Pelianalyytikkona pääsee harvoin testaamaan urheiluvälineitä, mutta Dancing Stage antaa siihen mahdollisuuden: tanssipelit ovat olleet virallista urheilua jo kohta vuoden päivät.
Tanssipelikö rehellistä urheilua? Näin on näreet ja hyvästä syystä: kun vaikeustaso on tarpeeksi kireä, hiki tirskuu valtoimenaan ja jalat muuttuvat ennemmin tai myöhemmin makaronivelliksi. Kun nuolien päällä pomppimista harrastetaan tarpeeksi pitkään ja säännöllisesti, kunto nousee, kilot karisevat ja koordinaatio paranee. Treenatessa maisevat eivät vaihdu, mutta muuten matolla steppaaminen voittaa joka saralla pimeällä loskasäällä juoksemisen.
Konami-koulukunnan bemani-jumppa tai -joraaminen on tuttua ja turvallista neljän nuolen päällä loikkimista. Kun alhaalta ylös liukuva nuoli saapuu biitin tahdissa aktivointiriville, tanssija polkaisee jalalla vastaavaa nuolta matolla. Touhu on juuri niin yksinkertaista kuin miltä se kuulostaa. Meininki muuttuu monimutkaiseksi, kun nuolten nopeus ja määrä nousevat korkeammilla vaikeustasoilla. Kaksi nuolta yhdistävät hypyt tuovat humppaamiseen viimeisen pohkeita kurittavan silauksen.
Toimintaan tuodaan bilefiilistä, jytää ja jyskettä tietysti musiikilla ja kaakkoon käännetyllä volyyminamiskalla. Suurin osa biiseistä on lajityypille ominaiseen tapaan konemusaa tai selkeästi jumputtavaa listapoppia. Konamin kipaleet ovat pääosin geneeristä teknoräksytystä, josta ei meinaa jäädä mitään mieleen - Wavegroup feat. Nicky G:n Castlevania Freestylin' Mix on yksi positiivisista poikkeuksista. Napakat lisenssiraidat pelastavat shown: Calvin Harrisin Acceptable in the 80'sia, Beatfreakzin Superfreakia ja Camle Jones vs. Fedde Le Grandin The Creepsiä kestää kuunnella useamminkin.
Tien päälle tienaamaan
Kestoa ja pitkäjänteisyyttä luodaan runsaslukuisilla pelitiloilla, joiden pihvi on quest. Tanssisankari kiertää Yhdysvaltojen osavaltioiden kuvitteellisia Dancing Stage Universe -arcadeluolien kilpailuita. Osavaltioiden välillä liikutaan vapaasti ja voitoista irtoaa käteistä, jota käytetään muun muassa matkustamiseen ja koitoksia helpottavien taustatanssijoiden palkkaamiseen. Kun muutaman osavaltion muodostama kokonaisuus on päihitetty, palkinnoksi annetaan uusi biisi jokaiseen pelitilaan.
Peräti neljän maton yksinpelimoodin valinta ei ole Dancing Stage Universen ainoa haaste. Challenge-tilassa on runsaasti erilaisia tehtäviä, jotka kiteytyvät muun muassa katkeamattomiin askelyhdistelmiin, myrkkynuoliin ja älä astu samaan suuntaan peräkkäin -keikkoihin. Nuolivyöryn kiristyessä huomiokyky joutuu tehtävissä todelliseen koetukseen. Haastetila panee nopeasti kovan kovaa vastaan ja sen läpäisyyn kykenevät vain lajin huiput.
Jos huoneessa on tilaa, moninpeli selviää neljästä tanssijasta samaan aikaan. Voittajan valintaan on nippu erilaisia vaihtoehtoja, kuten pisteet, askelten tarkkuus tai pommin viskominen. Nettipelin sujuvuus jäi arvoitukseksi, sillä useista eri aikoina ja päivinä tehdyistä yrityksistä huolimatta en törmännyt yhteenkään pelaajaan – ilmeisesti uutuudenviehätys on jo karissut. Takakannen lupaamaa ladattavaa sisältöä ei Xbox Livessä vielä ollut.
Laajasta quest-tilasta huolimatta Dancing Stage Universe ei mullista tanssipelien peruskaavaa. Voimakas tuttuuden tunne on ainoa mieleen juolahtava merkittävä moite, mutta sitä voi toisaalta pitää myös kehuna: Dancing Stage -sarjan fanit tietävät mitä haluavat, ja he saavat juuri sitä mitä tilasivat.
* * * * * *
Tamppaa mattoa
Konamin suhteellisen hillitty tanssimatto on normiläpyskä: noin puolen sentin paksuinen, kiiltäväpintainen muovimatto. Sen ainoa poikkeuksellinen piirre on haju. Uunituoreen maton muovinkäry ei ole lähimainkaan niin voimakas kuin takavuosien malleissa. Uutta mattoa ei tarvitse viedä session jälkeen pihalle tuulettumaan tai kämpän kaukaisimpaan komeroon.
Matto kytketään konsoliin noin kolmen metrin mittaisella USB-johdolla, joka riittää mainiosti kaikkiin järkeviin sijoituspaikkoihin. Maton Xbox-näppäimen ansiosta koneen käsittelyyn ei tarvita ylimääräisiä ohjaimia. Läpyskän karkea pohjamateriaali tarrautuu lattiaan suhteellisen nasevasti, joten se liukuu totuttua vähemmän.
Tuntuma on korkeintaan kelvollinen, sillä nuolien pinnoite on samaa ainetta kuin muukin matto – jalkapohjat eivät tunne, menikö askel nuolen reunalle vai kokonaan ohi. Nuolten tuntuvasti erilainen pinta auttaisi pysymään maton keskellä ilman silmämääräistä tarkistusta. Silloin kun askel osuu, komento välittyy luotettavasti perille asti.
Petri Heikkinen
84
