Condemned on väkivaltainen peli, jossa ruhjotaan ihmisiä tylpillä esineillä. Mitä siitä pitäisi ajatella?

Condemned oli yksi harvoista kevään E3-messuilla pelattavana olleista Xbox 360:n peleistä ja osasyy konsolin innottomaan vastaanottoon mediassa. Olihan se teknisesti vakuuttava, mutta mitä hemmettiä, onko tämä pelkkää katupummien hakkaamista? En ollut ainoa, joka poistui pelin ääreltä päätään pudistellen. Ilman selityksiä demopömpelissään pyörinyt Condemned vaikutti arveluttavalta, ellei suorastaan sairaalta peliltä.

Vika oli yksin näytteilleasettajien, koska lähempi perehtyminen osoittaa, että peli on sittenkin täysjärkisille suunniteltu. Condemned on tyylilajiltaan äärimmäisen brutaalia selviytymiskauhua, joka julmasta väkivaltaisuudestaan huolimatta vetoaa muuhunkin kuin ihmisen alhaisimpiin tuntoihin.

Vaikka Condemned on kiistattoman raaka, sen väkivalta ei tunnu niinkään paljon mässäilyltä kuin pakon sanelemalta selviytymistaistelulta. Kun sankari ahdistetaan nurkkaan kuin eläin, eteenpäin on puskettava eläimen raivolla.

Sarjamurhaajan jäljillä

Condemned sijoittuu nimettömään suurkaupunkiin, joka voisi olla mikä vain Yhdysvaltain itärannikon metropoleista. Pelin synkkä sielunmaisema rakentuu graffitien peittämistä syrjäkujista, rähjäisistä metroasemista ja ruokottomaan kuntoon päästetyistä autiotaloista. Ahdistavin paikka on hylätty ostoskeskus, jossa ali-ihmisillä on joulu ainainen.

Peli kertoo vertauskuvallisesti, mitä tapahtuu, jollei Sauli Niinistöä valita presidentiksi. "Kaupunki" on ajautumassa täyteen kaaokseen. Kadulla elävät vähäosaiset, narkkarit, kodittomat ja muut kiertolaiset riehuvat kuin hulluuden kourissa. Poliisi on epidemiaksi räjähtäneen katuväkivallan edessä niin voimaton, että kokonaisia kaupunginosia on jätetty oman onnensa nojaan. Kuin maailmanlopun ennusmerkkinä joka puolella kaupunkia on kuolleita lintuja.

Kaiken järjettömyyden keskellä liittovaltion poliisin FBI:n agentti Ethan Thomas yrittää ratkaista kaupunkia piinaavia sarjamurhia. Condemned käynnistyy, kun agentti Thomas saapuu poliisin eristämälle murhapaikalle. Siellä agenttia odottaa tuttu näky, runneltujen mallinukkien ympäröimän kuristettu nainen. Irvokkaassa asetelmassa on kaikki Tulitikkumiehen tunnusmerkit.

Agentti Thomasin puuhastelu laservalaisimien, sormenjälkiskannerien ja muiden CSI-vempeleiden kanssa keskeytyy, kun poliisikollega haistaa palaneen käryä rikospaikalla. Tulitikkumies on vielä talossa!

Agentti Thomas säntää Tulitikkumiehen perään vain tullakseen itse yllätetyksi. Thomasin virka-ase vaihtaa omistajaa ja pian agentilla on kaksi poliisimurhaa kontollaan. Thomas yrittää epätoivoisesti todistaa syyttömyytensä, mutta Tulitikkumiehen jäljet johtavat hänet entistä toivottomampaan paikkaan.

Tähän asti Thomasin kyky nähdä asioita on auttanut häntä ratkaisemaan rikoksen toisensa jälkeen. Nyt erikoinen lahja on kääntymässä Thomasia vastaan. Uhkaavatko alati ahdistavimmiksi käyvät näyt ajaa FBI:n sankariagentin hulluksi?

Turpiin vaan ja onnea

Näppärät, kivoja psykologisia tasoja sisältävät pelit näyttävät muodostuneen Washingtonin Kirklandissa majailevan Monolithin tavaramerkiksi. Condemnedin tyylikeinot ovat pitkälti samoja, jotka tekivät kuluneen syksyn F.E.A.R:sta niin nautittavan. Pelit ovat melkein kuin sisaruksia, joskaan eivät identtisiä kaksosia.

Siinä missä F.E.A.R. oli silkkaa räiskintää, Condemnedissa toiminnan ydin on ammennettu selviytymiskauhupeleistä. Henkihieverissä kamppaillessa aseeksi kelpaa melkein mikä tahansa.

Ensimmäiselle kohti hyökkäävälle narkkarille Thomas yrittää vielä huutaa pysähtymiskäskyä, mutta pian sen jälkeen asetelman nyrjähtäneisyys alkaa käydä selväksi. Mielipuolisesti puuskuttavat ihmisrauniot ovat kaukana järkipuheiden ulottumattomissa. On vastakkainasettelun aika.

Vastustajien anteeksiantamattomassa aggressiivisuudessa on jotain tarttuvaa. Useammin kuin kerran löysin itseni potkaisemasta maahan lyötyä raivopäätä vielä kerran kiellon päälle, ihan vain jännitystä purkaakseni. Condemnedin tunnelma on hetkittäin melkein sietämättömän intensiivinen.

Turpakäräjiin saa pientä hengähdystaukoa, kun agentti Thomas vainuaa lähistöltä todistusaineistoa. Seinälle kuivuneiden veriroiskeiden paljastaminen ultraviolettilampulla sujuu rutiinilla ilman turhia pähkäilyjä. Virtaviivaistettu rikostutkinta toimii ennen kaikkea kustannustehokkaana tarinankerronnan välineenä.

Vaiston varassa

Condemned etenee hitaasti kiiruhtaen. Ethan Thomas ei ole pitkänmatkan juoksija vaan vanttera keski-ikäinen jässikkä. Hyperaktiivisen paikasta toiseen poukkoilun sijaan agentin on kohdattava sisäiset ja ulkoiset perkeleensä varovaisesti sopivaa iskuhetkeä odottaen.

Koska sankari voi kantaa vain yhtä asetta kerrallaan, Condemnedissa joutuu kiperien valintojen eteen. Luulot poistavasta palokirveestä ei mielellään luovu, vaikka kaapista löytyisi täyteen ladatun pumppuhaulikon kaltainen aarre. Revolveriin tai haulikkoon voi luottaa vain muutaman laukauksen verran, mutta sorkkarauta tai tukeva pätkä lyijyputkea edustavat pysäytysvoimaa joka kestää.

Erilaisia lyömäaseita - työkaluista irtaimistoon - on kymmenittäin. Ne eroavat toisistaan paitsi vahingon ja nopeuden myös ulottuvuuden ja torjuntatehon mukaan. Oikein ajoitetun torjunnan jälkeen vastustajaa voi rangaista nopealla vastaiskulla.

Eläimen tasolle taantuneet joutopenat eivät elä pelkästään väkivaltaisten impulssiensa varassa, sillä heillä on taipumusta vaistonvaraiseen viekkauteen. Viekkaus on sitä lajia, joka hiipii pylvään taakse pulpetinkansi lyömävalmiina.

Tiukimmat tilanteet syntyvät, kun sankari erehtyy vertauskuvallinen puukko kädessä pyssytappeluun. Ikkunan takaa haulikoivaa yön timoa ei niin vain riisuta aseista kauniilla puheilla. Sähkötainnutin voi sen sijaan toimia, sillä pökertyneeltä vastustajalta voi riistää aseen kädestä. Jos ihmettelit puukon vertauskuvallisuutta, puukot puuttuvat pelistä kokonaan.

Taistelun tuoksinassa vertauskuvat unohtuvat, kun läski tummuu raskaimman päälle ja hampaat ropisevat tylpän esineen iskusta lattialle. Osumat saavat viholliset hoippumaan, joskus polvilleen asti. Puolustuskyvyttömälle voi tehdä reilu kerho kokoontuu -tyylisen lopetusliikkeen.

Jännäkakat housussa

Sarjamurhaajatarinana käynnistyvä Condemned kehittyy todella odottamattomaan suuntaan. Loppuratkaisu on loistava. Viimeisessä kaksintaistelussa turvaudutaan melkoisen shokeeraaviin tehokeinoihin.

Keinot tehoavat, sillä ensimmäisen persoonan kuvakulmasta huolimatta agentti Thomas ei ole mikään näkymätön mies. Ronskeimmatkin otteet koetaan sellaisinaan sankarin omasta näkövinkkelistä. Peliin saadaan kummasti siellä olon tuntua, kun alaspäin katsoessa näkee omat varpaat eikä pelkkää tyhjää ilmaa.

Condemned: Criminal Origins onkin kenties hienoimman näköinen ensimmäisestä persoonasta kuvattu peli tähän asti. Condemnedin urbaani maailmanlopun maailma on tylyydessään vertaansa vailla. Trillerimäinen tunnelma viimeistellään taitavalla valojen ja varjojen käytöllä sekä elokuvamaisilla suodatusefekteillä. Graafisen kikkailun ansiosta sahalaidat tuskin vilkkuvat edes 480p-tilassa.

Condemnedin vetovoimaa ei käy kieltäminen. Se on täydellinen peli pimeässä huoneessa keskellä yötä pelattavaksi. Painostavan äänimaailman ja inhottavan kuvaston keskellä pelaajan stressinsietokyky on koetuksella. Näin jännää minulla ei ollut sitten System Shockin tai Silent Hillin.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja Condemnedin kohdalla liiankin äkkiä. Koska pelissä ei ole mainittavia puzzle-kohtia hidastamassa etenemistä, lyhyt trilleri on ohitse reilusti alle kymmenessä tunnissa. Suosittelen pelaamista kovimmalla vaikeustasolla - vaikka äkkikuolemia tuleekin, välitallennuksia on riittävästi pitämään verenpaineen kurissa.

Condemned: Criminal Origins ilmestyi sopivasti Xbox 360:n lanseerauspeliksi. Näin jälkiviisaasti voin todeta, että se oli sen satsin ylivoimaisesti mielenkiintoisin peli.