Ajassa
Avaruuden yksinäinen jättiläinen
Mörpit elävät tällä hetkellä muutostilassa. Suurimman osan nöyrtyessä pelaajakadon edessä free-to-playhin ja mikromaksuihin, Eve puksuttaa vakaasti eteenpäin kuukausimaksumallilla.
EVE Online on ollut aina tietynlainen kummajainen massiivimoninpelien kentällä. Se on ollut vaikeasti lähestyttävä ja sen oppimiskäyrä on jyrkkä. Alun yli selvinneet monesti rakastuvat peliin niin, etteivät enää vilkaisekaan kilpasiskoihin.
EVE ei ole mikään eilisen teeren poika. Sen taru sai alkunsa jo vuonna 1997, kun islantilaiset Reynir Harðarson, Þórólfur Beck ja Ívar Kristjánsson irtisanoutuivat vanhoista it-hommistaan ja ryhtyivät visioimaan massiivista avaruuspeliä. Visiota toteuttamaan perustettiin Crowd Control Productions -yhtiö, jonka nimi lyhennettiin myöhemmin CCP:ksi. Firman 300 000 dollarin alkupääoma kerättiin kotimarkkinoita varten väsätyllä Hættuspil-lautapelillä. Sen turvin kitkuteltiin vuoteen 2000 asti, jolloin kuvaan astuivat suuret pääomasijoittajat.
Vuosien kehitystyön jälkeen ensimmäinen EVE-versio julkaistiin toukokuussa 2003. Sen jälkeen lisäosia on puskettu ulos puolivuosittain. Tärkeimmät pelilliset vaikutteet ammennettiin 1980-luvun klassisesta Elite-avaruuskäyntipelistä ja pelaajille vapaat kädet antaneesta Ultima Onlinesta.
Scifinä EVE on islantilainen sekoitus Tähtien sotaa, Star Trekia ja Galacticaa. Tapahtumat sijoittuvat yli 20 000 vuoden päähän tulevaisuuteen, ensimmäisen madonreiän löytymiseen. Tutkimusmatkailijat tungeksivat sankoin joukoin reiän toiselle puolelle. Ryntäys pysähtyy kuin seinään, kun madonreikä yllättäen romahtaa. Juuristaan eristyneille uudisraivaajille ei jää muuta mahdollisuutta kuin aloittaa alusta New Edeniksi nimetyssä karussa avaruuden kolkassa.
Yhteensä yli 7 500 tähtijärjestelmästä koostuva yhtenäinen New Eden on koti yli puolelle miljoonalle podipilotille. Imperiumiksi kutsuttu keskialue on turvallinen lintukoto, kun taas sitä ympäröivä ”nollasektori” on pelaajakorporaatioiden anarkistinen temmellyskenttä. Nokkansa väärään paikkaan tunkevaa pilottia tervehditään nopeasti lasermyrkytyksellä. Uravalinta on vapaa, hahmonkehitys ei pakota ketään tiettyyn muottiin.
Tunteita ja kalmantuoksuja
Pelaajista koostuvien korporaatioiden ja niiden muodostamien liittoumien välinen juonittelu on pelin suola. Vastaavaa internet-draamaa ja jopa tuhansien samanaikaisten pelaajien taisteluita ei näe missään muussa pelissä. Jo legendaariseksi noussut Goonswarmin ja Band of Brothersin välinen rakkaustarina jättää jopa Kaunareiden kuviot pahasti varjoonsa.
Pelaajavetoisen maailman ohella kehuja ansaitsee pelin sisäinen talous. Käytännössä kaikki hyödykkeet ja esineet ovat pilottien luomia. Kysynnän ja tarjonnan lait toimivat täydellisesti, esimerkiksi konfliktien aikaan mainarit ja sotavermeiden rakentajat hierovat karvaisia käsiään yhteen. Pelin sisäinen talous kasvoi vuonna 2007 jo sellaisiin mittoihin, että järjestelmää tarkkailemaan palkattiin ekonomi. Epäilyt EVEn hiekkalaatikkokonseptin toimivuudesta voitiin viimeistään silloin haudata.
Menestyksestä huolimatta EVEn taival ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Pitkään kytenyt pelaajien tyytymättömyys räjähti käsiin vuoden 2011 Incarna-lisärin myötä. Syy oli yhtäkkiä peliin lisätyssä mikromaksusälässä, jonka koettiin antavan epäreilua etua oikean elämän porvareille. Pelaajat katsoivat että kehittäjien huomio oli bugikorjausten ja parannusten sijaan epäolennaisuuksissa. Kun tyytymättömyys yltyi pelin sisäisiksi mellakoiksi, CCP kutsui pelaajia edustavan CSM-neuvoston kriisikokoukseen Reykjavikiin.
Pärinän uhka
Sittemmin CCP on yrittänyt purkaa ylimielistä imagoaan ja kuunnella pelaajiaan tarkemmin. Pelin aloituskynnystä on laskettu tekemällä alkupelistä selkeämpää ja siivoamalla käyttöliittymän pahimpia typeryyksiä. Kaikki eivät ole vieläkään tyytyväisiä. PlayStation 3:lla pelattava, EVEn maailmaan linkittyvä Dust 514 -räiskintäpeli on herättänyt vanhoissa jermuissa lähinnä muutosvastarintaa, vaikka itse en valituksen pohjaa täysin ymmärräkään. Kai se on niin, että Internetin Avaruusalukset™ ovat niin vakavaa bisnestä, että siihen ei kaivata mitään pleikkadudeksia jalkoihin pyörimään.
EVE Onlinen seuraava laajennus on nimeltään Odysseus ja ilmestyy kesäkuun alussa. Pidettyäni vuoden mittaisen tauon, minulla riittää aikaisemmissakin uudistuksissa sulattelemista. Yksi asia on ainakin selvä: EVE Online elää ja voi hyvin. Se tuntuu olevan taianomaisella tavalla immuuni muita mörppejä riivaaville kansantaudeille.
Marko Mäkinen