Klassisen Final Fantasy -sarjan vanhempien osien PSone-käännökset eivät muualla maailmassa ole uusi ilmiö, mutta Eurooppaan niitä(kään) ei ole aikaisemmin saatu. Vasta nyt, tulevan Final Fantasy X -kohun siivellä, Square on päättänyt tehdä kulttuuriteon ja tuo markkinoille sarjan kuudennen osan. Alunperin Final Fantasy VI näki päivänvalon Japanissa Super Nintendolla vuonna 1994, eikä sitä ole koskaan ennen julkaistu Euroopassa.
Final Fantasy VI:n maailmassa taikuus on ollut kadoksissa jo yli tuhat vuotta, aina suuresta maagien sodasta asti. Teknologia on saanut ylivallan ja pahamaineinen keisari Gestahl sortaa imperiuminsa alaisuudessa kyyristeleviä maita. Ylivoimaisiin magitek-haarniskoihin puetut imperiumin armeijat pitävät vastarintaliikkeet kurissa.
Kun taikomiskykynsä takia orjuutettu teinityttö Terra saapuu Narshen hiilikaivoskaupunkiin tutkimaan salaperäistä esper-taikakiveä, kohtalon suuret pyörät alkavat pyöriä. Terra reagoi kiveen tuhoisin seurauksin ja päätyy returners-kapinallisten käsiin. Imperiumin kahleista vapauduttuaan Terra liittyy taisteluun vapaan maailman puolesta ja eeppinen tarina täynnä ystävyyttä, petturuutta ja rakkautta alkaa.
Juoni toimii mainiosti, vaikka sillä ei olekaan tukenaan uusimpien osien elokuvamaista kerrontaa. Kun hitaanlaisen alun jälkeen tarinankäänteet käynnistyvät kunnolla, nappaa seikkailu tiukalla otteella mukaansa. Prinsessoja ja päivänpaistetta on turha odottaa, sillä juonenpyörteissä käsitellään yllättävänkin rankkoja teemoja.
Vakavuuden vastapainona viljellään roppakaupalla hömppähuumoria, joka toimii omalla tavallaan loistavasti. Käännös on erinomaista ja vaikka dialogia on vähemmän uudempiin osiin verrattuna, teksti on terävää ja hymyilyttää kiitettävän usein. Final Fantasy VI on ehdottomasti sarjan hauskimpia osia.
Seikkailu ei lopu kesken. Erilaisia sivupolkuja ja salaisuuksia on pitkän juonen ohessa valtava määrä ja pelin parissa saa helposti kulutettua puolensataa tuntia. Tarina haarautuu usein siten, että seikkailun edistymistä seurataan vuorollaan eri hahmojen näkökulmasta ja päähenkilöitä on peräti 14.
Terran lisäksi muita seikkailijoita ovat muun muassa rento varas Locke, naisiinmenevä kuningas Edgar, salaperäinen ninja Shadow sekä uhkapeluri Setzer, joka omistaa maailman ainoan ilmalaivan. Loistavana pääpahiksena häärii keisari Gestahlin kieroutunut luottomies, mielipuolinen Kefka.
Ritariromantiikkaa ja pikselidraamaa
Seikkailu etenee ennaltamäärättyä reittiä pelaajan paimentaessa hahmoja kaupunkien ja sokkeloiden välillä. Jokaisessa kylässä kysellään paikalliset kuulumiset ja päivitetään varuste- ja asevalikoima, joka läheisessä luolastossa tahrataan hirviövereen. Juoni etenee välillä lyhyissä keskustelukohtauksissa.
Pääpaino Final Fantasy VI:ssä on hahmojen kokemustasojen kasvattamisessa loputtomia hirviölaumoja lahtaamalla. Jos tappamista pyrkii vähänkään välttelemään, eivät hahmot kasva riittävän nopeasti ja matka katkeaa seuraavaan pomovastukseen.
Luolastoissa ja maailmankartalla taistelut syttyvät tyhjästä ja hillittömän tiheään, mikä on usein puhdasta tuskaa. Onneksi kahakat sujuvat miellyttävän vauhdikkaasti, eikä aikaa tuhlata turhaan kikkailuun. Kuten uusimmissa osissa, taistelusysteemi on vuoropohjainen ja etenee puolireaaliaikaan.
Kykysysteemi on koruttoman yksinkertainen, sillä kukin hahmo edustaa jotakin ammattia varkaasta maagiin ja oppii uusia taitoja kokemuksen myötä. Tutut summon-olennot tulenhenki Ifritistä jääprinsessa Shivaan ovat mukana esper-taikakivinä. Esperin varustamalla jokainen hahmo voi saada taikomiskyvyn ja oppia uusia loitsuja olennon tyypistä riippuen. Toki mahtavia otuksia voi kutsua myös taistelussa apuun.
Sankareiden ominaisuuksiin ei voi vaikuttaa muutoin kuin valitsemalla mitä varusteita hahmot pitävät ja mitkä kaksi reliikkiä ovat kulloinkin jokaisella käytössä. Reliikit ovat erikoisvarusteita, jotka antavat vaikkapa suojan myrkkyä vastaan tai nopeuttavat kävelykykyä.
PSone-versio ei paranna alkuperäistä grafiikkaa tai ääniä lainkaan, joten nykypäivän näkökulmasta toteutus on antiikkia. Karuun ilmeeseen kuitenkin tottuu, eikä tunnelmaa kannata aliarvioida. Vaikka hahmot ovat viattoman näköisiä spritejä, niihin on saatu ladattua yllättävän paljon karismaa ja ilmeikkyyttä.
Pelkistetty ulkoasu luo tehokkaan vastakohdan synkälle tarinalle. Kun eräskin hahmo löytää perheensä tapettuna ja heristää murtuneena pikselinyrkkiään kohti taivasta, visuaalinen efekti on yllättävän dramaattinen. Eihän iloisille pikku-ukoille noin voi käydä!
Olennainen osa Final Fantasy VI:n charmia on Nobuo Uematsun komea musiikki, jossa kuullaan monia sarjan kauneimpia melodioita. Erityisesti klassinen ooppera-episodi tekee yhä vaikutuksen upealla tunnelmallaan.
Ainoat Psone-version lisukkeet ovat alkuun ja loppuun lisätyt videoanimaatiot sekä muutama epämääräinen kuvagalleria. Harmillisesti lataustauot ovat jostakin syystä varsin pitkiä.
Kokonaisuutena Final Fantasy VI:ssä on jotakin samanlaista sydämellä ja tinkimättömyydellä tehdyn klassikon tuntua kuin Final Fantasy VII:ssä. Ei kuudes fantasia elämyksenä samaa luokkaa ole, mutta jos pelistä jaksaa innostua vielä kahdeksan vuotta sen alkuperäisen julkaisun jälkeen, jotakin erityistä siinä on oltava. Kutonen kuuluu ehdottomasti jokaisen fanin pelikokoelmaan.
83
