Digital Illusions - He menivät sinne minne flipperinpelaajat eivät olleet vielä menneet

Tuore ruotsalaisjoukkio Digital Illusions aukaisi heti ensimmäisillä peleillään tien Amigan suosituimpien pelintekijöiden joukkoon. Pinball Dreams ja Pinball Fantasies valtasivat kertarysäyksellä amigistien sydämet. Pelit-lehti vieraili Tanskassa tutustumassa ryhmään ja tiedustelemassa joukon historiaa ja tulevaisuutta.

Vuosi 1992 oli Amiga-maailmassa flipperivuosi. Digital Illusionsin ohjelmoimat ja 21st Centuryn julkaisemat kaksi loistavaa flipperiä, Pinball Dreams ja Pinball Fantasies, pitävät vahvasti paikkaansa yksinä suosituimmista Amiga-peleistä mitä kuunaan on julkaistu ja herättävät kateutta PC:n omistajissa. (Itku pois, PC-versiot ovat tulossa).

Demontekijöistä ammattilaisiksi

Muutama vuosi sitten nykyiset Digital Illusionsin jäsenet olivat täydesti mukana monikansallisessa The Silents -demoryhmässä. Ohjelmoija Andreas Axelssonia lukuunottamatta he ovat sitä vieläkin, mutta huomattavasti pienemmällä antaumuksella.

Vuoden 1989 loppupuolella demojen tekeminen alkoi kuitenkin kyllästyttää ja ajatus pelin tekemisestä nousi esiin. "Olimme nähneet Mikael Ballen (Silentsin tanskalainen graafikko) tekemät kuvat flipperikentistä, ja meistä olisi ollut mukavaa tehdä flipperipeli. Yksi meistä oli hieman parempi matematiikassa, joten hän huolehti pallorutiinista. Kun se puolen vuoden hiomisen kuluttua paljastui varsin hyväksi, minä aloin huolehtia lopusta ohjelmoinnista", kertoo Andreas.

Noin vuoden kuluttua pojat näyttivät peliä Computer and Entertainment -messuilla Lontoossa. Se ei ollut vielä läheskään terässään: kenttiä yksi, ääniä ei lainkaan ja grafiikkakin oli kamalaa. Niinpä useimmat yhtiöt vain vilkaisivat sitä ja pyysivät takaisin, kun on enemmän näytettävää. "Mutta ainakaan he eivät vain heittäneet sitä heti syrjään", naurahtaa Andreas.

Seuraavana vuonna samoilla messuilla pelistä oli jo kaksi kenttää valmiina. Vuoden aikana oli lisäksi pidetty jonkin verran yhteyttä kiinnostusta osoittaneeseen 21st Centuryyn, ja niinpä se sitten tarjosikin sopimusta. Useimmat yhtiöt väittivät kuitenkin, että flipperipeliä olisi mahdotonta myydä.

Sopimus rahdattiin kotiin ja tarkistutettiin lakimiehillä. Varmuuden vuoksi yhteyttä otettiin myös muihin yhtiöihin ja todettiin, että kyseessä oli standardisopimus, jollaisen saisi keneltä tahansa.

"Lopulta me päätimme ottaa 21st:n, he antoivat hyvän diilin ja näyttivät olevan kiinnostuneimpia", Andreas kertoo. Sopimus allekirjoitettiin lokakuussa -91 ja peli valmistui maaliskuussa -92.

Pinball Dreams herätti runsaasti kiinnostusta. Se myi hyvin, joten luonnollisesti alettiin puhua jatko-osasta, Pinball 2:sta. Myöhemmin nimeksi vaihtui Pinball Fantasies. "21st halusi sen kuulostavan vakavalta peliltä, ei pelkältä jatko-osalta, vaan osalta flipperipelien perhettä. Fantasies ei kuitenkaan ole välttämättä parempi kuin ensimmäinen", Andreas toteaa.

Riippumattomat

Heti kättelyssä Digital Illusions teki vasta-alkajille tyypillisen erehdyksen: pelin ja koko koodin oikeudet menivät julkaisijalle. Tämä pakottaa heidät julkaisemaan kaikki mahdolliset samaa koodia käyttävät (flipperi)pelinsä 21st:n kautta. Tulevaisuudessa Digital Illusions aikoo pitää hallussaan myöskin peliensä oikeudet, vaikka se tuottaisikin ongelmia 21st:lle.

Ryhmä pyrkii kuitenkin vakaasti pysymään riippumattomana, ja tarjoaa tulevia pelejään kenelle tahansa kiinnostuneelle julkaisijalle. "Olemme kuitenkin keskustelleet kaikista tulevista projekteista 21st:n kanssa, jotta he voivat kertoa mitä mieltä he ovat, paljonko he maksaisivat ja paljonko tuote myisi, mutta olemme avoimia kaikille", graafikko Markus Nyström korostaa.

Omat kaverit purevat

Kuten kaikki ohjelmistojen tekijät ja julkaisijat, myös Digital Illusions on kärsinyt piratismin hampaista. Silentsin vanha "ystäväryhmä" Fairlight teki todellisen ystävän tempun ja mursi ensimmäisenä Pinball Dreamsin. "Rehellisesti sanottuna, minä tahtoisin lyödä heitä ja kovaa, ja viedä heidän levynsä", kommentoi Andreas piraatteja. "Minä lakkasin pelaamasta murrettuja pelejä sinä päivänä kun Pinball Dreams crackattiin. Nykyään minä tuon kotiin previkoita ja demoja katsoakseni onko peli hyvä. Jos on, ostan sen."

Piratismin takia Pinball Dreamsiä ei tiettävästi myyty lainkaan Suomessa, sillä peli oli ehtinyt levitä niin laajalti ettei esimerkiksi Toptronics katsonut maahantuonnin olevan enää kannattavaa.

Tulevaisuuden kuvia

Pinball Fantasies saa kesällä lisälevykkeen, jossa on kaksi uutta kenttää. Kovin kummoisia uutuuksia siinä tuskin on, sillä Andreasilla on tarkoituksena saada lisälevy toimimaan myös Pinball Dreamsin kanssa.

Pinball 3 (työnimike) on suunnitelmissa vuoden 1993 varalle, jos rutiineista saadaan tarpeeksi lisäpotkua. Kolmosesta on nimittäin tarkoituksena tehdä useampipalloinen, mikä tuottaa huomattavia teknisiä hankaluuksia.

Digital Illusions ei aio kuitenkaan jumiutua pelkästään flipperi-imagoon. Työn alla on parhaillaan useampiakin pelejä, joista yksi on Turricanin tyyppinen räiskintäplatform, jossa joka toinen kenttä on Turrican- ja joka toinen SWIW-mäinen.

Toinen tulossa oleva peli on tasohyppely, jossa on sankareina hyvin pieniä sateenkaarihahmoja. Ulkoasultaan se tuo ensimmäisenä mieleen Lemmingsin, mutta Andreasin mielestä se on enemmänkin kuin 64:n Loderunner. Pelaajan täytyy löytää sateenkaarikone tehdäkseen pienet otukset onnellisiksi, mutta Paha Mies on rikkonut koneen ja levittänyt osat pitkin kenttiä. Otuksia voi käyttää hyväkseen, ja niillä on erilaisia ominaisuuksia, esimerkiksi yksi voi kävellä tulen läpi, toinen hypätä pitkälle jne.

Kolmas Andreasin itse tekemä peli ei tule olemaan toimintapeli. "Näkökulma on ylhäältä kuten Alien Breedissä. Peli on ongelmien ratkaisemista, terminaalien käyttöä, databasejen tutkimista, ratkaisujen etsimistä ongelmien selvittämiseksi, ovien avaamista ja esineiden keräämistä", selvittää Andreas.

Digital Illusionsin toiminta on laajenemassa ja muuttumassa pelkästä tuotantoryhmästä vuoden 1993 aikana osakeyhtiöksi. He haluavat ryhtyä itsensä herroiksi, eli tehdä kaiken itse julkistamista myöten. Jo nykytoimintaan kuuluu muun muassa toimiminen toisten ruotsalaisten ohjelmoijaryhmien välittäjäkanavana ulkomaille.

Amigan lisäksi Pinball Dreams kääntyy jossain vaiheessa PC:lle, työ on parhaillaan käynnissä. Konsolitkaan jää osattomiksi.

Lisää aiheesta