Dead Ball Zonessa eletään 2100-lukua synkässä maailmassa, jossa kenelläkään ei ole kivaa, nälkä on kaikilla ja huumeita napsitaan kuin karkkia. Toivon paremmasta elämästä herättää japanilainen NKD-yhtiö, joka polkaisee pystyyn kansainvälisen GeoSphere-projektin.
Ideana on perustaa ulkomaailmalta suljettuja kaupunkeja, joissa laki ja järjestys taas vallitsevat. Moinen urakka on kovan työn takana ja GeoSphereissä asuvat ihmiset keksivät raskaan arjen vastapainoksi uuden väkivaltaisen urheilulajin DBZ:n eli Dead Ball Zonen.
DBZ muistuttaa lähinnä käsipalloa, jossa pallollista pelaajaa saa hakata tai jahdata vaikka moottorisahalla. Joukkue koostuu kahdeksasta kenttäpelaajasta ja kahdeksasta vaihtomiehestä.
Peli-ideana on pallon saaminen kentän päädyssä olevaan veskarin vartioimaan vastustajan maaliin. Pelivälinettä saa kuljettaa kainalossa tai syöttää pelikavereille mielin määriin. Maaleista saa pisteitä sen mukaan, mistä maaliin mennyt heitto on lähtenyt ja enemmän pisteitä kerännyt joukkue luonnollisesti voittaa koko ottelun. DBZ on jaettu neljään erään ja vaihdot ovat sallittuja vain erätauoilla, joten mahdolliset ruumiit ja loukkaantuneet jäävät lojumaan pelikentälle siihen asti.
Verenvuodatuksen maksimoimiseksi joukkueet saavat raahata kentälle aseikseen rajoitetun määrän moottorisahoja, kiväärejä tai pommeja.
Arvet komistavat
Dead Ball Zonessa on kaksi eri otteluvaihtoehtoa eli harjoitus- ja liigapelit. Harjoitusotteluissa pelataan valitulla joukkueella yksittäisiä otteluita eivätkä pelitapahtumat vaikuta seuraaviin. Liigassa pelataan samalla joukkueella useampi kausi aloittaen alimmasta mahdollisesta divisioonasta, jossa pelaavat lähinnä kaveriporukat. Tarkoituksena on nousta pikkuhiljaa kansainväliseen GeoSphere-liigaan, jonka mestaruuden valloitus on koko pelin varsinainen päämäärä.
Pelkkä maalien mättäminen ei liigassa riitä, vaan joukkueelle on suunniteltava harjoitusohjelmat, paikattava vammat ja valittava sopiva kenttäryhmitys. Ryhmityksen valinnalla harvemmin voitetaan otteluita, joten taktiikoilla ei ole suurta merkitystä. Harjoituksissa pelaajille määrätään, mihin taitoihin he keskittyvät ja millä treeneillä on pääpaino. Pelaaja voi hioa pelkästään heittoja, jolloin miehen syöttö- ja maalintekotaito kohentuvat rivakasti tai jakaa treeniaikansa tasaisemmin, jolloin kehitys eri pelin osa-alueilla ei ole yhtä nopeaa, mutta pelaajasta kehittyy pikkuhiljaa monipuolisempi.
Ukkeleiden loukkaantuminen ottelussa on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Vaikka verta lentää kentällä saavikaupalla, pelaajien kärsimät vammat ilmoitetaan kliinisesti prosentteina. Vääntynyt polvi ja musta silmä kuulostavat paljon selkeämmiltä kuin 12 prosentin vaurio, jonka perusteella ei osaa edes sanoa, tarvitaanko vamman hoitoon laastaria vai lääkäriä. Joukkueen johtaminen on kivaa puuhaa, mutta jotenkin jäin kaipaamaan Speedballista tuttuja mahdollisuuksia ostaa ja myydä pelaajia sekä äijien pumppaamista täyteen suorituskykyä lisääviä piristeitä ja kyberosia.
Kontrollit ovat selkeät ja nopeasti opittavat. Perusliikkeet kuten taklaus, lyönnit, syötöt ja spurtit onnistuvat yhdestä napista ja tehokkaammat erikoisliikkeet vaativat kaikki onnistuakseen useamman napin yhdistelmiä ja hyvää ajoitusta. Erikoisliikkeet hyökkääjällä ovat lentopallotyylisiä heittäytymisheittoja tai heittoja suoraan syötöstä, kun puolustajan erikoisliikkeet ovat kaikki erilaisia tapoja murjoa vastustajaa päällä puskemisesta ampumiseen.
Myrskylyhdyn loisteessa
Peliä voi seurata useammastakin eri kuvakulmasta, mutta vauhdikkaiden tapahtumien ja pikkuruisten hahmojen takia käsitys pelitapahtumista ei ole paras mahdollinen. Muutamilla kentillä saisi olla valaistuksena jokin kynttilää tehokkaampi valonlähde, sillä kenttätapahtumista on pimeyden takia vaikea saada aina selvää, vaikka synkät varjot luovatkin kivasti tunnelmaa. Hämärä kuva yhdistettynä nopeaan rytmiin huonontavat pelattavuutta, mutta ongelmista selviää yleensä hetken sähellyksellä.
Tekoäly on vastustajana ihan kelvollinen, sillä se saa tehtyä tasaisesti maaleja, vaikka sen pelityyli ei olekaan paras mahdollinen. Koska palloa kuljettavan äijän voi hakata henkihieveriin, mutta muihin ukkeleihin ei voi koskea ollenkaan, ei palloa kannata juuri hautoa. Peliväline on pidettävä jatkuvasti liikkeessä syöttelemällä tai käytettävä pitkä päätyyn ja perään -tyylisiä hyökkäyksiä. Tekoäly pelaa tietenkin juuri päinvastoin ja yrittää jatkuvasti juosta pallon kanssa, jolloin puolustukselle jää hyvää aikaa vähän näyttävämmänkin taklauksen tekemiseen.
Kun seikkaillaan vieraassa mielikuvitusmaailmassa toivoisi, että uuden ympäristön kuvailuun myös keskityttäisiin. Joukkueet ja niiden pelaajat jäävät täysin vieraiksi, sillä niistä ei saa nimien lisäksi mitään tietoa eikä pelaajille ole kehitelty mitään persoonallisuuteen viittaavaa kuten kasvoja tai henkilöhistoriaa. Jo pelkkä sekunnissa mieleen tulevien kliseiden käyttäminen olisi antanut pelille hetkessä tuntuvan tunnelmalatauksen.
Dead Ball Zone on hauska pelattava, mutta se kärsii samasta ongelmasta kuin muutkin keksittyyn urheilulajiin keskittyvät pelit eli vaisusta tunnelmasta. Huitaisten esitelty maailma ja pelaajat jäävät täysin vieraiksi, eikä ruudun taakaiseen hegemoniotteluun synny Suomi_Ruotsi-lätkämatsien latauksesta edes kalpeaa aavistusta. Uuden lajin keksiminenkään ei ole helppo tehtävä, sillä Dead Ball Zonen sääntöjen mukaan olisi luvallista hyökätä koko joukkueen voimin pallollisen kimppuun eikä vastustaja voisi tehdä mitään. Tämä ei tietenkään pelissä onnistu vaikka pitäisi.
79
