Reilut kymmenen vuotta sitten Contra 3: The Alien Wars vei mies ja pyssy -räiskinnät uudelle vuosikymmenelle. Contran PS2-debyytti Shattered Soldier jatkaa siitä, mihin Super Nintendo -klassikko Alien Wars jäi, niin hyvässä kuin pahassa.

Konamin päätös tehdä uudesta Contrasta perinteisen kaksiulotteinen toimintakeitos on kunnioitettava. Kaiken karvaisia 3D-käytäväpyssyttelyjä on markkinoilla riittävästi, mutta asialliset perinteitä kunnioittavat pelit ovat harvassa. Alien Warsin oivalluksia mukaillen Soldierissa kiidetään välillä kohti kuvaputkea, välillä kohti kuvaruutua, mutta pääosin pidättäydytään tutussa ja turvallisessa sivumyötäisessä näkövinkkelissä.

Uuden Contran pelattavuutta on kritisoitu vanhanaikaiseksi, ja tottahan se on. Ensimetreillä Contran halolla päähän ja monolla persuuksiin -asenne häkellyttää. Yksi osuma tietää hengen lähtöä ja pari kuolemaa vie tylysti tason alkuun. Vauhti on huima ja osumia riittää, mikä pullamössöpelien aikana tuntuu aluksi käsittämättömältä. Sinnikkyys kuitenkin palkitaan, sillä reilun tunnin kuluttua ensimmäinen kenttä sujahtaa läpi sutjakkaasti ilman viikatemiehen vierailua.

Kahta en vaihda

Toinen tuttu contra-laki on, että jokainen pelikerta on edelliseen nähden identtinen. Viholliset tulevat ruudulle aina samasta suunnasta ja ammukset viuhuvat juuri sieltä, mistä niiden pitääkin. Toistolla on hyvät puolensa, sillä satunnaisesti sieltä täältä kimppuun hyppivät viholliset tekisivät Contrasta tuhottoman vaikean.

Osa pelin ihanuudesta on keksiä kuhunkin osioon paras ja eteenpäin vievin taktiikka. Niinpä Contraa voi hyvällä syyllä kutsua toimintapuzzleksi, jossa samalla tavalla käyttäytyvät viholliset ovat osa ratkaistavaa ongelmaa.

Contran pelilogiikan takia saman jo selvitetyn ja selkäytimeen piirtyneen tason uudelleen kahlaaminen ei kuitenkaan ole järin kiihottavaa. Onneksi Contra Shattered Soldier päästää saman tien neljän ensimmäisen kentän kimppuun.

Helpotusta saa, mikäli selkäydin ei ala sykkiä Contran vaatimassa tahdissa. Training-optio tuo plakkariin kymmenittäin lisäelämiä, jolloin hankalaa kohtaa voi käydä harjoittelemassa ilman taipaleen alkuun vievän jatkoyritysruudun pelkoa. Helpoin vaikeustaso hemmottelee jatkoyritysten ryöpyllä. Valitettavasti sekä harjoittelu että helpoimmalla vaikeustasolla hurvittelu latistavat osan pelin tenhosta, eikä niihin kannata sortua kuin äärimmäisessä hädässä.

Vauhtia ja visioita

Asejärjestelmä on uusi ja entistä ehompi. Kaikki kolme asetta ovat käytössä heti ja aseen saa vaihdettua nopeasti tilanteeseen sopivaksi. Sopivan pyssyn valitseminen loppupahiksen olomuodon muutosten mukaan on hauskaa puuhaa. Konetuliaseella on paras kantama, mutta edessä nököttävän tykin eliminointi onnistuu parhaiten maan pintaa pitkin liukuvilla miinoilla.

Kullakin aseella on lisäksi R-Typestä lainattu paina nappia hetken pohjassa -erikoispamaus, jonka verkkainen aktivointi ei kuitenkaan istu pelin muuten vauhdikkaaseen luonteeseen. Liekinheitin on ponnettoman näköinen ja kantomatka on ärsyttävän lyhyt, mutta ensimmäisen kentän jättikilpikonnaa muistuttavan pyllynaaman niskavillojen käryttely on nastaa puuhaa.

NTSC (60 Hz) -tila takaa pirullisen vauhdin ja ruututapahtumat etenevät sujuvasti ilman hidastumisen häivää. Taustat ovat oivallisesti piirretyt ja pelin teemaan sopivat. Sankarin animaatio on jäykänsutjakkaa, mutta tuo toisaalta mieleen sarjan aiemmat osat.

Äänimaisema on ponnekas ja surround-vahvistimen kautta töräytettynä täyttää olohuoneen ja tajunnan kuten pitää. Musiikki ei jää mieleen, mutta metallinen rytinä muutamalla elektronisemmalla kolkutuksella ryyditettynä istuu kokonaisuuteen hyvin. Erikoismaininnan ansaitsevat tyylikkäät videopätkät, jotka voisivat olla ihan hyvin kotoisin jostakin huippupiirretystä.

Parasta ennen 091292

Siinä missä Contra 3: The Alien Wars oli ennennäkemätön ja tuore elämys, Contran uusi tuleminen on kumman tuttua, mutta kieltämättä nautittavan nostalgista huttua. Tietyt osiot muistuttavat liikaa Alien Warsin huippuhetkiä ja ensimmäisen kentän jättisudenkorennot on kopioitu pelistä suoraan.

Edeltäjän ideoiden kierrättäminen on toki sallittua, mutta uusia ja tuoreita ajatuksiakin kaivattaisiin. Nintendon Metroid-päivitys osoittaa, että vanhan klassikkopelin tematiikan voi siirtää uuteen kuosiin originaalin luonnetta turmelematta. Ehkäpä Konami on ollut klassikkosarjansa kanssa turhan varovainen.

Kymmenen vuotta sitten olisin antanut tälle pelille huippupisteet. Kymmenessä vuodessa pelit ja pelaaminen ovat muuttuneet ja kehittyneet. Jos et kestä äkkikuolemamylläkkää tai jos et halua tahkota samaa kentän pätkää sen kymmenennen kerran, Contra kannattaa kiertää kaukaa.

Jos haluat tiukkaa vastusta ja jos kerrostalon korkuisen mömmönaaman hipiän kutittaminen (vaikket itse meinaa sopia kuvaruudulle) kuulostaa maailman ihanimmalta iltapuhteelta, pelikauppaan kipin kapin. Contra-peleille sielunsa aikoinaan menettäneille Shattered Soldier on mitä mainioin nostalgiatrippi. Jos nostalgia on sallittua muodissa ja musiikissa miksei myös pelaamisessa?