FIFA 08 (PS2) – Vedenpitävä puolustus

Kuluneen fraasin mukaan maalit ovat jalkapallon suola, mutta FIFA 08:n uudistusten painopiste on puolustuspelissä.

Tiiviin puolustuspelin nimeen vannova FIFA 08 heijastelee jalkapalloilun nykytilannetta: maalintekopelistä on viime vuosien aikana tullut maalinestopeli. Laiskasti puolustaneista virtuaalifutareista on doupattu apinanraivolla mieheen kiinni käyviä niittokoneita, jotka ravaavat silmät kiiluen peittämään syöttösuuntia ja vartioivat tunnollisesti vastustajan hyökkääjiä. Koska tila ja aika ovat jatkuvasti kortilla, maalipaikkoja syntyy harvakseltaan ja niiden järjesteleminen kysyy paitsi malttia myös luovuutta. Matalat keskitykset eivät enää ole oikotie onneen eikä rankkarialueelle niin vain liirailla.

Maalivahtipeliä on uudistettu antamalla mahdollisuus astua tiukan paikan tullen kassarin housuihin. Uudistus on turha, sillä veskarin voi normaaliin tapaan käskeä syöksymään läpiajoon karanneen hyökkääjän jalkoihin, vaikkei miestä ottaisi kokonaan komentoonsa. Alakerran pelaamista helpottaa mahdollisuus vaihtaa pelaajaa lennosta liikuttamalla oikeaa tattia haluttuun suuntaan. Uudistus tulee tarpeeseen etenkin maalinedusruuhkissa, kun pallon ympärillä häärii puolenkymmentä ukkoa.

Tekoälyn hyökkäysten pysäyttäminen sujuu edelleen prässinappia takomalla. Nahkakuula irtoaa lapsellisen helposti hyökkääjän jaloista, muttei jää pallonryöstäjän haltuun vaan pomppii väljemmille vesille. Koneen hyökkäystenrakentelu on tylsää yksinyrittämistä, eikä se onnistu maalinteossa enää edes erikoistilanteista. Positiivisena yllätyksenä tekoälyn perinteiset huijausmaalit ovat enää muisto vain, mikä helpotti suuresti verenpainettani.

Nautittavaa syöttöpeliä

FIFA 08 esittelee uuden tavan jakaa läpisyöttöjä ja keskityksiä. Toteutus on yksinkertaisuudessaan nerokas: ohjaustatilla määrätään passin suunta, läpisyöttö- ja keskitysnapeilla voimakkuus. Kymmenien 0–0-vääntöjen, painokelvottoman urheilusanaston uutteran viljelyn ja tinkimättömän harjoittelun jälkeen syötöt alkavat vähitellen löytää perille. Uusi syöttösysteemi monipuolistaa hyökkäyspeliä ja ennen kaikkea antaa aiempaa suuremman vapauden rakennella tilanteita. Osumia syntyy selvästi vähemmän kuin viime vuoden versiossa, mutta pallon painuessa verkkoon todella tuntee tehneensä maalin.

Veskarit ovat parantaneet otteitaan, mutta alhaisista maalimääristä pitää pääasiassa huolen kummallinen laukaisutuntuma. Vetojen tähtäys tuntuu olevan arpapeliä, sillä kudit sinkoilevat liian usein päin maalivahtia. En myöskään ymmärrä tavallisen vedon ja sisäsyrjäsijoituksen erottamista eri nappien alle, lopputulos kun on molemmissa sama. Kärkimiesten uiskentelua maalipaikkoihin voi helpottaa määrittämällä äijille tarkat juoksulinjat. Taktisesti FIFA 08 ei ole yhtä syvällinen kuin Pro Evo, mutta fläppitaululle ei kannata kokonaan viitata kintaalla.

Managerimoodissa seuransa voi valita yli kahdenkymmenen maan kolmestakymmenestä sarjatasosta, Veikkausliiga ei tosin ole mukana. Lisensseissä ei ole pihistelty, ja kausi koostuu liigapelien ohella piristävästi myös euro- ja kansallisten cupien otteluista. Joukkueharjoitukset ja entistä hanakammin vaatimuksia esittävä johtokunta tuovat mukavasti lisäväriä. FIFAn monipuolinen kausipeli rökittää kilpailijan puolivillaisen viritelmän mennen tullen.

Uudessa pelimuodossa kauden voi tahkota läpi ohjaamalla pelkästään yhtä pelaajaa. Joukkueen menestystä tärkeämpää on kehittää omaa suojattiaan suorittamalla otteluissa erilaisia haasteita. Saman joukkueen riveissä voi multitapin ansiosta palloilla neljä kaverusta, jolloin pelaajat paitsi rehkivät samalla puolella, myös kilpailevat keskenään. Eniten omaa futariaan kehittänyt pelaaja julistetaan kauden loputtua voittajaksi. Yksin palloileminen ei vedä vertoja managerimoodille, mutta kaveriporukalla uusi pelimuoto pääsee oikeuksiinsa.

FIFA 08 muistuttaa oikeaa jalkapalloa enemmän kuin yksikään sarjan aiemmista versioista. Tiivistynyt puolustuspeli pakottaa entistä luovempaan pelinrakenteluun, johon uusi syöttösysteemi antaa välineet. Taistelu futispelirintamalla kiristyy kiristymistään.

83