Hyvin harvoin yksin pelatessani olen ruvennut nauramaan ääneen. Näin pääsi käymään EyeToy: Play 2:lla leikkiessä.

EyeToy 2 on suloinen sekamelska yksinkertaisia pelejä, joissa heilutellaan joko yläraajoja tai vartaloa kameran edessä. Pelihahmona on oma kroppa, joka komeilee televisiokuvassa. Suurin osa kymmenestä pääpelistä on uusia oivalluksia, vaikka vanhoja ideoita on päivitettynä mukana. Ykkösosan minipeleistä Kung Fu 2 on selkeimmin jatko-osaksi luokiteltava luomus.

Kuplapamaus on yksi paketin hauskimmista osasista. Siniset kuplat on huiskittava menemään ja samalla varottava osumasta punaisiin. Ennen pitkää kuplamassa alkaa vieriä oikealta vasemmalle, ja heiluminen saa lähes hysteerisiä ulottuvuuksia. Mieleen tulivat jopa vanhat kunnon horisontaalisesti vierittyvät shoot'em upit.

Toimintapuzzlen kutsu

Lähimmäksi "oikeaa" peliä nousee Apinapuut, jossa pelaaja ohjaa vartalonliikkeillä kuutiota linnan seinässä olevia hakasia pitkin. Vaaroja on vältettävä ja bonuksia kerättävä. Grafiikka on näyttävää, ja pelaajan oma yläkeho vilkkuu kuution sisällä. Vaikeimmalla vaikeustasolla pelaajan asento vaihtuu kuution käännösten mukaisesti, ja rennon letkeä eteneminen muuttuu turhauttavaksi venkoiluksi. Apinapuut on pelimuodoista ainoa, jota voisi pelata hetken peukalo-ohjaimellakin.

Eniten ilahduttaa ilmakitara. Pelaaja heiluttelee käsiään ja Nirvanan Smells Like Teen Spirit saa kyytiä. Pete Townsend -strategia (viikatekäsi) vie vaivatta voittoon. Itse ilmakitarointi on hauskaa jopa sivustakatsojista, mutta tylsästi rämpytyksessä on lisänä osuus, jossa pitää matkia ruudulla näkyvän pomon liikkeitä. Vaihtelua pitää pelimuodoissa olla, mutta sitä ei saisi tehdä hauskuuden kustannuksella.

Itse menetin loputkin arvokkuuden rippeet Kokki-pelissä. Ensin pelaaja kasaa hampurilaisia pikaruokalatahtiin tilausten mukaan, ja sen jälkeen kisataan pääkokin kanssa. Tässä vaiheessa meikäläinen repesi tyystin. Muppet Show'n legendaarisen ruotsalaisen kokin tyylillä etenevät kurkunsilppuamis- ja juustonraastamiskisat hekotuttavat, ja lopullinen kliimaksi on tajuton tomaattien murskaamissessio.

Remonttireiskan releet

Remonttireiskoja kiinnostanee Tee se itse -osio, jossa sekä rakennetaan että puretaan. Innostuin tietenkin tuhoamisesta, mutta on tiiliseinän rakentamisessa siinäkin itua. Taivaalta laskeutuvat tiilet pitää latoa pelin osoittamaan paikkaan eikä aukkoja saa jäädä. Hetken aikaa mielessä kummittelee Tetriksen haamu.

Osassa alapelejä tekniikka pätkii. Kömpelösti nimetyssä Maalihyökkäyksessä pelaaja yrittää kehon ja raajojen liikkeillä torjua rankkarit. Osuminen palloon on kovin sattumanvaraista, joten peli ei ole järin palkitseva. Torjuntaepisodia seurannut valmentajan kova kyykkykoulu oli aidon virneen arvoinen, sillä pomppusession jälkeen paita oli hiestä märkä.

Pöytätennis paljastui yllättävän toimivaksi, vaikka lyönnin suuntaan ei isommin pysty vaikuttamaan. Silti homma maistuu pöytätennikselle. Rumpali tuo mieleen EyeToy Groove -tanssikokoelman, joskin osumat kuuluvat nyt rummunpäristyksinä. Myös Salainen agentti -peli on oiva idea, sillä ruudulla liikkuvan valokeilan väistämien on hauskaa - ainakin yleisön mielestä.

Kymmenen pääpelin lisäksi mukana on monenlaista ekstraherkkua. Huutamalla kontrolloitava sukellusvenepeli on järjetön oivallus, mutta toteutukseltaan tylsä. Aluksen kulkua ohjataan äänijänteitä kurittamalla, ja seinärakenteita on väistettävä. Biljardi on sekin mielenkiintoinen kokeilu. Valkoista palloa läpsitään avokämmenellä, mutta lyönnin tarkka suuntaaminen jää unelmaksi.

Tulevat agentinalut ilahtunevat Spy-kamerasta. EyeToy-kameran voi piilottaa vaikkapa olohuoneeseen, jolloin liike- tai äänitunnistin napsaisee huoneeseen pyrkivästä valokuvan. Hauska lelu erilaisiin käytännön piloihin...

Yksin illan hämärtyessä

EyeToy: Play 2 on ykkösosasta innostuneille pakkohankinta. Toisaalta ongelmiakin on. Näistä nihkein ovat liian pitkät latausajat, jotka lisäävät kimppapelisessioihin turhaa odottelua. Toivottavasti ongelma on vain arvosteluversiossa, sillä en viitsinyt pisteitä rokottaa. Huoneen valaistuksen on oltava edelleen ideaalinen tai huiskiminen muuttuu hampaidenkiristelyksi. Kamera reagoi käden liikkeisiin tarkasti ainoastaan, jos kontrasti taustaan on riittävä. Illan pimentyessä tai tummaa seinää vasten homma alkaa herkästi hyytyä.

Kimppapelinä EyeToy: Play 2 on parhaimmillaan. Valitettavasti osa peleistä kestää minuuttitolkulla, joten vuoroaan odottavan aika saattaa käydä pitkäksi vaikka toisten heilumisen seuraaminen on harvinaisen huvittavaa katsottavaa. Vaikeustasoa lisäämällä ongelma ratkeaa osittain. Silti London Studios voisi ottaa mallia joko Wario Waresta tai Mario Partystä, joissa yksi kisa kestää ohikiitävän hetken.

Lukuisten minipelien nivominen yhteen edes jollakin tolkullisella tavalla tekisi kokonaisuuden ehjemmäksi, sillä nyt ainoaksi yhteiseksi nimittäjäksi jää television päällä nököttävä kamera. Esimerkiksi Sonyn Japanissa julkaisemassa Ape Escape -EyeToy-pelissä kupletti etenee pöytäpelinä Mario Partyn malliin, jolloin nappulat etenevät pelilaudalla minipelimenestyksen mukaan.

EyeToy: Play 2:ta ei jaksa pelata yksin kovin kauaa. Lyhyt testisessio parin perheen voimin vakuutti, että kamerapelien vahvuudet ovat muualla. Innokkaita pelaajia riitti jopa normaalisti pelaamattomista, ja vanhemmat olivat vallan tyytyväisiä kun ihmisversot innostuivat heilumaan ja keinumaan. Ja mikä parasta, yleisöllä oli aidosti hauskaa.