Fight Night yllättää, sillä pugilistipelin vahvuus liittyy normaalisti lentosimuihin ja naisiin. Nyrkkeilypeli valloittaa erinomaisella fysiikalla.
Realistiset nyrkkeilypelit ovat EA:n Fight Night -sarjan varassa. Nyt jo neljä vuotta täyttänyttä Fight Night Round 2:ta (Pelit 4/05, 91 p) pidetään edelleen sarjan parhaana.
Kakkosen aika on onneksi ohi, kiitos kesän alkuun ilmestyneen neljännen erän. Fight Night Round 4:n suurimpana myyntivalttina on toimiva fysiikka, jollaista ei tappelupeleissä ole ennen nähty.
Pistää kuin ampiainen
Kun Fight Night Round 3:ssa (Pelit 5/06, 90 p) isku osui päähän, lyönti napsahti aina samaan paikkaan ja samalla tavalla. Kaavamaisuus ei aikanaan häirinnyt, koska paremmasta ei ollut tietoa. Round 4:ssä mallinnetaan tarkkaan, mistä suunnasta ja millä voimalla lyönti tulee, mihin se osuu ja miten osuma vaikuttaa. Lyönti voi esimerkiksi osua puoliksi torjuvaan hanskaan ja puoliksi poskeen, tai vain hipaista jälkimmäistä. Äärimmäisessä tapauksessa nopealla lyönnillä voi osua lähestyvään nyrkkiin ja lyödä sen sivuun.
Lyöntien on tultava juuri oikealta etäisyydeltä ja osuttava kunnolla ollakseen tehokkaita. Pitkäkätisen kaverin on aivan turha yrittää heitellä koukkuja tappituntumalla, koska sillä tavalla onnistuu ainoastaan ottamaan kaverin kainaloon. Poikarakkaudella ei matseja voiteta, vaikka isojen miesten halailu herttaista onkin. Tysonin tyyliset yhden iskun lopetukset onnistuvat, kunhan ampuu oikealta etäisyydeltä, keskellä nyrkkiä ja mielellään vastapalloon kesken kaverin liikkeen.
Toimiva fysiikka ei olisi mitään, ellei kontrolleja olisi viilattu sopivan suoraviivaisiksi. Kaikki lyönnit lähtevät oikealla tatilla ilman temppuilua olkanappien kanssa. Jabit ja suorat heitetään vippaamalla tattia yläviistoon, koukut kroppaan alaviistoon ja koukut päähän varttiympyrän muotoisella liikkeellä. Uppercutit lähtevät samalla tavalla, mutta ne pitää aloittaa alempaa.
Tanssii kuin tiiliskivi
Kun oikea tatti hoitaa käsityöt, jää vasemmalle tatille muun kropan liikuttelu. Oikea liipaisin pohjassa hoidellaan torjunnat ja vasen liipaisin pohjassa väistöt. Torjuntaa ei voi pitää pohjassa loputtomiin, vaan hahmon taidosta riippuen blokkaus mätänee vähitellen, kunnes lyönnit tulevat läpi täydellä voimalla. Näin matsit eivät sorru passiiviseksi blokkailuksi.
Väistely on paljon vaikeampaa ja vaatii nopean yläkropan lisäksi hyvää ajoitusta. Onnistuneen väistön palkinnoksi saa sekunnin aikaa lyödä rajun vastaiskun, joka useimmiten horjuttaa vastustajan hämärän rajamaille. Vastaiskupeli on vaikeaa, mutta palkitsevaa.
Peli ei hienosta animaatiosta ja hämmästyttävän aidoilta näyttävistä nyrkkeilijöistä huolimatta muistuta oikeaa nyrkkeilyä, sillä ukkojen jalat on kuin puusta veistetty. Liikkuminen on hidasta ja kankeaa, eikä Alin pehmeistä tanssiliikkeistä ole tietoakaan. Ongelma korostuu kontrollien takia, koska vasemmalla tatilla ei voi väistellä ja liikkua yhtä aikaa.
Matsin aikana on syytä pitää silmällä kolmea mittaria. Terveys kertoo, minkä verran kestää osumia, kunto sen, kuinka nopeasti, lujaa ja usein pystyy lyömään. Torjuntamittari näyttää, minkä verran on aikaa, kunnes on oltava taas aktiivinen. Terveys ja kunto ovat sikäli sidoksissa toisiinsa, että väsynyt nyrkkeilijä ottaa pahemmin siipeensä.
Onneksi touhu ei ole aivan suoraviivaista, sillä kunto ei putoa niin kauan kun omat lyönnit osuvat, jolloin pitkissä lyöntivariaatioissa onnistuminen palkitaan. Torjutut ja ohilyönnit toisaalta syövät kovasti kuntoa. Matsien sisällä näkee loistavia rytminmuutoksia, kun jo näennäisesti puhkiväsynyt nyrkkeilijä innostuu monen erän notkuilun jälkeen uuteen iskuun parin onnistumisen siivittämänä. Mittarit saa haluttaessa piiloon, mikä luo kamppailuun aivan uutta jännitystä, kun pitääkin päätellä olemuksesta ja reaktioista lyönteihin, miten heikossa hapessa kaveri on.
Aiempien osien erätaukojen typerät minipelit kulmauksessa on onneksi kuopattu. Erätauolle saa sitä enemmän pisteitä, mitä paremmin erässä onnistui. Pisteet käytetään terveyden, kunnon ja haavojen paranteluun. Pisteiden jakelu toimii ovelan logaritmisesti niin, että on mietittävä, käyttääkö vähät pisteensä välittömään kunnon kohennukseen, vai ottaako riskin ja kerää vielä erän verran lisää pisteitä, pystyäkseen myöhemmin palautumaan liki täysin. Tauolla tulee kuikuiltua toiseen kulmaukseen nähdäkseen, mihin päin pärstää vastustaja on ottanut osumaa. Pieni nirhauma muuttuu helposti lihamurekkeen näköiseksi, kun oikein keskittää lyöntinsä.
Vastassa Ivan Drago
Oman nyrkkeilijän voi säätää erittäin tarkkaan mieleisekseen. Nyrkkeilytyyli, käsien ja jalkojen nopeus, kropan koko, käsien pituus, iskunkestävyys, tehokkain lyönti – kaikkeen voi vaikuttaa. Erikoistuminen on pakollista, koska kaiken osaavan yleistaiturin tekeminen on liki mahdotonta.
Ulkonäköä ei pääse säätämään kovin tarkkaan, ellei siirrä valokuvaansa EA-servereille tai käytä Xbox Live Vision -kameraa. Eri asia on, kuinka moni haluaa nähdä naamansa möyhennettävän jauhelihaksi. Itse käytin pomon kuvaa.
Alun amatööriturnauksesta lohkeaa voitto helposti ensimmäisen erän tyrmäyksillä. Sama tahti jatkuu alkuvaiheen ammattilaisotteluissa, joissa tyrmäysvoittoja tipahtelee ilman suurempaa yrittämistä. Kamppailuissa ei juuri muuta tarvitse tehdä kuin seistä paikallaan, lyödä pari erää vatsaan ja alkaa pehmitysvaiheen jälkeen läiskiä koukkuja päähän.
Kun ranking-listalla aletaan hätyytellä kymmenen kärkeä, muuttuu toiminnan luonne totaalisesti. Alkuvaihe ruokki lepsua suhtautumista treenaukseen, mutta alun jälkeen vastaan asettuu ominaisuuksiltaan ylivoimaisia lyöntikoneita, jotka rokottavat armotta jokaisesta virheestä. Yhtäkkiä kohti tulee murhaavia iskuja, jokaisesta ohilyönnistä seuraa vastaisku eikä kehässä edes pääse karkuun, jos jalkojen treenaaminen tuntui aiemmin turhalta. Valmentajan hokemia oppeja alkaa arvostaa: jabilla sisään, nopea lyöntisarja, ulos, pää liikkeelle, hieman happea ja uudestaan sisään, koko kehä käyttöön, muuten tulee noutaja.
Oma nyrkkeilijä ei ole ainoa, joka liikkuu listoilla. Haasteita satelee ja hauskasti joidenkin nyrkkeilijöiden kanssa syntyy kutkuttavia uusintaotteluiden sarjoja. Mukana on sopivasti tuttuja nimiä vuosien saatossa ja omassa keskisarjassani yksi kovimmista kavereista on Amin Asikainen Kirkkonummelta.
Treenit hoituvat minipeleinä, jotka ovat ikävällä tavalla epätasaisia. Varsinkin sparraaminen ja iskusarjojen treeni raskaalla säkillä on naurettavan helppoa, kun taas päärynäpallo tai väistötreeni on tehty niin pirullisen vaikeiksi, että ne hoitaa mieluummin automaatilla, jotta niistä saa edes jotain pisteitä.
Jos peli tuntuu liian nopealta, tuomarit sokeilta, lyönnit lussuilta tai kädet hitailta, voi asian korjata helposti liukusäätimillä. Terapiamielessä oli erityisen vapauttavaa virittää nyrkkeilijöiden kestävyys minimiin ja lyönnit täysille, jolloin matsin pituus laskettiin sekunneissa. Säätöjä ei ole tolkuttomasti, mutta ne vaikuttavat radikaalisti pelin luonteeseen.
Yksin yhdessä
Live-peliä ei arvostelukappaleella päässyt vielä kokeilemaan, mutta ilmeisesti luvassa on yksittäisten matsien lisäksi myös turnauksia. Palataan asiaan myöhemmin, jos moninpelistä on olennaista raportoitavaa. Mukavan näköinen lisä on ainakin oman nyrkkeilijän siirtäminen Liven yli kaverin koneelle kaksinpelejä varten.
Moninpelaajia kiinnostanee, että nappiohjausta ei tueta enää lainkaan, koska kolmosen moninpelissä nappimiehet jyräsivät mennen tullen tattiporukan yli. Olisi ne napit voinut silti jättää edes yksinpeliin, jos joku välttämättä haluaa pelata väärin.
Yksi asia on kiistaton. Fight Night Round 4 on takuuvarmasti paras nyrkkeilypeli. Sisältöä voisi olla runsaammin, nyrkkeilijät voisivat olla persoonallisempia (kuten todellisuudessa) ja liikkuminen notkeampaa. Ne ovat kuitenkin pikkuasioita, sillä runko on erinomaisessa kuosissa.
Nykyiseen runkoon on hyvä rakentaa, joten sarja hieman kiihdyttää harvaa ilmestymistahtiaan. EA:n urheilupeleistä vastaava Peter Moore lupasi E3-messuilla nyrkkeilypelin ilmestyvän jatkossa joka toinen vuosi. Ensi vuonna Fight Nightin sijasta saadaan MMA-vapaaottelupeli.
92
