelevan tasoisista ja laajuisista yksittäisistä skenaarioista. Vaikka editorilla saa haluamansa kapinan aikaiseksi missä päin maailmaa tahansa, itse tehdyt skenaariot eivät tarjoa yllätyksiä, sillä skriptien mahdollistama satunnaisuus on todella rajoitettua.
Juonellista sotapornoa 70-lukulaisittain
Kuten hyökkäys Irakiin 2003 osoitti, sotakin tarvitsee juonen. Northern Infernon tarina alkaa elokuussa 1975, kun Naton ja Neuvostoliiton meri- ja ilmavoimat ottavat kohtalokkaasti yhteen Norjanmerellä. Tilanteen eskaloituessa soppaan sotketaan ydinaseet ja kolmas, totaalinen maailmansota näyttää vain ajan kysymykseltä. Kampanja on käytännössä viisitoista perättäistä skenaariota, joissa pitää saavuttaa tietty pistemäärä seuraavaan edetäkseen. Mitään jatkumoa, ydinjoukkoa tai haarautumista ei ole, eikä läpäisyyn vaadittaviin pisteisiin aina tarvitse edes suorittaa käskettyä tehtävää. Skenaariot voi pelata myös vapaassa järjestyksessä, mutta silloin jää paitsi juonta elättävistä, aikalaistyylisistä sotareportaasivideoista.
Onneksi pelillisesti raakileeksi jääneen kampanjan skenaariot ovat parasta Commandia tähän mennessä, vaikka Northern Inferno kuvaakin tapahtumat vain Naton komentosillalta. Vuosi 1975 on loistava valinta, sillä taistelut eivät ratkea pelkällä teknologisella ylivoimalla. Käytettävät sotatyökalut, kuten Buccaneerit, Starfighterit ja Thresher-luokan suklarit ovat sopivan analogisia minun makuun. Skenaarioissa on pääsääntöisesti hyvä balanssi ja riittävän laaja sotatyökalujen valikoima tehtävän ratkaisemiseksi, eikä pelaajaa hukuteta pelattavien kikottimien ja tiedon tulvaan. Toiminta pinnassa, pinnan alla ja ilmassa pitää sovittaa saumattomasti yhteen jos meinaa pärjätä. Juuri monitahoisia operaatioita suunnitellessa Command on vahvimmillaan. Harva simu tarjoilee yhtä aitoa tyydytystä oman suunnitelman osuessa nappiin, vaikka palautteeksi saakin vain pari eriväristä vektoria ja rivin tekstiä.
Sekaan mahtuu muutama harhautunutkin risteilyohjus, kuten kahden sukellusveneen tehtävä, jossa haravoidaan Barentsinmerta. Voittoon riittää pari hiiren klikkausta, jonka jälkeen tekoäly hoitaa potin. Melko tylsää, varsinkin kun skenu kestää useita vuorokausia, pikakelaus tökkii jos joukkoja ja sensoreita on paljon, ja piilossa pysyäkseen on ajettava hiljaa kuin isi yöllä. Kuten ennenkin, Command-sessioon kannattaa varata riittävästi kahvia, hyvä soundtrack ja kirja. Pelaaminen ei ole mekaanista suorittamista, vaan komentaja saa juoksuttaa ajatustensa Tonavaa ihan rauhassa.
Kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan pommia
Infernon skenaarioissa on hyödynnetty erinomaisesti pelissä mallinnettujen sensoreiden välittämä epäselvä kuva taistelutilan tapahtumista. Nokkelana kikkana tilannekuva on usein kyllästetty tuntemattomilla havainnoilla, kuten kauppalaivoilla ja meren elävillä. Vaaniiko lentotukialusosastoani Victor II vai ilmavaivainen kaskelotti? Kun alustava havainto on tehty, alkaa maalin haarukointi meriheinäsuovasta. Se vaatii pelaajalta eri järjestelmien ja sensoreiden tuntemista ja yhteensovittamista. Mitä kauemmin havainnosta on, sitä laajemmalle alueelle etsintä pitää ulottaa ja sitä enemmän se syö miehiä ja koneita. Kun skenaarion kolmesta vuorokaudesta on jäljellä vain muutama tunti, eikä illalla maihinnousuosaston vanavedestä havaitusta sukellusveneestä ole uutta havaintoa, tulee melkein oikeasti hiki.
Tilannekuvan kyllästäminen pätee vain meren pinnalla tai sen alla tapahtuvaan toimintaan. Käytännössä kaikki ilmassa havaitut kohteet voi luokitella vihollisiksi ja ampua surutta alas. Badgerit eivät sekoitu Finnaireihin samalla tavalla kuin saattuetta varjostava elektronisen tiedustelun paatti turskan troolaajiin. Varman päälle voi pelata upottamalla kaikki vähänkin epäilyttävät veneet, se kun vaikuttaa vain rajallisiin ampumatarvikkeisiin. Sivullisista uhreista viis.
Sodan eskaloituessa pelaaja saa Oppenheimerin Herran laulusta tunnetuksi tekemän Kuoleman viitan ylleen, kun ydinaseiden käyttö laajenee pelkästä kilotonnikalan nostamisesta ydinsyvyyspommeilla avainkohteiden atomisointiin. Kuolan niemimaalla sienipilveä polttaessa herää kysymys säteilyn ja laskeuman vaikutuksesta Northern Infernossa neutraaleina pysyneisiin Suomeen ja Ruotsiin. No, pari joditablettia naamaan ja sadeviitan alle kyhjöttämään, kyllä se siitä.
Johtaako pohjolan yhteenotto lopulta Falloutin tunnelmiin jääköön kertomatta, mutta ydinaseiden mukaan ottaminen on pelillisesti mielenkiintoinen ja historiallisesti mukavan säväyttävä ratkaisu. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeinen sukupolvi tuskin edes tietää, miten herkästi ydinaseita oli tarkoitus käyttää konventionaalisten aseiden ohessa molemmilla puolilla rautaesirippua ja kuinka tosissaan ydinsodan uhka otettiin, Suomessakin.
Termokliinin tuolle puolen
Pienempien puutteiden ja bugien, kuten maailmanlaajuisen sään, polttoaineen kulutuksesta viis veisaavien ja sen takia maahan syöksyvien siirtolentojen, tai kansallisten aluevesien ja -ilmatilojen mallintamattomuuden kanssa pärjää, mutta moninpelittömyys ja yksinpeliä helpottavat ratkaisut jättävät COMANO:n ”vain” erinomaiseksi simulaattoriksi raskaan sarjan sotapelin sijaan.
Ensinnäkin keskeisiä sodan kitkatekijöitä on oiottu liian kovalla kädellä. Johtamisjärjestelmää komentoviiveineen ei ole mallinnettu ollenkaan, joten suuri osa oikeissa operaatioissa tarvittavasta etukäteissuunnittelusta, -koordinoinnista ja -käskemisestä jää suoraan pois. Kun tähän lisätään aina joukkojen kesken reaaliajassa jaettu automaattinen tilannekuva, pelaaja joukkoineen kykenee reagoimaan ympäröiviin tapahtumiin kuin parviäly. Oikeasti äärimmäisen tärkeä vihollisen toiminnan arviointi ja ennakointi menettää näin pääosin merkityksensä samalla, kun operaatioissa tuiki tärkeä harhauttaminen menettää merkityksensä lähes täysin.
Pelin jännitys nousisi ihan eri lukemiin, jos väärin tunnistetun maalin kimppuun lähetettyjen alusten uudelleen suuntaaminen ei tapahtuisikaan ajatuksen voimalla sekunneissa, vaan mukana olisi viestittämisen viive, viestivälineiden kantaman ja omien joukkojen emissiokontrollin asettamat rajoitteet, sekä elektronisen häirinnän vaikutus. Viestiäkö vihollisen seassa hiipivän sukellusveneen kanssa vaarantaen paljastumisen vihollisen signaalitiedustelulle, vai luottaako kapteenin harkintakykyyn? Tällöin pelaaja olisi oikeasti komentajan luukkuhousuissa, eikä kaikki langat käsissään pitävän harmaan eminenssin roolissa.
Sukellusveneverkkoa vailla
Pikku nurinasta huolimatta grogilasi on lähes täynnä, vieläpä parhaista simumaailman maltaista. WarfareSims ansaitsee kaiken suitsutuksen, mitä COMANO on osakseen saanut, eikä pelin hintalappua todellakaan kannata kavahtaa. Vaikka Northern Infernollakin terästettynä varsinainen pelattava sisältö jättää toivomisen varaa, eikä vuoden 1975 maailmansodan kulkuun tunne vaikuttavansa kuin sivusta seuraajana, tulee Command kestämään aikaa kuin Ångermanlandiin kolauttanut Som.
Viimeaikainen diili BAE Systemsin kanssa lisää entisestään uskoa kehitystyön jatkamiseen, ehkä jopa ammattimaisempaan käyttöön tarkoitetun sotapelin suuntaan. Jospa mahdollinen ammattipuolen vaikutus nousisi maihin myös siviilipuolelle Steel Beasts Pro Personal Editionin tapaan? Taustalla pyörivä simulaatio on niin timanttinen, että saadessaan taistelijaparikseen johtamisen ja johtamisjärjestelmien mallintamisen, useamman komentotason tekoälyn, ja/tai riittävän laajan moninpelituen, käsissä olisi kaikkien aikojen sotagasmi.
Command: Modern Air/Naval Operations Wargame of the Year: Northern Inferno
WarfareSims/Slitherine Ltd.
Testattu: AMD Phenom II 2,80 GHz/16 Gt RAM, GeForce GTX 960
Minimi:OS: Windows XP SP3 / Vista / 7 / 8, 1 GHz (Dual-core Pentium and above recommended), 1 GB RAM, Video/Graphics: DirectX 9.0c compatible video card with 16 MB RAM, DirectX: Version 9.0c, DirectX 9.0c compatible sound card
Arvosteluversio: 1.091 (757.10)
Moninpeli: Ei
Ikäraja: Ei ole
88
