Company of Heroes 2: The Ardennes Offensive - Jenkit menevät metsään

Jenkkien valtaama Puma torjuu entisiä omistajiaan.

Lunta, metsää, ylivoimainen vihollinen, kuulostaapa tutulta. Mutta myyttisen Antti Rokan korvaa kersantti Rock ja Easy Company!

Venäläiset ovat hyökänneet Eurooppaan. Ainoa, joka enää seisoo heidän tiellään, on Relic. Sotaa käyvät siis toiseen maailmansotaan sijoittuvat toimintastrategiat, Men of Assault -sarja vastaan Company of Heroes -sarja.

Relicilla on ongelmia, koska sen doktriinia rasittaa poliittinen korrektius, olohuoneessa roikkuva Das Elephant eli Saksa. “Ongelma” näkyi Company of Heroes kakkosessa: vastakkain oli kaksi pahaa, arkkipaha Saksa sekä vain karvan vähemmän paha Neuvostoliitto. Saksa on edelleen menneisyytensä vanki, joten pelin kampanja kertoi neukuista, mutta valtion tuomiten ja yksilöä ihaillen.

Venäläisillä ei peleissään samaa ongelmaa ole, sen entinen vihollinen Saksa saa yllättävänkin tasa-arvoisen kohtelun ja omat kampanjat. Voi tietysti olla, että jos Relic haluaa myydä peliään Yhdysvalloissa, Saksa ei nyt vain onnistu: “Ne tappoivat (iso)isoisäni!”

Relic varmasti huokaisi helpotuksesta kun sai taas palata jenkkiarmeijan seikkailuihin. Moninpelaajille länsirintama aukeni jo The Western Front Armies -lisärissä, nyt me yksinpelaajatkin pääsemme jenkkimessiin. Yhdysvaltojen sota Euroopassa ei ollut pitkä, joten kun Normandian maihinnousu ja Ranskan maaseudun puskataistelut käsiteltiin ensimmäisessä pelissä, mitä jäi jäljelle?

Vaihtoehtoja on vain yksi: pullistuman taistelu. Hassunhauska nimi tulee rintaman muodosta.

 

Tankkituntumalla pullistumassa

Liittoutuneiden körötellessä kohti Berliiniä, bunkkerin suuri sotanero suunnitteli jälleen ällistyttävää vastaiskua. Yllätyshyökkäyksellä oli tarkoitus jakaa britit ja jenkit kahtia, pysäyttää hyökkäys ja pakottaa liittoutuneet rauhansopimukseen.

Ardennien taistelu eli operaatio Wacht am Rhein alkoi 6. joulukuuta 1944 ja kesti 25. tammikuuta 1945 asti. Liittoutuneet osasivat odottaa vastahyökkäystä, mutta he odottivat sitä Belgiassa. Saksalaiset hyökkäsivätkin etelämpänä, Ardennien alueella. Yllätys onnistui, ja hetken aikaa Saksa vei, mutta sään parantuessa ilmaiskut pääsivät pelaamaan täysillä ja huollon loppuessa vastahyökkäys lopulta kuivui kokoon.

Onneksi Ardennien vastahyökkäykseen käytettiin vain Stugeja ja Panzer nelosia.

 

Imperiumin vastaisku

Ardennien kampanja on kuin luotu Saksan riveissä pelaamiseen: voiko tappioon tuomittu, ylivoimaisen vastustajan edessä vapiseva kansakunta vielä kääntää sodan kulun? Siitä ei peliskenaario enää klassisemmaksi pääse!

Mutta ei, tähtilippu heiluen mennään ylivoimaisen vihollisen riveissä. Tutun välianimaatio-tehtävä -ratkaisun asemasta Relic heittää peliin dynaamisen kampanjan. Ardennien taistelualue on jaettu sektoreihin, ja osassa sektoreita on saksalaisten valtaamia kaupunkeja. Yllättävintä on, että Ardennien taisteluista ikonisin, Bastognen piiritys, on mukana vain viitteellisesti. Saksalaisten saartama 101. maahanlaskudivisioona ei kai sopinut Relicin yleiseen pelinarratiiviin.

Pelaaja komentaa kolmea komppaniaa: laskuvarjojääkäreitä, mekanisoitua jalkaväkeä ja tukijoukkoja. Käytännössä tämä tarkoittaa kolmea identtistä komppaniaa, joiden neljä bonusominaisuutta ovat se pieni ero.

Ja sitten ajamaan Saksa takaisin Saksaan!

 

Sodassa ensimmäinen uhri on dynaamisuus

The Ardennes Offensive on puhdasta yksin pelaamisen hurmaa, moninpelaajalle ei tule mitään. Käsittääkseni ei edes uusia yksiköitä tai komentajia.

Kampanjaa myydään dynaamisena kampanjana, mikä kuulostaa hyvältä. Ikävä kyllä vain jenkit ovat dynaamisia. Saksalaiset istuvat kaupungeissa, syövät wurstia ja puhuvat Scheissea mutta eivät liikuta eväänsäkään. Se on hyökkääjiltä outoa käytöstä.

Dynaamiset jenkit saavat (muutaman tehtävän jälkeen) päättää, millä komppanialla hyökkäävät mihinkin kaupunkiin.  Seuraa pelin kuningaskeksintö: joka komppanialla on kokemustaso ja miehistövahvuus.

Vahvuus on todella tärkeä. Se on se pankki, josta nostetaan täydennysmiehet tehtävän aikana. Jos vahvuus loppuu tehtävän aikana kesken, uusia yksiköitä ei voi enää rakentaa. Jos silloin tehtävän häviää, komppania tuhoutuu.

Hups, lataanpa vanhan saven... eiku mitä! Hyvänä vetona sotaa ei voiteta vanhoja lataamalla, se pyörii rautamiesmoodissa ja siinä kaikki. Jos tehtävä menee selvästi puihin, voi miehekkäästi vetäytyä ja minimoida tappiot, tai raukkamaisesti painaa Alt-F4 ja poistaa tappiot kokonaan.

Entäpä jos tyhmä peliarvostelija ei huomaa vahvuuden merkitystä, ennen kuin kampanjan loppupuolella? Hän häviää. Mielenkiintoista kyllä ei Saksakaan voita, peli vain päättyy kuin tyhjään ilmaan. Eläköön poliittinen korrektius!

Tehtävien voitoista saa resurssipisteitä, joilla voi ostaa komppanialle uusia ominaisuuksia tai kokemuksen kustannuksella korvata tappioita. Jo liikkuminen vihollissektorissa syö vahvuutta.

Sitten Relic aloittaa suhmuroinnin. Pelaajan komppaniat saavat vähän vahvuuttaan takaisin, kun lepäävät. Kun yksikkö liikkuu, pelissä kuluu vuoro. Vai kuluuko? Yksikkö voi kiertää loputtomasti kartalla ja polttaa koko miesvahvuutensa vaeltamalla vihollisalueiden läpi, mutta muille yksiköille ei tapahdu mitään. Ne siis "lepäävät" vain kun joku niistä yrittää suorittaa tehtävää.

Oikeastaan kampanja antaa vain mahdollisuuden pelata tehtävät haluamassaan järjestyksessä haluamillaan joukoilla. Puoleenväliin ammuttu toteutus harmittaa.

Siellä ne saksalaiset rauhassa odottavat.

 

Jokainen meistä on arvokas, kerrankin

Company of Heroesin pelattavuudessa ei edelleenkään ole mitään vikaa, ja graafisestikin se potkii edelleen kuin 105 millin tykistökeskitys. Kalusto käyttäytyy uskottavasti, eli kun kentälle tulee Königstiger, Shermannien pakoputkesta tulee äkillinen öljyvuoto.

Mukavana yllätyksenä The Ardennes Assault loistaa tehtävillään. Jo pelkästään tarve minimoida tappioita maustaa ne mukavasti. Normaalistihan näissä peleissä voi huolettomasti tuhlata miehiä ja ajoneuvoja, kunhan palkkaa uutta lihaa myllyyn kun vanhat on jauhettu. Nyt siihen ei enää ole varaa.

Tuttu voittoalueiden kaappaus on edelleen pelillinen selkäranka, mutta tehtävien voittoehdoissa on vaihtelua ja varitaatiota. Esimerkiksi yhdessä tehtävässä vähennetään vastustajan pisteitä, mutta ne vähentyvät vain ajoneuvoilla tehdyistä tapoista. Tapoin saksalaisia yllättävän viihdyttyneenä, vielä toisella kierroksellakin.

The Western Frontin omistajille pitäisi antaa kiva alennus lisärin hinnassa, koska heille ei juuri uutta tihku. Yksinpelaajille taistelu Ardennien lumisissa metsissä ja kylissä ei ole yhtään hassumpaa sotimista.

Mutta on se mielenkiintoista nähdä, kauanko Relic pystyy pitämään Saksaa vaihtopenkillä. Veikkaan, että Sankarikomppania kakkoseen mahtuu vielä lisärinä taistelu Italiasta.

Kolmosessa tuleekin ongelmia. Vaihtoehtoina on Tyynenmeren sota, joka Eurooppaan nähden on kalustollisesti hyvin rajoitettu ja aika tylsäkin.  Afrikan kampanjassa ongelma on vaihteeksi taas se ettei Rommel ole optiona, mutta on se muuten parempi vaihtoehto.

El Alameinissa siis nähtäneen full Monty.

 

Company of Heroes 2: The Ardennes Offensive

Relic/Sega

Minimi: Core2 Duo/2 Gt RAM, GeForce 8800 GT tai Radeon HD 2900XT

Suositus: Quad Core/4 Gt RAM, GeForce GTX 470 tai Radeon HD 5850

Moninpeli: vain emopeli

Testattu: Quad Core 2600k (3.5 Ghz), 8 Gt RAM, NVIDIA GeForce GTX770 2Gt VRAM

Ikäraja: 18

 

Turhan tyyris lisäri tarjoaa puolivillaisen yksinpelikampanjan mutta hyvillä tehtävillä. Sotilaiden muuttaminen kulutustavarasta arvotavaraksi on mainio keksintö.

85