Goottiromantiikassa haaveillaan kuolettavasta rakkaudesta vampyyrineitoon, mutta Disgaean tarina panee vielä paremmaksi. Nyt riiataan päädemonin tytärtä.
Pari vuotta sitten julkaistu Nippon Ichin kulttiklassikko Disgaea: Hour of Darkness (Pelit 6/04, 92 pistettä) todisti, että fantasiastrategian ja roolipelien kliseitä parodioiva huumori toimii. Jatko-osa luottaa tuttuun kaavaan, sillä luvassa on timantinkova annos hupia, hulvattomia hahmoja ja koukuttavaa pelattavuutta.
Ylidemoni Zenonin kirous muutti kaikki Adellin kotikylän asukkaat pikkupiruiksi, joiden muistot ihmismenneisyydestä ovat vähitellen katoamassa. Kuumapäinen Adell on ainoa, johon kirous ei jostakin syystä purrut. Taian kumotakseen Adellin äiti manaa Zenonin paikalle, jotta poika voisi leipoa ylidemonia turpaan. Kutsuminen epäonnistuu ja esiin putkahtaa Zenonin ainoa tytär, Rozalin. Romantiikkaa, parodiaa ja hullunhauskoja juonenkäänteitä pursuava tarina seuraa kaksikon kiemuraista matkaa kohti salamyhkäistä ylidemonia.
Sirkushahmojen shakkitaistelu
Disgaea 2:n perusvitsi on sama kuin rockdokumenttiparodia Spinal Tapissa. Peli noudattaa roolipelikaavaa pikkuriikkisen tarkasti, ja kokonaisuuden koomisuus ja tilanteiden hulluus jää pelaajan oivallettavaksi, sillä vitsejä ei väännetä rautalangasta.
Pelimekaniikka on kuin mistä tahansa laatuseikkailusta. Tarina rakentuu toisiaan seuraavista taisteluista, joissa pitää puhdistaa kenttä ninjoista, karjapaimenista ja demonipingviineistä. Mättämisen välissä katsellaan juonipätkiä ja piipahdetaan kotimaailmassa parantamassa haavoja tai ostamassa tavaraa.
Shakkityyliin taistelukentät rakentuvat ruuduista, joilla hahmot ja vastustajat ottavat yhteen vuoropohjaperiaatteella. Omalla vuorolla pelaaja määrää kunkin hahmon liikkumaan haluttuun paikkaan ja joko hyökkäämään, loitsimaan tai puolustamaan. Taisteleminen on helppoa ja yksinkertaista, mutta samalla koukuttavan monipuolista.
Perustaktiikkana lähitaistelijat, kuten soturit ja ninjat, ryntäävät aseineen päälle, kun velhot ja muut kaukotaistelijat ampuvat loitsuja ja nuolia takalinjoilta. Kentillä olevat esteet ja korkeuserot näyttelevät hyökkäysmuodostelmissa tärkeää roolia, sillä hyökkäämällä ylempää, takaa tai sivulta vahingot moninkertaistuvat. Ryhmittämällä hahmoja vierekkäin saa aikaan yhteishyökkäyksiä, jotka ovat elinehto vaikeammissa nujakoissa. Yhtä tärkeä taito on hyökkäysten ketjuttaminen komboiksi. Kuten ykkösessä, akrobaattiset hahmot voivat heitellä toisiaan esteiden ja vastustajien yli, mikä avaa usein herkullisia strategisia mahdollisuuksia.
Liikkuvien paneelien talo
Ykkösestä tutut geopaneelit näyttelevät taisteluissa suurta roolia. Osa kenttien ruuduista on erivärisiä paneeleita, joilla seisominen antaa erilaisia bonuksia tai miinuksia, kuten tuplaa hyökkäysvoiman tai estää käyttämästä kaukohyökkäyksiä. Paneelien vaikutuksen määrittävät eri puolella kenttää lojuvat geokartiot.
Uutuutena geokartiot liikkuvat, joten paneelit voivat nyt vaihtaa odottamatta vaikutustaan. Paneeli, joka edellisellä vuorolla puolitti puolustuksen, voikin seuraavalla vuorolla tehdä päällänsä seisojasta haavoittumattoman. Kikka tuo sodankäyntiin uusia tuulia, sillä paneelien hyödyntäminen vaatii entistä tarkempaa ajattelua.
Tapetuista hirviöistä kilisee kokemusta, joka kasvattaa sankareiden hauista ja opettaa uusia taitoja. Koska kokemuspisteissä ei kitsastella, hahmot paranevat koko ajan. Etenemisen tunne on jatkuvaa, joten hahmonkasvatukseen jää tehokkaasti koukkuun ja vielä yksi taistelu, sitten nukkumaan -efekti tulee kiusallisen tutuksi.
Uusia hahmoja voi luoda niin paljon kuin ehtii, mutta taisteluihin sankareita voi ottaa vain kymmenen. Hahmoluokkia on vaatimattomasti parisataa samuraista demoninkesyttäjiin, joten pelaajalla on nautittavan vapaat kädet kokeilla erilaisia kokoonpanoja kehittäessään voittamatonta über-armeijaansa. Yltäkylläisyys on paitsi yksi vitseistä myös syy kokonaisuuden viehätykseen.
Suuri ja kaunis
Kaikella mahdollisella on maailmassa tasot. Juonitaisteluiden lisäksi voi kasvattaa aseiden ja esineiden tasoja sukeltamalla niiden sisällä sijaitsevaan esinemaailmaan, jossa on omat kenttänsä ja hirviönsä. Pimeässä Senaatissa voi tuttuun tapaan yrittää lahjomalla ja manapisteitä uhraamalla tehdä erilaisia lakialoitteita, kuten vaatia parempaa tavaraa kauppoihin. Uutuutena on superkovia vihollisia kuhiseva Varjomaailma, joten tekeminen ei varmasti lopu kesken.
Joillakin kentillä kamera hukkaa hahmoja esteiden taakse, mutta muuten toteutuksessa ei ole valitettavaa. Ykkösestä kierrätetty 2D-grafiikka hurmaa nostalgisella värikkyydellä ja ilmeikkäillä hahmoilla, musiikki toimii mainiosti ja ääninäytteleminen on ensiluokkaista.
Disgaea 2: Cursed Memories on hauska, monipuolinen ja koukuttava taktiikkaroolipeli, jossa riittää lähes loputtomasti pelattavaa. Ykkösosan veteraanien kannattaa miettiä, riittävätkö uusi tarina ja muutamat kosmeettiset uudistukset perusteeksi pelin hankintaan, mutta muut syöksykööt pelikauppaan tältä istumalta.
87
