Final Fantasy Tactics: The War of the Lions (PSP)

www.square-enix.com

Final Fantasy Tactics: The War of the Lions on uusioversio Squaren kulttiklassikosta, vuonna 1997 PSonelle julkaistusta taktiikkarooliseikkailusta. Alkuperäistä peliä ei Euroopassa nähty, mutta vahinko otetaan nyt takaisin korkojen kera, kun Square-Enix tuo pelitimanttinsa PSP:lle entistä upeammaksi hiottuna.

Tarina tapahtuu Final Fantasy XII:stä tutussa Ivalicen satumaailmassa. Pääosassa on kuuluisaan sotilassukuun syntynyt nuori ritarikokelas Ramza Beoulve, joka ajautuu keskelle sodan myrskyjä. Leijonien sodaksi nimetyn konfliktin kulissien takana avautuu poliittisen vehkeilyn ja salaliittojen kudos, jonka loistavasti kerrottu, polveileva ja monikerroksinen juoni purkaa auki.

Taistele falangein

Seikkailu koostuu sarjasta taisteluita, jotka käydään kolmiulotteisilla, shakkiruutua muistuttavilla kentillä. Taistelut etenevät vuoropohjaisesti siten, että kukin hahmo ja vihollinen liikkuu vuorollaan tietyn määrän ruutuja ja huiskaisee aseella, läväyttää loitsun tai käyttää esinettä.

Menestys riippuu siitä, millaisiin hyökkäyksiin hahmot ryhmittää ja missä järjestyksessä viholliset hoitaa pois pelistä. Avaintekijänä ovat kentille ripotellut esteet ja korkeuserot, jotka mahdollistavat herkullisia taktisia kuvioita, kuten väijytyksiä, harhautuksia ja ovelia hyökkäysmuodostelmia.

Taistelusysteemi on nautittavan yksinkertainen, mutta samalla koukuttavan moniulotteinen. Taistelut ratkaisee puhtaasti taito, ei tuuri, mikä tekee voittamisesta palkitsevaa. Vihollisten tekoäly on lisäksi veitsenterävää ja vaikeustaso hiottu juuri sopivan kireäksi, minkä ansiosta kärhämien intensiivisyyttä leikataan miekalla.

Ole mun samurai

Erinomainen ammattisysteemi käsittää parikymmentä hahmoluokkaa mustasta maagista jousiampujaan ja samuraihin. Näppärästi hahmot eivät ole sidottuja yhteen luokkaan, vaan ammattia voi vapaasti vaihdella. Mikä parasta, edellisissä ammateissa opitut kyvyt jäävät käyttöön, joten karski ritari voi samaan aikaan olla vaikkapa huippuluokan varas ja velho.

Perussääntönä joukkueeseen kannattaa valikoida sekä lähitaisteluun ryntääviä miekkamiehiä että takalinjoilla nuolia ja loitsuja laukovia kaukotaistelijoita. Koska ammattien taitovalikoimat poikkeavat kiitettävän paljon, erilaisia taktisia kokoonpanomahdollisuuksia on lähes rajattomasti.

Uutuutena PSP-versioon on lisätty kaksi näppärää kaksinpelimoodia. Toisessa pelaajat ottavat joukkoineen yhteen kaksintaistelutyylillä. Rendezvous-moodissa suoritetaan tehtäviä yhdessä co-opina, mikä tuo taistelustrategioihin aivan uuden ulottuvuuden.

Hiottu klassikko

Grafiikka on säihkyvän nättiä. Söpöt hahmot ja värikkäät satumiljööt yhdistettynä synkkään ja aikuismaiseen juoneen synnyttävän kiehtovan vastakohtaparin, joka yllättävän tehokkaasti korostaa juonen traagisia käänteitä. Kun PSP-versio on vielä ehostettu uudella upealla soundtrackilla sekä tyylikkäillä juonianimaatioilla, ei toteutukselle voi kuin taputtaa.

Final Fantasy Tactics: The War of the Lions on addiktoivalla pelattavuudella ja upealla juonella varustettu mestariluokan taktiikkaroolipeli. Jos jotakin kitistävää hakemalla haetaan, niin kameran kanssa joutuu joillakin kentillä hetkittäin taistelemaan. Kokonaisuutena seikkailu on silti alusta loppuun silkkaa timanttia.

70