Tarina Chopinin päänsisäisen maailman kohtalosta on sopivan pienimuotoinen ja sen hahmotkin ovat kohtalaisen viihdyttäviä, joskin ohuita. Kokonaisuus kärsii pöhköstä käsikirjoituksesta. Nolostuttavan huonoa dialogia pahentaa entisestään kehno ääninäyttely, jota joutuu kuuntelemaan paljon pelin runsaissa välianimaatioissa. Ääniraidaksi voi valita englannin tai japanin, mutta minkäänlaista laatueroa en havainnut.
Ironisesti jopa pelin musiikki on keskinkertaista. Suurin osa ajasta kuunnellaan tuhat kertaa kuultua ja kaluttua japsipimputtelua, ja Chopinin upeat pianokappaleet jäävät altavastaajiksi. Puolalaisneron sävelmiä on pelissä vain kymmenisen kappaletta, ja ne avautuvat yksi kerrallaan kuunneltaviksi pelin edetessä. Kappaleiden aikana kerrotaan pätkittäin Chopinin elämäntarina, joten jonkinlaista sivistävää arvoa pelillä sentään on. Kertomus jää kuitenkin hyvin irralliseksi osaksi peliä eikä tunnu mitenkään liittyvän satumaan kohtaloon tai pelaajan ryhmässä seikkailevaan Frédéric-hahmoon.
Xbox 360 kärsii tunnetusti akuutista japsiroolipelien pulasta, mutta Eternal Sonatan tapaisilla tekeleillä Nipponin markkinoita tuskin valloitetaan. Entisestäänkin melko yksinkertaista konsoliroolipelin genreä on Eternal Sonatan kohdalla tyhmennetty entisestään. Mikään ei seiso pelaajan tiellä, mikään ei ole kallista, mikään ei ole ongelma eikä mikään ole mielenkiintoista. Äärimmilleen viety yksinkertaistaminen näkyy kaikkialla aina pelattavuudesta käsikirjoitukseen, eikä käteen jää lopulta muuta kuin kaunis ja viimeistelty täytekakku, joka kuitenkin maistuu aivan tavalliselta grahamleivältä.
73
