projectorigin.warnerbros.com
Ovatko totisesti tuijottavat pikkulapset sinusta pelottavia? Onneksi olkoon, F.E.A.R. 2 on peli juuri sinulle.
Fear taiteili merkillisellä tavalla yliluonnollisen kauhun, mauttoman ultraväkivallan ja hidastuskuvilla temppuilevan machoräiskinnän leikkauspisteessä. Se oli peli, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Minuun se upposi ihan kybällä. Olin jopa valmis investoimaan uuteen tietokoneeseen, kun vanha sotaratsuni ei pysynyt Fearin kyydissä. Löin rahat tiskiin ja Fearille arvosanan 91 plus suositukset päälle.
Vaikka muistelen Fearia yhä vuoden 2005 suosikkipelinäni, muu toimitus on suhtautunut siihen happamasti. Olemme kaikki sentään yhtä mieltä räiskintäkohtausten erinomaisuudesta, mutta kauhun osalta mielipiteemme menevät ristiin. Minä pelasin Fearia pelko persiissä, Niko ja Tapio tympääntyivät kauhunäkyihin ja pimeissä konttoreissa harhailuun heti alkuunsa. Pelottomia kavereita!
Epäilen, ettei Fear 2: Project Origin lähennä käsityksiämme senttiäkään. Pelottava pikkutyttö on varttunut jatko-osassa karmivaksi kauhuneidoksi, mutta kauhun luonne ei ole muuttunut miksikään. Vaikka yritys on selvästi kova, yhden tempun poni ei noin vain opi moniosaajaksi.
Mammanpoikia
Kaiken muun ohella Fear on peli, jonka juonta on vaikea selittää ymmärrettävästi. Se ei auta asiaa, että Fearia seuranneet Extraction Point- ja Perseus Mandate -lisälevyt on julistettu jälkeenpäin epäkuranteiksi. Fear 2 sivuuttaa niiden tapahtumat kokonaan. Jäljelle jää vain päiväkirjamerkinnöistä, hallusinaatioista ja ristiriitaisista vihjeistä rakentuva tarina, jonka keskiössä on tyttö nimeltä Alma.
Alma on erityinen, sillä hän on saanut syntymälahjanaan kyvyn kontrolloida muita ihmisiä ajatuksen voimalla. Hyväksikäyttäjät noteeraavat Alman jo varhain, eikä hän näe päivääkään normaalia elämää. Moraalittomalle Armacham-yhtymälle tyttöparka on pelkkä tutkimuskappale, jolle voidaan tieteen ja kaupallisten intressien nimissä tehdä oikeastaan mitä tahansa.
Fearissa koittaa takaisinmaksun aika, kun kaltoin kohdeltu Alma onnistuu vapautumaan vuosia jatkuneesta vankeudestaan. Yliluonnollista raivoa kihisevä Alma kaappaa kostonsa välikappaleeksi kokonaisen joukko-osaston ja panee Armachamin pääkonttorissa hösseliksi.
Paranormaaleja uhkia torjuva erikoisyksikkö Fear lähettää parhaan miehensä paikalle korjaamaan sen, mitä korjattavissa on. Salaperäinen agentti on kova luu itsekin, sillä hän liikkuu taistelussa kuin ajatuksen nopeudella. Miehen yliluonnolliselle kyvylle löytyy luonnollinen selitys: Armacham on teettänyt Alma-paralla lapsia.
Fearin viimeisissä kohtauksissa riittää psykoanalysoitavaa, kun kostonhimon ja äidinvaiston sekoittama Alma yrittää – hyvin kirjaimellisesti – rakastaa pelin sankarin kuoliaaksi. Peli päättyy kohtalonomaiseen ydinräjähdykseen Armachamin maanalaisessa tutkimuslaitoksessa. Nimetön sankari pakenee tuhoa helikopterilla, mutta tehtävä ei ole ohitse. Alma on yhä hengissä.
Kellon seisahtuvan tahdon
Fear 2: Project Origin kääntää kellon viisareita puoli tuntia taaksepäin ja esittelee uuden päähenkilön, Delta-operaattori Michael Beckettin. Hänelle on varattu Armacham-kriisissä pelkkä sivurooli, sillä Beckettin tiimin tarvitsee vain pidättää roistofirman ylimpään johtoon kuuluva Genevieve Aristide. Mokoma ämmä on haistanut kahvin tuoksun ja suunnittelee maanpakoa.
Rynnäkkö Aristiden luksusasuntoon ei suju suunnitelmien mukaan, sillä paikalle ilmaantuu kutsumattomia vieraita. Raskaasti aseistautuneet salamurhaajat haluavat Aristiden hengiltä, joten Beckettin ja kumppaneiden ei auta kuin suojella naista. Sitten taivaanrannassa välähtää ja paineaalto iskee pilvenpiirtäjän ikkunoista sisään. Fear 2 saa räjähtävän lähdön.
Beckett aloittaa pelin tavallisena kuolevaisena, mutta se on vain väliaikaista. Päähenkilöstä koulitaan parempi ihminen leikkauspöydällä. Sen jälkeen taistelussa voi hidastaa aikaa nappia painamalla. Idea on kuin suoraan toimintapelien aapisesta, mutta harva peli hidastelee yhtä tyylikkäästi kuin Fear. Eivätkä hidastukset ole edes pelkkää visuaalista elvistelyä, sillä nopealiikkeiset ja aggressiivisesti taistelevat viholliset olisivat norminopeudella kova pala.
Hidastukset eivät tee pelaajasta kuolematonta, mutta synnyttävät juovuttavan kuolemattomuuden tunteen. Ylivoimaisen vihollisen vaaraa on vaikea ottaa todesta, kun sen voi kohdata hidastusnappi pohjassa!
Pois toimistoista
Alkuperäistä Fear-peliä on helppo kritisoida yksitoikkoisuudesta, sillä leijonanosa pelistä sijoittui Armacham-yhtymän pääkonttoriin. Fearissa riitti toimistoneliöitä kuin Espoon Keilaniemessä. Arjenharmaiden avokonttoreiden, laboratorioiden, serverisalien ja parkkihallien ainoa väriläiskä oli punaisessa mekossaan kummitteleva Alma-tyttö.
Onneksi Fear 2 ei sorru samaan virheeseen. Samassa kohteessa jurnuttamisen sijaan Armachamia ympäröivää salaliittoa puretaan ympäri kaupunkia. Eikä kaupunkikaan ole entisensä, sillä ydintuhon jäljiltä se muistuttaa lähinnä helvetin esikartanoa. Tumman taivaan alla viruvan suurkaupungin ilma on sakeana tuhkasta ja kekäleistä.
Kokonaan toisenlaista taistelua käydään päähenkilön pään sisällä. Michael Beckettin mieli reagoi Alman läsnäoloon vetäytymällä nyrjähtäneiden harhojen maailmaan. Outojen ja pelottavien näkyjen lomassa toistuu yksi ja sama kuva uudelleen ja uudelleen: yksinäinen keinu kulottuneella nummella. On kuin Alma olisi tunkeutunut Beckettin mieleen ja yrittäisi kertoa jotain. Kunhan Beckett pääsisi vain vähän lähemmäksi keinua
Näkyjen ja tekojen välille syntyy kiehtova kontrasti, kun toimintakohtausten adrenaliinitrippi voi silmänräpäyksessä vaihtua usvaiseksi henkien taisteluksi. Vaikka räiskintäjaksoja ei annostella mitenkään tipoittain, toiminnan taukoaminen johtaa tuota pikaa epämiellyttävään avuttomuuden tunteeseen. Siinä missä Armachamin yksityisarmeijaa kurmottaessa pelaaja on jotakuinkin tilanteen herra, harhojen keskellä kärvistellään täysin Alman armoilla.
Vähästä säikähtävillä fiilispelaajilla on monta syytä innostua Fear 2:sta. Toiminnassa riittää puhtia, kauhussa purevuutta ja väkivallassa pitelemistä. Groteskissa mennään suorastaan hämmentävän pitkälle, eräskin kaveri menettää päänsä kesken täysin normaalilta vaikuttavan keskustelun. Se hetki painuu taatusti mieleen!
Arvostelu on luettavissa www.pelit.fi:ssä 4.2.2009.
