Ennätyspitkän odotuksen jälkeen myös eurooppalaisten rooliseikkailijoiden on viimein aika sukeltaa kymmenennen Final Fantasyn satumaailmaan. Matkakohteena on Spiran luonnonkaunis planeetta.
Final Fantasy X on legendaarisen roolipelisaagan maailmalla jo yli neljä miljoonaa myynyt debyytti PS2:lla. Kuten kaikki yhdeksän edeltäjäänsä, myös kymmenes fantasia on taistelujen ja juonikohtausten rytmittämä, tapahtumiltaan itsenäinen rooliseikkailu, jossa hahmot ja elokuvamainen tarina näyttelevät pääosaa.
Juonirattaat käynnistyvät futuristisessa jättiläiskaupunki Zanarkandissa, jossa massoja villitsee blitzball, kovaotteinen veden alla pelattava amerikkalaisen ja eurooppalaisen jalkapallon risteymä. Huomion keskipisteenä on kotijoukkueen tähtipelaaja Tidus, joka tunnetaan pelitaitojensa lisäksi edesmenneestä isästään, blitzball-legenda Jechtistä.
Kesken kiivaan blitzball-ottelun Zanarkandin neonhehkuiselle taivaalle ilmestyy valtava vesimassa, joka alkaa tuhota kaupunkia. Paetessaan tämän salaperäisen Siniksi kutsutun olennon tieltä Tidus sinkoutuu tuhannen vuoden päähän tulevaisuuteen, luonnonkauniiseen Spira-maailmaan. Siellä Tidus tapaa kauniin manaajaneito Yunan ystävineen ja pääsee dramaattiselle matkalle kohti Sinin arvoitusta.
Seikkailua putkessa
Final Fantasy X ei yllätä kaavallaan. Elokuvamaisin liikkein tanssiva seikkailu etenee alusta loppuun ennaltamäärättyä reittiä Spiran kaupunkeja ja hirviöalueita pitkin. Final Fantasy -tavoilleen uskollisena Square on kuitenkin ripotellut mukaan uudistuksia, joiden ansiosta meno ei tunnu liikaa vanhan toistolta.
Kaupunkien välit matkataan perinteisen maailmankartan sijaan joko tarinan määräämällä kulkuvälineellä tai hirviöitä kuhisevia, suoraviivaisia juoksutaipaleita pitkin. Ratkaisun ansiosta seikkailu on alusta loppuun putkimaisen lineaarinen, sillä kulkuvälineitä ei voi itse ohjata ja juoksupätkät ovat yleensä lyhyitä teitä tai metsäpolkuja ilman risteyksiä.
Vaikka maailmankartalla juoksentelun vapautta jää kaipaamaan, toimivat siirtymäreitit myös luolastoina, joten vanhanaikaisia hirviölabyrintteja ei Final Fantasy X:ssä piristävästi ole. Tarinassa tärkeinä etappeina toimivat temppelit, jotka missä tahansa muussa konsoliropessa olisivat taistelumaratoneja, sisältävät yllättäen pelkkiä puzzleja. Idea toimii muun seikkailun ohessa loistavasti.
Juoksupätkillä taistelut puhkeavat edelleen tyhjästä ja armottoman tiheään. Final Fantasy X:ssä klisee ei ärsytä kuin satunnaisesti, sillä alueiden lyhyyden ansiosta taistelurumbat venyvät harvoin turhauttavan pitkiksi.
Taisteluissa hahmot ja hirviöt mättävät toisiaan muodostelmassa vuorotahtiin, mutta taistelumekaniikka on kokenut muutoksen parempaan. Hahmoja on taistelukentällä kerrallaan kolme ja taistelijoita voi vaihtaa mättöpelien tag-tyyliin takana odottaviin varamiehiin. Näin kahinoissa on käytännössä mukana koko seurue, mikä tuo tappamiseen joustavuutta ja tekee hahmojen tasavertaisesta kasvattamisesta helppoa.
Toinen uudistus on ruudun yläreunan kätevä vuoromittari, joka näyttää, missä järjestyksessä hahmot ja hirviöt ehtivät iskuvuoroon. Koska eri hyökkäykset vaativat eri määrän palautumisaikaa, mittarista päätellään iskukohteen lisäksi tehokkain toimintatapa. Tiukassa paikassa voi olla esimerkiksi kannattavampaa viljellä nopeita aseiskuja kuin latailla megaloitsuja, jos vihollinen ehtii hitaiden taikojen välissä lakaista seurueen hengiltä.
Perinteisen lisän taistelukuvioihin tuo taistelun tiimellyksessä kasvava raivomittari, joka täyttyessään avaa hahmoille tehokkaan overdrive-erikoishyökkäyksen. Myös mahtipontiset summon-olennot, aeonit, ovat tuttuun tapaan mukana. Kertakäyttöpläjäysten sijaan otukset jäävät taistelukentälle tottelemaan pelaajaa, mikä tekee niistä elintärkeitä tuhovälineitä kiperissä taisteluissa.
Matka kykymaailman ympäri
Kykysysteemi perustuu omaperäiseen kykykarttaan, jolla hahmot liikkuvat taisteluista ropisevien kykypisteiden voimalla. Labyrinttia muistuttava kartta on kaikille hahmoille yhteinen ja jokainen saavutettu kykypistetaso oikeuttaa liikkumaan siinä askeleen. Pelin edetessä kukin hahmo etenee pelaajan luotsaamana reittiviidakon halki ja aktivoi kyky- ja ominaisuuspalloja, jotka avautuvat välittömästi hahmon käyttöön.
Systeemi tuntuu aluksi hieman kankealta, mutta paljastuu totuttelun jälkeen yllättävän joustavaksi ja monipuoliseksi. Koska hahmot pääsevät liikkumaan kartalla eteenpäin lähes jokaisen taistelun päätteeksi ja pelaaja näkee etukäteen, kuinka kaukana seuraava himoittu superkyky sijaitsee, mielenkiinto hahmonkasvatukseen ei katkea. Lisäksi jokainen hahmo voi oppia minkä tahansa kyvyn, joten sankareita voi kehittää lähes vapaasti haluamaansa suuntaan.
Ei enää mykkäelokuva
Final Fantasy X on kiitettävän laaja. Jo perusseikkailu kestää 40-50 tuntia ja keston voi tuplata minipeleillä ja sivuseikkailuilla, joita on runsaasti. Oman lisänsä pelitunteihin tuo sopivan kireä vaikeustaso, sillä loppupuolella pienten valtioiden kokoisia pomovastuksia hakatessa game over -ruutu tulee tutuksi kokeneemmallekin seikkailijalle.
Laajuudesta huolimatta seikkaileminen ei ole hetkeäkään tylsää. Matkanteko ei jumiudu yhteenkään maisemaan liian pitkäksi aikaa. Kun juoni hieman sekavan alun jälkeen pyörähtää käyntiin, paranee tarina tasaisesti tarjoten matkan varrella monia huikean vauhdikkaita ja koskettavan kauniita kohtauksia.
Myös hahmokaarti toimii, vaikkei kovin moniulotteisista päähenkilöistä ole kysymys. Squaren taito luoda muistettavia hahmoja on tallella, tosin Tidus ärsyttävän energisenä tyhjäpääteininä ei ehkä ole sarjan historian paras päähahmo.
Suurimman tahran tunnelmaan lyö ääninäytteleminen, jota kuullaan Final Fantasy -pelissä ensi kertaa. Squaren kokemattomuus paistaa läpi paitsi dialogista, joka on välillä häiritsevän tökeröä, myös liioitellusta elekielestä, jota hahmot puhuessaan käyttävät. Bonuksena englanninkielinen puhe on synkattu suunliikkeisiin surkeasti.
Ääninäyttelemisestä johtuen juonikohtausten osuus on selvästi kasvanut. Vaikka tämä tuo tarinankerrontaan elokuvallisuutta, muodostuu se paikoitellen myös ongelmaksi. Varsinkin alkupuolella pelaaminen tuntuu välillä häiritsevästi juonipätkien välillä hyppimiseltä.
Eksotiikkaa surureunoilla
Kolmiulotteinen maailma sallii elokuvamaisin kuvakulmin liikkuvan kameran sekä elävät ympäristöt. Spiran trooppisissa maisemissa pilvimassat lipuvat taivaalla, mainingit huuhtovat rantoja ja palmumetsät keinuvat tuulessa. Hienosti mallinnetut hahmot noudattavat samaa eksoottisen tyylikästä ilmettä ja tunnelmallinen, monivivahteinen musiikki viimeistelee säihkyvän toteutuksen.
Valitettavasti eurokäännös on tehty harmittavan laiskasti. Paksut surureunat litistävät kuvaa tuntuvasti ja grafiikka pyörii paljon muita versioita hitaammin. Lohdutuksena mukana tulee bonus-DVD, joka valottaa sarjan taustoja.
Final Fantasy X on kokonaisuutena hivenen rikkonaisempi kuin PSone-edeltäjänsä, mutta vikoineenkin se on kokemisen arvoinen viihdepaketti, joka tarjoaa tekemistä ja nähtävää koko rahan edestä.
89 + Pelit suosittelee
89
