Palkkasoturille Afrikka on kuin suuri hiekkalaatikko: joku sotii aina jossain. Mikä sopisikaan paremmin räiskintään, jossa kulkureitit ja toimintatavat voi itse vapaasti valita.
Paratiisisaarelle sijoittunut ensimmäinen Far Cry on jännittävä yhdistelmä räiskintää, hiiviskelyä ja välillä vapaata etenemistä. Odotetussa kakkososassa asiat korotetaan toiseen potenssiin, ja eteen aukeaa avoin afrikkalainen savanni kaikkine mahdollisuuksineen. Vaikka peli näyttää pelkältä räiskinnältä, on Far Cry 2 enemmänkin vapaa hiekkalaatikkopeli.
Punaisella langalla on usein taipumus hukkua hiekkalaatikon syvyyksiin, niin myös tällä kertaa. Juonikehyksessä palkkasoturi saapuu nimeämättömään afrikkalaiseen pikkuvaltioon päämääränään tappaa heimoja aseistava asekauppias. Se unohtuu pian, kun sankari päätyy tekemään duunia konfliktin eri osapuolille parasta korvausta vastaan. Pääjuonen hukkuminen ei yllättäen pahemmin häiritse, sillä sotaisat ryhmittymät pitävät palkkasoturin kiireisenä.
Vaikka varsinainen tarina tuntuu turhalta, osataan se kaivaa haudasta juuri oikeissa kohdissa. Aina sankarin totuttua työn rutiineihin tapahtuu jotain odottamatonta, joka heittää asiat päälaelleen ja pakottaa piristymään. Näin toiminta tuntuu koko ajan tuoreelta.
Päiväntasaajan poltteessa
Far Cry 2:n pääosan varastaa itse Afrikka, joka on vasta tekemässä tuloaan pelimiljöönä. Viimeinen villi maanosa sopii täydellisesti vapaan räiskinnän kulissiksi. Neliökilometrien laajuiselle pelialueelle on saatu tyylikkäästi ahdettua erilaista ja mukavasti vaihtelevaa maastoa. On niin viidakkoa, savannia kuin autiomaata ja niiden keskelle on piilotettu järviä, keitaita, teollista jättömaata ja kaikkea siltä väliltä. Juuri kun luulee jo nähneensä kaiken, törmää taas johonkin uuteen.
Ympäristöä jaksaa ihastella. Luonto on todella komeaa ja keskipäivän helteessä tirisevä savanni on suorastaan hikoiluttavan aito. Aivan Crysis-tason yksityiskohtaisuuteen ei päästä, mutta Afrikan kuumuuden voi aistia joka kuvasta. Silti ruudunpäivitys ei kyykähtele edes isommissa joukkokohtauksissa ja suurin osa maailmasta etenee saumattomasti ilman lataustaukoja.
Erämaassa etäisyydet ovat pitkiä, joten jonkinlainen kulkuväline on pakollinen. Tavallisella sedanilla voi körötellä menemään, mutta kätevin on konekiväärillä varustettu maastoauto. Sen aseella voi röpötellä vihollisia huoletta, sillä auton kk:ssa on loppumattomat ammukset. Maaston eri nurkkien välillä voi liikkua myös linja-autolla, mutta tällöin toisessa päässä joutuu käyttämään apostolin kyytiä, mikä tekee muuten kätevästä pikamatkustuksesta melko turhaa.
Paikasta toiseen suunnistetaan paperikartan ja GPS-paikantimen avulla, mikä sopii pelin low tech -tunnelmaan erinomaisesti. Ruohikossa piilottelevien kivien ohi pujottelu ja syliin levitetyn kartan lukeminen tekevät maastossa kaahailusta hauskalla tavalla aitoa extreme-urheilua. Onneksi pieni tunarointi ei vie pyöriä alta, sillä palkkasoturi ei pelkää työntää käsiään rasvaan ja ruuvata köhivää konetta takaisin kuntoon.
Tuli ja leimaus
Kuuma aurinko kuivattaa, ja kuiva ruohikko tunnetusti palaa hanakasti. Tulen kanssa onkin Far Cry 2:ssa väkerretty useampi ilta, sillä räjähdykset synnyttävät todella näyttäviä ruohikkopaloja, jotka leviävät tuulen puhaltamana ympäristöön. Paloja voi myös sytyttää tahallaan liekinheittimellä, palopulloilla tai valopistoolilla, ja kylän yli puhaltava tuli ajaa viholliset piiloistaan. Liekkeihin jäävät ammukset räjähtelevät ja synnyttävät lisäpaniikkia.
Tulen kanssa leikkiessä saa olla tarkkana, sillä varomaton käristää helposti omat lahkeensa. Useammin kuin kerran sytytin taistelun tiimellyksessä vahingossa maaston palamaan ja hetken kuluttua pakenin kohti humisevia liekkejä. Tulen realistinen leviäminen on komeaa katseltavaa, arvaamaton luonnonvoima tuntuu aidon kahlitsemattomalta.
Liekkien kanssa tyylistä kilpailevat varsinaiset aseet, realistiset pistoolit, rynnäkkökiväärit ja muut tutut työkalut. Kun ensimmäisen kerran ammuin Dragunovilla, säikähdin aseen loppuun vietyä, metallisesti kirskahtavalla iskuriäänellä viimeisteltyä jyrähdystä. Kaikki aseäänet ovat munakkaita ja ne on miksattu riittävän voimakkaaksi muuhun äänimaailmaan verrattuna. Naapurit eivät toki arvosta keskellä yötä kaikuvaa realistista tuhon sinfoniaa, mutta pelikoneen ääressä naama vääntyy väkisin virneeseen.
Aseet kuluvat ja voivat jumittaa. Maasta poimittu elämää nähnyt rynnäri voi hyytyä juuri kesken pahimman tulitaistelun, joten työkaluista täytyy huolehtia. Maastosta kerätyillä ja tehtävistä saatavilla timanteilla ostetaan aseita, joista kertainvestoinnin jälkeen voi aina noutaa kauppiaalta uuden priimakunnossa olevan version. Kuulostaa ehkä turhan yksinkertaiselta, mutta homma toimii hyvin, sillä nyt rahalla hankitun aseen voi halutessaan nakata maastossa menemään uuden aseen tieltä. Jos noukittu mutka ei miellytäkään, ei suosikin takaisin hankkimiseen tarvitse enää tuhlata lisää timantteja.
Palkkasoturin pitkä päivä
Afrikassa ei lomailla, sillä tekemistä riittää. Pelkkiin päätehtäviin keskittymällä sain kulutettua peliin neljä iltaa, mikä on räiskinnälle paljon. Varsinaisten juonitehtävien lisäksi tarjolla on paljon erilaisia sivujuonteita, ja päätehtäviin on yleensä tarjolla vaihtoehtoinen ratkaisumalli. Duunista vihiä saanut palkkasoturikaveri soittaa perään ja ehdottaa ongelman ratkaisuun omaa ideaansa, mikä vaatii yleensä suoraa hyökkäystä enemmän työtä.
Tehtävät ovat pitkälti samantyylisiä tappo-, tuhoamis- tai tiedustelupätkiä, mutta tylsistä hetkistä ei kärsitä, sillä sankari voi itse päättää, miten homma lopulta hoidetaan. Suoran hyökkäyksen sijasta voi esimerkiksi poimia viholliset viereiseltä kukkulalta kiikarikiväärillä tai odottaa yön laskeutumista ja hiipiä paikalle vaimennetun aseen ja puukon kanssa. Realistinen vuorokaudenaikojen vaihtelu antaa hommaan omaa makuaan ja hiiviskely todella toimii.
Jostain syystä lähes kaikki maailmassa näkyvät ihmiset ovat raivoja sotahulluja, jotka säntäävät ohi ajavan sankarin perään konepistooli soiden. Tämä on erityisen tyhmää silloin, kun tekee tehtävää jommalle kummalle aluetta hallitsevista heimoista. Luulisi nyt johtajien kertovan miehilleen, ketä ampua ja ketä ei. Huvittavuuden puolelle menevät yksin aseistamattomalla autolla ajelevat miehet, jotka sankarin nähtyään haluavat ehdottomasti kaahata palkkasoturin kiinni ja kuolla pariin helppoon laukaukseen maastoauton kk:sta.
Moninpeliä ei päässyt arvosteluversiolla testaamaan, mutta se näyttää olevan eri nimellä tehtyä Counter-Strikea. Aseita ostetaan timanteilla ja pelimoodeissa muun muassa suojellaan omaa johtajaa ja yritetään tappaa vastustajan pomo. Iloisena yllätyksenä kaikkien versioiden mukana tulee monipuolinen karttaeditori omien kenttien tekemiseen.
Satunnaisen itsetuhoisista vihollisista huolimatta Far Cry 2 toimii. Ennakkoon pahimmalta vaikuttanut ongelma, vain piilopirteissä tallentuva peli, on sekin saatu korjattua. Nyt peli tallentuu mökissä nukkumisen lisäksi aina silloin, kun tehtävän päämäärän saa suoritettua. Näin vältytään turhauttavalta toistolta, jos henki lähtee ennen kotituvan suojaan pääsemistä. Pelaajan ei tarvitse stressata tallennuspisteelle kiirehtimisestä, vaan hän voi keskittyä leikkimään hiekkalaatikolla Afrikkaa. Se on mukava leikki se.
92
