EOE: Eve of Extinction on cyber-maailman mätkintäseikkailu, johon japanilainen tekijätiimi Yuke's on poiminut ideoita niin Squaresoftin Bouncerista kuin Core Designin Fighting Forcesta ja värittänyt niitä Matrix-leffan visuaalisilla kikoilla. Lopputulos pyllistää omaperäisyydelle ja pyyhkii hauskuudella takapuolensa.
Megayhtiö Wisdom on erikoistunut Legacy-superaseisiin, joiden raaka-aineina käytetään sieluja. Yhtiössä työskentelevä Josh Calloway on rauhallinen kaveri, mutta muuttuu äärimmäisen väkivaltaiseksi, jos hänen periaatteitaan uhataan. Kun Josh keksii yhtiön pahat maailmanvalloitussuunnitelmat, Wisdom siirtää tämän tyttöystävä Elielin sielun valosapeliin ja uhkaa väärän miehen periaatteita.
Palauttaakseen Elielin ihmismuotoon hurjistunut Josh lähtee kaupungille mätkimään Wisdomin agentteja, joita hönkii kimppuun joka kolmannen nurkan takaa. Valosapelista Eliel antaa tarkkanäköisiä etenemisohjaita ja huomauttaa, että ovi on lukossa, jos se ei aukea.
Vihollisia tapetaan nyrkein, potkuin ja erilaisin lyömäasein, jotka vaihtelevat valosapelivariaatioista venyvään käärmemiekkaan. Aseilla on erilaiset iskuyhdistelmät ja kyvyt, esimerkiksi valosauvalla Josh voi hypätä korkealle.
Peli-ilon puudutuspiikki
Taisteleminen on pirun tylsää. Hyökkäysnappeja voi rämpyttää ja katsella kun agentit lakoavat ympärillä. Bonuksena viholliset ovat idiootteja, jotka ampuvat ohi metrin päästä ja tekevät väistöliikkeitä, vaikka pelaaja olisi kahvilla.
Mikäli hahmo ei takertelisi näkymättömiin esteiseen ja jostain pystyisi päättelemään, osaako Josh tarttua reunaan ennen kuin syöksyy kuolemaansa, taisteluiden välinen tasokiipeily voisi onnistua kiroilematta. Kokonaisuuden viimeistelee kankea kamera, joka venkoilee kroonisesti väärään suuntaan.
Valtaosa peliajasta kuluu avaimia etsiskellessä, jotta ovi toisella puolen kenttää avautuisi. Vaikeapääsyisiin loukkoihin kätketyillä powerup-siemenillä aseisiin saa superiskun, jota tarvitaan kentän pääpuzzlen ratkaisuun. Ongelmien logiikassa ei ole päätä eikä häntää, mutta tuskinpa sitä kukaan odottikaan.
Tarinaa viedään lyhyin juonianimaatioin, joihin on pultattu Shenmuesta kopioitu interaktiivisuuden ihme. Kun ruudulle ilmestyy nappisymboli, pelaajan on nopeasti painettava nappia tai Joshille käy huonosti. Jos pätkät olisivat hienoja ja pelaajaa kiinnostaisi sankarin kohtalo, idea voisi toimia.
Grafiikka on kohtalaista, joskin värittömän kliinistä. Hahmot on mallinnettu huolella ja yksityiskohtia on ripoteltu kenttiin kiitettävästi. Musiikki, äänet ja ääninäyttelijät sen sijaan työntävät neuloja korviin.
Kokonaisuutena Eve of Extinction on hajuton ja väritön, juosten väännetty bittitorttu, johon peli-ilo liukastuu välittömästi. Suositellaan kaikille hyvien pelien vihaajille.
50
