Kun pääsen eläkkeelle, alan harrastaa kalastusta, valokuvausta, golfia ja pähkähulluja keksintöjä. Sitä odotellessa pelaan Dark Chroniclea.
Dark Chronicle julkaistiin Yhdysvalloissa nimellä Dark Cloud 2, sillä peli on vuonna 2001 ilmestyneen Dark Cloud -rooliseikkailun henkinen jatko-osa. Juonellista jatkumoa ei ole, joten meininkiin pääsee mukaan, vaikkei edellisestä osasta olisi koskaan kuullutkaan.
Kun tekniikan ihmelapsi Maximillian salakuulee sirkuksessa katalan juonen maailmansa tuhoamisesta, seikkailu alkaa. Mukaan lyöttäytyy sorja Monica-tyttönen tulevaisuudesta, ja Max huomaa sotkeutuneensa munaskuitaan myöten aikamatkailun ihmeelliseen maailmaan. Ryhmään voi liittää myös vapaavalintaisen kolmannen jäsenen, joka lähinnä ominaisuuksillaan auttelee Maxia ja Monicaa osallistumatta varsinaisesti tapahtumiin.
Alussa esitellään myös Steve, Maxin puinen mecha, jolla isojen mörköjen päihittäminen käy leikiten. Kunhan kokemusta karttuu, laitteeseen saa pultattua vänkiä lisäosia. Monica taas pystyy muuntautumaan hirviöksi tarinan edetessä.
Kauko-ohjattavat tekohampaat
Useiden minipelien suomasta näennäisestä monimuotoisuudesta huolimatta Dark Chronicle on melko suoraviivainen. Välillä syöksytään mömmöjä kuhiseviin sokkeloihin etsimään tavaraa, jotta varsinainen seikkailu etenisi. Paikalleen ei jämähdä, kunhan tekee mitä käsketään.
Taistoon varustaudutaan kahdella aseella, toisella ammutaan ja toisella huidotaan. Toiminta on tosiaikaista hyökkäys- ja suojausnappien natkuttelua. Helpotuksena on lukitus, jonka aktivoimalla vastustajan terveyspalkki ilmestyy näytölle ja hyökkääjän rintamasuunta säilyy aina oikeana.
Kokemuspisteet menevät hahmon sijasta tappovälineille, ja niiden virittely vaatii uskomattoman paljon näpertelyä. Aseilla on kymmenen erilaista ominaisuutta kestävyydestä lohikäärmeiden tappokykyyn, joiden tehostamisen yksityiskohtaiseen selittämiseen menee hehtaari metsää ja hehtolitra painomustetta.
Dark Chroniclen hauskin esine on kamera, jolla Max voi napsia fotoja mistä huvittaa. Näppäilyn pointti on siinä, että yhdistämällä oikeat kuvat syntyy uusia Ihmemies-keksintöjä. Kuvattavia kohteita on noin 250 eli kolmen kuvan yhdistelmiä on yli 2,5 miljoonaa, joista vain murto-osa on toimivia.
Onneksi keksimisvinkkejä on ripoteltu sinne tänne. Vanha kunnon sulkakynä ja papyrus kannattaa pitää käsillä, sillä vihjeet eivät jää automaattisesti muistiin. Pelkkä kuvien näppäily ja ideoiden yhdisteleminen ei tee tavaraa, tarvitaan oikeat raaka-aineet, joita saa ostettua kaupasta.
Kamerasta irtoaa muutakin hubaa, sillä nopea näppäilijä tekee ylimääräistä tienestiä nappaamalla skuuppeja eli harvinaisia kuvia esimerkiksi pomohirviöistä. Nostan hattua pelintekijöille erinomaisesta ideasta, vaikka taistelun tuoksinassa ainutlaatuisen kuvan nappaaminen helposti unohtuu.
Toinen mainio kapistus on onkivapa, jolla Max narraa kalaa vaikka kuralätäköstä. Kaupungissa järjestetään kalastuskilpailuja, joihin saaliin voi viedä punnittavaksi. Fisut voi myös popsia, mikäli omistaa niiden paistamiseen soveltuvan pannun. Mikä parasta, ruotoja ei ole mallinnettu.
Eikä tässä vielä kaikki
Dark Chroniclella on vielä yksi minipeliässä hihassa: georama. Lyhyesti kyse on kaupunkien rakentamisesta, mutta harmittavasti sooloiluun ei ole varaa, sillä juoni määrää mitä pitää rakentaa ja minne. Rakennusohjeet on piilotettu luolastoihin geostone-kristalleihin.
Simcityily on periaatteessa hauskaa, mutta siinä on yksi kiusallinen piirre. Ensin pitää valita rakennettava objekti, jotta saisi tietää, mistä raaka-aineista esine tehdään. Jos yksikin komponentti puuttuu, on singahdettava kauppaan ostoksille, mikä syö aloittelevan arkkitehdin inspiraatiota rotan lailla.
Rakentelun tarkoitus on muokata tulevaisuutta. Usein seikkailun jatkumisen edellytyksenä on esine, joka on saatavilla vasta sadan vuoden kuluttua, kun pelaaja on historiassa kääntänyt kehityksen oikeaan suuntaan. Rakennusalueella on näppärä aikaportaali, jonka läpi on helppo singahtaa tulevaisuuteen ihmettelemään kättensä jälkiä.
Juuri kun aikamatkustus alkaa tuntua tutulta esitellään vielä shpeda. Siinä huiskitaan mailalla väriään muuttavaa kristallia sinne tänne ilmestyviin aikarepeämiin. Edesmenneen viihdetaiteilijan kummallisissa peli-ilotteluissa oli samaa savolaista kieroutta, joten ristin uutuuden välittömästi spede-golfiksi.
Dark Chronicle on massiivinen. Sen läpipeluu kestää vähintään 50 tuntia, mutta aikaa saa kulumaan reilusti enemmänkin. Osa ajasta menee päämäärättömään harhailuun ja sivuhenkilöiden asioilla ravailuun. Vaikka useimpiin paikkoihin pääsee näppärästi valikon kautta, turhauttavaa tallustelua on yksinkertaisesti liikaa.
Seikkailun vaikeus tai helppous määrittyy sen mukaan, miten hyvin onnistuu varusteidensa parantelussa. Lisäksi Maxia ja Monicaa on peluutettava tasapuolisesti, sillä osa kentistä on lukittu niin, ettei toista hahmoa voi käyttää. Ehdin jo tuudittautua boostatun Maxin aiheuttamaan turvallisuuden tunteeseen, kunnes jouduin taistelemaan alitehoisella Monicalla välipomoa vastaan. Arvatkaa harmittiko.
Kaunis kuin Kaanaan häät
Graafisesti peli rokkaa ja sarjakuvamainen ilmaisu toimii erinomaisesti. Välillä tuntuu kuin katselisi hyvin tehtyä animaatioleffaa, jossa vuorokauden ajat vaihtelevat saumattomasti aamusta iltaan. Kovasta tasosta kielii se, että hahmojen höpisemät välinäytökset on tehty pelin grafiikkamoottorilla.
Popit rokkaavat huomattavasti vähemmän. Kaupungilla kuultava keskieurooppalainen kahvilamusiikki kuulostaa aluksi mukavan tunnelmalliselta, mutta jo parinkymmenen pelitunnin jälkeen saman veisun eri muunnelmat alkavat riipiä hermoja. Myös luolastoissa kilkutteleva musiikki, joka kiihtyy hirviöiden hyökätessä, alkaa äkkiä ärsyttää.
Dark Chroniclessa on enemmän hyvää kuin huonoa. Runsas oheispuuhastelu pitää mielenkiintoa yllä, vaikka tarina junnaa ajoittain paikallaan kuin kuntopyörä. Unihiekka karisee viimeistään taisteluissa, sillä äkkikuolema vaanii jokaisen nurkan takana. Varsinkin kun vapaa tallennus on silkkaa utopiaa.
Oheisaktiviteeteista etukäteen hehkutettu kaupungin rakentaminen oli pettymys, sillä liekanaru oli vedetty luovuuden kustannuksella liian tiukalle. Sen sijaan kameran kanssa heiluminen osoittautui yllättävän lystiksi touhuksi, mutta myös spede-golf ja fisustelu maistuivat miekan ja makian lomassa.
Dark Chroniclessa on kieltämättä hetkensä, sen verran tarkkaan ovat Level 5:n koodarit Zeldansa opiskelleet. Mikäli olematon juoni tai hieman lapsellinen ulkoasu eivät ole ongelmia, toimintaroolipelistä irtoaa ruhtinaallisesti tekemistä ja hinta-laatu-suhde on erinomainen.
86
