Mua paholainen vaanii joka kulman takana. Missä vain mä kuljen, kuiskii kieli katala.
Pimeällä keskiajalla maailma polki paikallaan. Tiede seisoi, mutta kirkko kukoisti. Kerettiläisen paikka oli roviolla ja raamattua käytettiin huomattavasti kovempana lyömäaseena kuin nykyään.
Ristiä uhkasi pakanoiden ja noitien lisäksi myös puolikuu, sillä Euroopassa pelättiin idästä saapuvaa islamia. Ennen vanhaan monikulttuurisuus kitkettiin varsin tehokkaasti, sillä paavin antaman mandaatin voimin vääräuskoisten kalloihin taottiin herranpelkoa teräksen voimalla.
Lähi-itään tehtiin kaikkiaan yhdeksän ristiretkeä. Aluksi tavoitteena oli vallata Jerusalem, mutta retkikohde vaihteli vuosien varrella. Cursed Crusade sijoittuu neljännen ristiretken alkumaininkeihin.
Taistelut verottivat ruhtinaiden kukkaroa ja Venetsiaan saapuessaan joukot olivat niin velkaantuneita, etteivät ne pystyneet maksamaan venetsialaisilta kauppiailta tilaamiaan laivoja. Velkojensa pantiksi ruhtinaat lupautuivat auttamaan kauppiaat itäistä Eurooppaa hallitsevan Bysantin valtaistuimelle Egyptiin hyökkäämisen sijasta.
Palkkasotureiksi alennettujen ristiritareiden riveissä taistelee Denz de Bayle ja hänen luotettu avustajansa Esteban Noviembre. Kaksikon kannoilla on itse Kuolema ja heitä riivaa helvetillinen kirous. Kaiken lisäksi Denzin isä jäi palaamatta Rikhard Leijonamielen johtamalta edelliseltä ristiretkeltä, minkä vuoksi ilkeä setämies otti suvun tilukset omiin nimiinsä.
Teräs on Denzin tie totuuteen, sillä matka kirouksen sydämeen käy vääräuskoisten sisuskalujen kautta.
Miekka on minun paimeneni
Ristiretkelle ei lähdetä tyhjin käsin. Aikakauden aseistus perustuu pitkälti lähitaisteluaseisiin, joten ideana on tökätä ohut metallitanko vastustajan vatsaan ennen kuin sama käy itselle. Kaksikolla on myös varsijouset, mutta kankea ammuskelu on selkeästi statistin roolissa. Yhdistelmäliikkeisiin perustuvan lähitaistelun kivijalka on kunnossa, mutta kiillotus on jäänyt puolitiehen.
Taistelujärjestelmä on peruspilareiltaan varsin nokkela. Raivokasta vauhtimättöä hitaampi nujakointi perustuu iskuihin, väistöihin ja vastaiskuihin ja kaiken avaimena on ennakoida, mitä vastapuoli aikoo seuraavaksi tehdä. Monessa suhteessa lopputulos muistuttaa kivikautista Die by the Swordia.
Vastustaja väritetään sen perusteella, mitä seuraavaksi tapahtuu. Sinertävä vihu valmistautuu hyökkäykseen, oranssi suojan murtamiseen ja punakka kaveri on pelattu kebabkioskille. Vastustajien värikoodit antavat muutaman mikrosekunnin mittaisen tuumaustauon, mikä tuo taisteluun pienen taktisen ulottuvuuden.
Denzin ja Estebanin arsenaalissa on vaaka- ja pystysivallus sekä potku. Temppuja yhdistelemällä syntyy komboja, joita saa lisää sitä mukaa, kun hemmot nousevat kokemustasoissa. Erityyppisillä aseilla on omat erikoisuutensa ja erikoisliikkeensä. Kilkkeet kuluvat käytössä, joten raadoilta kannattaa kerätä kamat talteen.
Astalot eroavat riittävästi toisistaan, joten moraa ei tarvitse vaihdella pelkän ulkonäön vuoksi. Nuija sopii haarniskan lommottamiseen, kun taas teräs uppoaa tylppää esinettä paremmin lihaan. Keihäs tarjoaa mukavasti ulottuvuutta ja piilukirves tekee vastustajista klapeja lyhyillä etäisyyksillä.
Hahmo lukittuu automaattisesti lähimpään vastustajaan ja kerran aloitettua liikesarjaa ei voi lopettaa. Se ärsyttää, kun esimerkiksi katapulttia pitäisi suojata hyökkääjiltä, mutta Denz suolistaa edelleen pakoon pötkivää keltamaksaa.
Sarvet esiin
Vaikka Cursed Crusaden perusasetelma lainataan historiasta, tarinassa käytetään reippaasti värityskynää.
Temppeliritari Denzin maailma järkkyy, kun mies huomaa olevansa kirottu ja matkalla ikuiseen kadotukseen. Helevetin perkeleet tarjoavat kadotuksen lisäksi myös oman pelillisen ulottuvuutensa, sillä vihtahousujen riveihin voi pompata koska tahansa, mutta pahan pauloissa ei voi pysyä ikuisesti elossa.
Pakanaperinteiden mukaisesti kirous vaatii uhreja. Kestomittariin saa lisää virtaa tökkimällä reikiä vastapuolen nahkaan. Mittari täyttyy myös, kun itse ottaa vahinkoa. Piruilu siirtää pääosakaksikon altavastaajista ravintoketjun huipulle, sillä sarvipäänä tekee isostakin vastarinnasta jauhelihaa käden käänteessä.
Kirouksesta löytyy ratkaisu myös moneen ongelmaan. Tietyt ovet ja esineet tuhoutuvat kirouksen suoman tulen turvin ja vain sarvipää osaa tunnistaa heikkoudet rakenteissa. Helvetilliseen ongelmanratkaisuun turvaudutaan tämän tästä, mutta pulmat ovat vain pieniä hidastustöyssyjä hurmeisen suolijumpan väliajoilla.
Kiire on kuolemansynti
Ristiretken kiroukseksi muodostuu saatananpalvonnan sijaan hätäily, sillä se paistaa joka paikasta. Välinäytöksissä hahmojen suut eivät aina liiku, tekstuurit repeilevät ja äänet kuulostavat kuin viime vuosituhannen walkmaneista soitetuilta. Toisinaan välivideoon ilmestyy uusia ihmisiä tyhjästä.
Sinänsä näyttäviä lopetusliikkeitä riivaa myös puuttuva viimeistely, sillä fysiikkamallinnus toimii vain osittain. Motion capture -tekniikalla purkitettujen armoniskujen pitäisi olla erittäin brutaaleja, mutta fiilis ei oikein välity, kun isku tuottaa vain punaisen spriteturahduksen. Kun miestä lyödään kahden käden miekalla molempiin kainaloihin ja vain aseet tippuvat käsistä, jossain on menty metsään.
Graafisia huolimattomuusvirheitä vakavampia ongelmia aiheuttavat seiniin juuttuvat hahmot ja tiedon panttaus. Jumit katoavat resetillä, mutta puuttuva tieto on yleensä hankittava yrityksen, erehdyksen ja kiroilun kautta. Eräässä pomotaistelussa pääjehu vahingoittuu vain silloin, kun ympärillä pyörivät sielut on vapautettu maalliselta vaellukseltaan puhdistavan tulen avulla. Peli ei vaivaudu tätä kertomaan. Onneksi Google tietää senkin, mitä peli ei paljasta.
Temppuileva kuvakulma ja sokkeloiset kentät ovat sellaisia ongelmia, joiden kanssa yleensä pystyy elämään. Ristiretken aikana pieni takaraivoa jäytävä ärsytys nousee kolmanteen potenssiin, sillä tyyli vedetään tarkoituksen edelle. Kuvakulman vaihtuessa vapaasti ohjailtavasta kiinteäksi, suuntavaisto sekoittuu noin nanosekunnissa. Kun tällainen kikkailu yhdistyy labyrinttimaisiin kenttiin, kiilteen narskumisen kuulee naapurissa asti.
Yksinpelissä ohjataan Denziä ja taliaivoinen tietokone käskyttää Estebania. Tietokone seisoo yli puolet ajasta sormi nenässä, joten suolistamiseen on turha odottaa apuvoimia. Yksikin vastustaja saattaa olla koneaivolle liikaa, joten statistiksi jäävää kumppania on alituiseen jeesattava. Esteban onneksi kestää kunnolla kuritusta.
Vaikeustaso tippuu dramaattisesti, kun koneen vaihtaa lihaan. Peli on mekanismiensa puolesta kuin Army of Twon temppeliritariversio, mutta yhteistyön vaikutuksia haasteeseen ei ole mietitty loppuun asti. Vastarinnan murentaminen on kaksin pelatessa naurettavan helppoa.
Historiaa mukailevan juonenkuljetuksen ympärille rakennettu mättöpeli lupaa paljon, mutta mutkia on vedetty suoriksi turhan monesta kohdasta. Muutaman kuukauden viimeistelyllä lopputulos olisi parantunut roimasti. Kiireellä ei synny hyvää.
70
