“Ankarin rangaistus on siinä, että ellei itse suostu hallitsemaan, joutuu itseään kehnomman hallittavaksi. Luulenkin, että milloin kunnon miehet ryhtyvät hallitsemaan, he tekevät sen juuri tämän rangaistuksen pelossa.” – Platon: Valtio
Paradoxin historiallisista strategioista Europa Universalis -sarja on edennyt odotettuun neljänteen osaansa. Siinä missä Crusader Kings on sukusimulaattori, Victoria yksityiskohtainen politiikkasimu ja Hearts of Iron keskittyy sotimiseen, Europa Universalikset ovat yleisluontoisempia pelejä ja yrittävät kattaa valtionhoidon kaikki osa-alueet tasapuolisehkosti.
Käsittelemänsä ajanjakson osalta Europa Universalis on Paradoxin peleistä laajin. Nelososa kattaa (maailman)historian vuodesta 1444 vuoden 1820 loppuun, eli suurin piirtein renessanssin huippuhetkistä teollisen aikakauden alkuun. Erityisesti ajanjakson alkuaika oli toki Eurooppa-keskeistä, mutta pelin nimi on sikäli hämäävä, että komentoonsa saa myös Euroopan ulkopuolisia alueita Kiinasta ja Japanista Etelä-Amerikan intiaanikansoihin. Crusader Kings II:ssa imperiuminsa takoneet voivat siirtää (maksullisen) lisäosan avulla tilanteen sellaisenaan Europa Universalikseen, jolloin lähtötilanne voi olla hyvinkin epähistoriallinen mutta kiinnostava.
Europa Universalis IV:n päätön mittakaava näkyy pelien kestossa. Yksi peli ajanjakson alusta loppuun kestää lyhimmilläänkin kymmeniä tunteja, mikä on aika paljon enemmän kuin esimerkiksi Civilization V:n pisin mahdollinen matsi. Tietysti joskus kyllästyminen iskee jo paljon ennen 1800-luvun alkua, mutta tämä ei sinänsä haittaa, koska “loppuun” asti jaksaminen ei tarjoa mitään erityistä palkintoa.
Klaus, se vitsi!
Ruotsin veikkosten aiempia strategioita pelanneille Europa Universaliksen näkymä on tuttu. Clausewitz-pelimoottorin pyörittämä värikäs maailmankartta on jaettu satoihin provinsseihin, joista jokainen on mallinnettu yksityiskohtaisesti väkilukuineen, verotuloineen, vientituotteineen ja niin edelleen. Crusader Kings II:n hahmokeskeisyyden jälkeen pieni persoonattomuus hiertää ainakin aluksi, sillä valtiot ovat vain valtioita ja niiden päämiehet kolmella numeerisella arvolla varustettuja nimiä.
Kullan, armeijoiden ja arvovallan lisäksi valtioilla on kolme tärkeää resurssia: hallinto-, diplomatia- ja sotavoimapisteet. Näitä karttuu ajan myötä muun muassa hallitsijan ja neuvonantajien taidoista. Pisteitä tarvitaan lähes kaikkeen mahdolliseen aina uuden tekniikan ja rakennusten ostamisesta kenraalien ja tutkimusmatkailijoiden värväämiseen. Suuri osa päätöksistä liittyykin juuri näiden pisteiden käyttöön. Uhratako hallintopisteitä valtion sisäisen vakauden parantamiseen, jolloin verotulot ja armeijoiden moraali paranevat? Vai säästääkö pisteitä seuraavaan teknologiseen edistysaskeleeseen? Vai pitäisikö sittenkin tuhlata ne metsäsuomalaisten opettamiseen ruotsalaisen kulttuurin tavoille?
Tavallaan Europa Universalis on tarina hallittavan valtion kehityksestä ja muutoksesta vuosisatojen varrella. Mahdollisen laajentumisen lisäksi olennainen tavoite on kehittyä hallinnollisen, diplomaattisen ja sotilaallisen teknologian alueilla ja tällä tavoin ottaa käyttöön uusia ideologisia kehitysaskeleita. Nämä ideat ja ideologiat ovat myös pelin tärkein valintaelementti, sillä niitä aukeaa käyttöön vain rajallinen määrä ja kaikkia ideoita ei ole mahdollista omaksua. Valinnat voivat vaikuttaa oman valtion toimintaan ja luonteeseen hyvinkin radikaalisti. Esimerkiksi maailmanlaajuisen kauppamahdin suuntaan viety valtio on toki hyvin erilainen eläin kuin pelkkään sotavoimaan panostava uhka maailmanrauhalle. Myös valtiomuotoaan voi kehittää niin, että vaikkapa despoottisesta kuninkuudesta siirrytään perustuslaillisen monarkian kautta valistuneeseen yksinvaltiuteen.
Ideoiden maailma
Valtioilla on kaikille yhteisten ideoiden lisäksi erityisiä kansallisia ideoita, jotka ovat uniikkeja kullekin maalle tai vähäisempien porukoiden kohdalla niiden edustamalle kansakunnalle. Nämä bonukset astuvat voimaan aina tietyn ideamäärän omaksumisen jälkeen ja ovat jotakuinkin historiallisiin faktoihin pohjautuvia. Esimerkiksi Ruotsin kansallisiin ideoihin kuuluvat halvempi ratsuväki (hakkapeliitat), Venetsia ylläpitää laivastoaan halvemmalla ja Portugali tienaa paremmin merentakaisella kaupankäynnillä.
Tärkeä osa valtion toimintaa ovat lähettiläät, joita on käytössä neljää eri tyyppiä. Lähetyssaarnaajat käännyttävät provinsseja oikeaan uskontoon, diplomaatit hoitavat maiden välisiä suhteita, siirtolaiset asuttavat kaukaisia maita ja kauppiaat… noh, varmaan arvaattekin. Systeemin hauskuus piilee siinä, että näitä lähettiläitä on käytössä rajoitettu määrä ja vaikka ne eivät “kulu” käytettäessä, voi yksi lähettiläs hoitaa vain yhtä tehtävää kerrallaan. Niinpä jos kaikki diplomaatit ovat parantelemassa liittolaissuhteita, mutta itse haluaakin julistaa sodan naapurille, täytyy yksi kansainvälinen pummi kutsua ensin kotiin. Erityisesti kauppiaiden ja siirtolaisten osalta homma toimii hyvin ja aiheuttaa välillä kiperiäkin päätöstilanteita, kun lähetettäviä ukkoja ei vain ole tarpeeksi suunnitelmien täydelliseen toteuttamiseen.
Kauppiaiden, kauppakeskusten ja kauppareittien varassa toimiva talousjärjestelmä on varmaankin pelin vaikeimmin hahmotettava osuus. Systeemi on suhteellisen monimutkainen, ja sen optimaalinen hyödyntäminen vaatii aika paljon perehtymistä. Onneksi talouden saa varsinkin pelin alkupuolella rullaamaan ihan mukavasti, vaikka kaikkia tehokkaan kaupankäynnin saloja ei heti oppisikaan.
Sodankäynti sen sijaan on Paradoxin yksinkertaista, mutta tavallaan kiehtovaa peruskauraa. Sotajoukkojen ottaessa yhteen jalkaväki, ratsuväki ja tykistö (tai merellä erityyppiset laivat) mättävät toisiaan, kunnes jommankumman osapuolen moraali pettää ja häntä sijoittuu koipien väliin. Erilaisia muuttujia on paljon ja optimointi jälleen oma lajinsa, mutta melko pitkälle pääsee sillä, että omia joukkoja on enemmän ja/tai ne ovat laadukkaampia kuin vihollisen äijät. Teknologian kehittyessä vanhatkin armeijat saa päivitettyä ajan tasalle väliaikaisen moraalin heikentymisen hinnalla.
Poljetun maan taktiikka
Kuten Paradoxin peleissä aina, suurin osa Europa Universaliksen tavoitteista kehkeytyy valtionpäämiehen omassa päässä. Mikäli mielikuvitus tai kunnianhimo ei riitä, tarjolla on vaihtuvia kansallisia “tehtäviä”, joista voi valita seuraavan päämääränsä. Nämä ovat suht yksinkertaisia, yleensä lyhyen aikavälin tavoitteita, kuten esimerkiksi jonkun naapuriprovinssin valtaaminen, jo hallussa olevan alueen käännytys oman kulttuurin tai uskonnon alaisuuteen tai diplomaattisten suhteiden parantaminen. Tehtävät tuovat muuten hyvin vapaamuotoiseen peliin mukavasti pientä lisämaustetta ja antavat erityisesti aloitteleville pelaajille kevyitä suuntaviivoja, joiden mukaan edetä.
Europa Universaliksen heikoin lenkki on jälleen kerran tekoäly. Vaikka edistystä tapahtuukin jatkuvasti pelisarjojen uusien osien myötä, on koneen aivoituksista välillä vaikea saada tolkkua. Diplomatian puolella diilit ovat joskus aika outoja. Ulkopoliittiset suhteet perustuvat kylmille luvuille, jotka toisin kuin Civilization V:ssä ovat onneksi selvästi esillä, mutta esimerkiksi liittolaisuussopimuksen noudattaminen tuntuu usein lähinnä arpapeliltä.
Sotatilanteessa koneen joukkoja on naurettavan helppo jallittaa, sillä tekoälyllä on paha tapa luopua piirityksistä heti, kun vähänkin isompi sotajoukkio edes lähestyy piiritettyä provinssia. Tämä johtaa siihen, että samaan aikaan kun oma pääarmeija runnoo valloitettavan alueen muureja, pienemmät armeijat estävät koneen piiritysyritykset ja alueiden takaisinvalloituksen. Jonkun yksinäisen ratsurykmentin jahtaaminen ympäri karttaa on vähän rasittavaa, mutta taktiikkana toimiva.
Nämä hölmöydet tosin annettakoon anteeksi, sillä tekoälyn täytyy pyörittää samanaikaisesti varmaan noin sataa erilaista valtiota sotineen ja muine kuvioineen. Pääsääntöisesti sen toiminta on kelvollista, ja varsinkin tasaväkisten valtioiden ottaessa yhteen kone tarjoaa jopa ihan hyvän vastuksen.
Purjelaivoista höyryyn
Modien ystäville tulee iloisena yllätyksenä, että Europa Universalis IV on vihdoin naitettu kunnolla Steamiin. Tämä mahdollistaa modien asentamisen suoraan Steam Workshopin kautta, joten uusia versioita ja kiinnostavia modauksia ei tarvitse enää kaivella asennuspaketteina Paradoxin foorumeilta. Koska peli on niin tuore, on modirintamalla vielä hiukan hiljaista, mutta jos aiemmista peleistä tuttu meno jatkuu, niin tarjonta tullee olemaan runsasta ja laadukasta.
Kaikkiaan Europa Universalis IV jatkaa siis Paradoxin uutta linjaa, jossa pelit ovat aiempaa hiotumpia ja pelikelpoisia heti julkaisun jälkeen. Firman suurstrategioista Europa Universalis IV on myös aloittelijaystävällisin. Vaikka sen syvyys ja monipuolisuus on häkellyttävää, uudistusten ja selkeän käyttöliittymän ansiosta peliin on helppo päästä sisään. Oppimiskynnys ei ole sieltä matalimmasta päästä, mutta eri osa-alueisiin voi perehtyä vähän kerrallaan, ja kansallisten tehtävien mukanaan tuoma tavoitteellisuus auttaa suuntaamaan pelin kulkua.
Historiafriikeille ja strategiaukkeleille Europa Universalis IV on parasta, mitä pelimarkkinoilla on hetkeen tapahtunut. Pientä parantamisen varaa vielä on, mutta jo nyt peli tarjoaa ennennäkemättömät mahdollisuudet maailmanvalloitukseen ja historian uudelleenkirjoittamiseen.
Miika Sillanpää
90
