Fallout 2 [3]

Nyt on monien seikkailijoiden rukouksiin pussista Fallout 2:ssa vastattu! Kyllä ovat pelin tekijät sen piilottaneetkin: se nimittäin löytyy Modocista, samasta paikasta mistä löytyy kultainen kello. Se on noin sentin verran eteläkaakkoon munankuoresta. Siitä saa otteen noin muutamasta pikselistä, mutta kyllä sen löytää, kun jaksaa etsiä.

Kannattaa myös kokeilla pelata Fallout 2:a Mahatma Gandhi -hahmolla, jolla on älykkyys ja karisma 10, muut 1. Kunhan selviää alusta, peli alkaa käydä mielenkiintoiseksi. Toinen kokeilemisen arvoinen on täysin vastakkainen, eli älykkyys ja karisma 1, muut niin korkeiksi kuin voi (muista ottaa Skilled-trait, muuten voi tulla vaikeata). Kokeile keskustella Torrin kanssa Klamathissa! Muista myös tehdä itseäsi eniten muistuttava hahmo, se voi olla yllättävän kivaa.

Nimimerkki Wake Upin neuvot lehdessä 12/99 olivat mielestäni hieman erikoisia. Pelistä on nimittäin erittäin hankala nimetä parasta asetta. Aseen valinta riippuu täysin pelityylistä. Wake Upin ehdottama Vindicator on erinomainen ase lähitaistelussa, mutta bozar taas on parempi pidemmän kantaman taistelussa. Unohtaa ei sovi myöskään Gauss- ja Pulserifleä, ne ovat myös kerrassaan loistavia. Kaikki riippuu, kuten sanottu, omista mieltymyksistä (...ja näihin viisauden sanoihin päättyy keskustelu pelin parhaasta aseesta. -mä).

Easter Egg löytyy New Reno Armsin kellarista, sentti pohjoiskoilliseen roskakorista, oikealla puolella howitzeria olevasta pienestä astiasta. Älä kuitenkaan pety...

Lisää aiheesta