Helmikuussa PSonelle julkaistun Final Fantasy VI:n vanavedessä kaupan alelaareihin on fanien iloksi samonnut Final Fantasy Anthology, joka sisältää uusversiot osista IV ja V.
Final Fantasy Anthology täydentää Final Fantasy-sarjan 16-bittisen Super Nintendo -aikakauden PSonella. Vuosina 1991 ja 1992 julkaistut Final Fantasyt IV ja V siloittivat sarjan tietä tähtiin ja kestävät edelleen, vuosikymmentä myöhemmin, kriittisen tarkastelun, aivan kuten aitojen klassikoiden kuuluukin.
Pikselisaippuaooppera
Final Fantasy IV kertoo tarinan Cecilistä, sotilaslaivue Red Wingsin kapteenista, joka joutuu vakavien moraalisten valintojen eteen. Ryöstettyään kuninkaan käskystä mahtavan taikakristallin Cecil kyseenalaistaa teon oikeutuksen ja joutuu luopumaan asemastaan. Kun selviää, että kaiken takana on hämäräperäinen Golbez, joka pahuuden pilke silmäkulmassaan aikoo kerätä kaikki maailman kristallit, Cecil ystävineen lähtee matkaan estämään tämän aikeet.
Final Fantasy IV on kaavaltaan äärimmäisen yksioikoinen seikkailu. Tiiligrafiikasta rakennetun pelimaailman kaupungeissa on yleensä viisi rakennusta, joista kolme on kauppoja ja yksi juonikohtauksia pursuava pubi. Kun tarinan kannalta oleellinen keskustelu on käyty, kävellään maailmankartalla läheiseen luolastoon, kolutaan käytäviä pomovastuksen piilottaman mahtiesineen perässä ja suunnataan seuraavaan kaupunkiin.
Kaavamaisen yksinkertaiset, mutta miellyttävän nopeat vuoropohjataistelut viipaloivat luolastoissa matkantekoa noin viiden sekunnin välein, minkä kiroilematta nieleminen vaatii annoksen fanimentaliteettia.
Hahmoluokat ovat peruskliseitä taistelijoista maageihin. Hahmot kehittyvät taisteluista satavien kokemuspisteiden voimalla ja oppivat kehittyessään uusia kykyjä. Pelaaja voi vaikuttaa hahmoihin ainoastaan ostamalla parempia varusteita. Vaivaton pelattavuus toimii, joskin nykypeleihin verrattuna systeemi on ehkä vähän liiankin yksinkertainen.
Iästään huolimatta Final Fantasy IV on edelleen hyväksi luokiteltava rooliseikkailu, josta on vaikea keksiä pahaa sanottavaa. Sen yksinkertaisen kuoren alta paljastuvat kaikki nautittavan seikkailun ainekset: polveileva juoni, mielenkiintoiset hahmot, vaivaton pelattavuus sekä erinomainen musiikki, jonka ansiosta tunnelma on alusta loppuun kohdallaan.
Ammattiseikkailu
Meteoriitteja sataa taivaalta ja tuuli pysähtyy. Vain mahtavat kristallit pitävät maailmaa pystyssä ja kun nekin alkavat rikkoutua, kohtalo heittää yhteen sekalaisen sankariseurueen, jonka tehtävä on ottaa selvää, kuka tai mikä on kaiken takana.
Final Fantasy V on Final Fantasy-peliksi siinä mielessä harvinaisuus, että sen pääpaino on tarinan sijaan pelattavuudessa. Luolastovetoinen seikkailukaava on sama kuin muissa osissa, mutta sen sijaan, että pelaaja koukutettaisiin taitavasti rakennetuilla juonella ja hahmoilla, Final Fantasy V yrittää tehdä saman monipuolisella kykysysteemillä.
Hahmot edustavat yhtä ammattia kerrallaan, mutta voivat kätevästi vaihtaa uraa milloin tahansa. Mikä tärkeintä, eri ammateissa opitut kyvyt jäävät talteen ja niitä voi aktivoida käyttöön riippumatta siitä, mikä ammatti on kulloinkin päällä. Niinpä esimerkiksi ritarille voi aktivoida loitsimistaidon, velholle kyvyn heiluttaa kahta asetta ja niin edelleen. Koska ammatteja erilaisine kykyineen on hulppeat 22, yhdistelmiä on lähes loputtomasti.
Vaikka kykysysteemi on yksi sarjan parhaista, pelikaava ei valitettavasti ole tarpeeksi joustava, että se toimisi pelkän taistelemisen ja hahmonrakentelun varassa. Koska innoton juoni keskittyy lähinnä keksimään tekosyitä juoksuttaa persoonattomia sankareita seuraavaan luolastoon, seikkailu toistaa itseään usein pahasti.
Vaikka hyvä musiikki tekee parhaansa pitääkseen yllä tunnelmaa ja hahmonkasvatus on tiettyyn pisteeseen asti hauskaa, se ei poista aika ajoin iskevää puudutusta, eikä paikkaa juonen ja hahmojen puutteita. Lisäkiusana latausajat ovat harmittavan pitkät. Kyllä tämän näinkin läpi kahlaa, mutta ei liene sattumaa, että Final Fantasy V:n jälkeen Square on pysytellyt sarjassa visusti tarina- ja hahmovetoisuudessa.
75
