Final Fantasy XIV: A Realm Reborn

 

Cidin paluu

Final Fantasy XIV nousi haudastaan tunnistamattomaksi paisuneena. Annetaanko päälaukaus vai annetaanko purra?

Koko nettiroolipelien historiasta ei taida löytyä yhtä järkyttävää starttia kuin Final Fantasy XIV:n yritys syyskuussa 2010. Lyhyiden ja täysin riittämättömien betatestijaksojen jälkeen peli lykättiin väkisin ulos, hyvin vähäisellä sisällöllä ja järkyttävän bugisena.

Pelaajien pettymysraivoa yritettiin epätoivoisesti lievittää tarjoamalla ilmaisen aloituskuukauden jatkoksi toinen mokoma, mutta tuhon laajuus vaati kovempia toimenpiteitä. Square-Enixin toimitusjohtaja Yoichi Wada antoi itselleen potkut ja pelin kehitystiimi pantiin pomojen osalta kokonaan uusiksi. Playstation 3 -version julkaisu laitettiin samalla jäihin ja peli päätettiin pitää kuukausimaksuttomana, kunnes pelaamisesta tohtisi veloittaa.

Kuukausimaksullisuuteen meni lopulta yli vuosi: tammikuussa 2012 maksut alkoivat pyöriä, mutta vähäväkisen keskosen ylläpitäminen tekohengityksellä ei ollut sitä, mihin Square-Enix oli alun perin pyrkinyt. Syksyllä 2012 serverit lopulta sammutettiin: ”Tämä oli vain versio 1.0, me palaamme vielä.”

Pelaavaa maailmaa ei enää kiinnostanut. Uponnut laiva unohtui.

Keisarin uudet vaatteet

Final Fantasy XIV: A Realm Reborn julkaistiin isommitta fanfaareitta elokuussa 2013, yhtä aikaa pc:lle ja PS3:lle. Koko grafiikkamoottori uusittiin, ja pelimaailman koko paisui alkuperäisestä kahdeksasta alueesta peräti neljäänkymmeneen. Hahmoluokkia ja rotuvaihtoehtoja on lisätty, käyttöliittymä ja PvP täysin uusittu ja juonellista sisältöä on alkuperäistä valtavasti enemmän. Pelissä näkyy myös mörppien trendi-ilmiö, eli dynaamiset tapahtumat. A Realm Reborn ei tunnu uusversiolta vaan tyystin eri peliltä.

Pc- ja PS3-pelaajat sekoittuvat siististi yhdeksi suureksi yhteisöksi, eikä mättäessä huomaa eroa, kuka pelaa milläkin alustalla. Pleikkarilla pelaavat kommunikoivat joko konsoliin kytketyllä näppiksellä tai yhdistelemällä valmisfraaseista erilaisia kutsuja ja pyyntöjä. Aika hirtehistä, että virtuaalinen viittomakieli on selkeämpää ja vivahteikkaampaa kuin useimpien suoltama lolwtf-englanti.

Graafisesti peli on kaunein mörppi koskaan, etenkin kunnon pc:llä. Final Fantasyjen tunnelma on saavutettu hienosti. Koristeelliset ilmalaivat lipuvat sinisellä taivaalla, pörröiset chocobo-linnut juoksevat vehreillä kunnailla ja androgyynit piikkitukat pukeutuvat paljastavasti kantaen maailman kohtaloa hennoilla harteillaan. Onneksi piikkitukat eivät kuitenkaan kanna selässään naurettavan ylisuuria aseita, vaan pelin tyyli on aseistuksen suhteen yllättävänkin hillitty ja länsimainen. Jousipyssyt ovat kauniisti puusta veistettyjä, miekat roikkuvat siististi uumilla ja suurimmankaan hilparin kantamiseen ei tarvittaisi supervoimia.

Chocobojen lisäksi pelin tunnistaa erehtymättömästi Final Fantasyksi hahmojen teatraalisesta ja keikaroivasta vaatetuksesta. Kannattaakin kytkeä aivot Monty Python -moodiin ennen pelaamista. Maailmassa ei paljoa piikkipanssareissa tai ketjupaidoissa rymytä, vaan poseerataan pussihousuissa, ruudullisissa samettitakeissa, kakkuloissa ja lierihatuissa kuin ihannoidut versiot täydellisistä renessanssi-ihmisistä. Graafiset yksityiskohdat loistavat vaatteissa, joissa nahkapinnat ja monet erilaiset kuosit näyttävät erinomaisilta lähellekin zoomatessa. Mekkojen karkea kangas on niin aidon oloista, että siihen tulee miltei pyyhkineeksi hien ja kuolan.

Pettämättömään Final Fantasy -tyyliin monet vaatteet tarjoavat kursailemattomia näkymiä hahmojen anatomiaan. Täytyyhän nyt kunnon asetakin jättää koko yläkroppa paljaaksi, jotta auringossa paahtuneet sileät rintalihakset pääsevät oikeuksiinsa. Naishahmot voivat tyylitajuisesti yhdistää paljaan navan ja silkkisen minihameen teräksisiin olka- ja jalkapanssareihinsa.

Alkutasoilla, kun päälle tulee vähän väliä vedettyä uutta ja parempaa rytkyä, ovat kombinaatiot usein sukupuolista identiteettiä syvästi puhuttelevia. Kun uljas kaksimetrinen miesavatarini seisoi kaupungin porteilla päällään pitkät ratsastussaappaat, vihreät pikkuhousut ja kukallinen napamekko, mietin hetken, josko sittenkin sitä World of Tanksia. Mörpeissä on kuitenkin pitkät perinteet heteromiesten ristiinpukeutumisesta, joten korjasin asennettani ja painuin nuija ojossa tipujahtiin.

Ammatinvalinnan helppous

Garderoobista huolimatta ulkoasu ei ole korostuneen japanilainen. Animea ei ole rippuakaan, vaan lähin sukulainen lienee samalla tavoin länsimaista ja aasialaista estetiikkaa yhdistelevä Guild Wars 2. Hahmon roduksi voi valita paitsi ihmisen näköisen ihmisen tai jättimäisen muskeliyrmyn myös polvenkorkuisen söpöhoppelin tai skutsien suippokorvaisen supermallin. Kukin rotu jakaantuu kahteen eri kansaan, jotka vaikuttavat paitsi ihonväriin myös ominaisuuksiin. Jos aikoo pelata ketterää ja rytmitajuista pugilistia, kannattaa luoda tummaihoinen Hyur Highlander. Kaikki rodut seikkailevat sulassa sovussa ja PvP-vihollisuudet määrittää kaupunkivaltioarmeija, jolle hahmo pääjuonen myötä aikanaan uskollisuutensa vannoo.

Hahmoa luodessa ei tarvitse suotta tuskailla, minkä luokan valitsee, koska jokainen hahmo voi olla kaikkea mahdollista. Aloitusluokka määrää vain sen, missä kolmesta aloitusalueesta matka alkaa, muttei sulje mitään pois. Luokanvaihto tapahtuu lennossa. Kun tason 20 jousimies tarttuu ensimmäisen kerran taikasauvaan, hän muuttuu heti tason 1 loitsijaksi. Varustus menee uusiksi ja koko hahmonkehitys alkaa alusta. Tämä koskee myös käsityö- ja keräilyammatteja, jotka ovat nekin omia luokkiaan. Edestakaisin saa vaihdella missä ja milloin vain, paitsi kesken taistelun.

Yhteensä pelissä on 19 luokkaa, joista kullakin on omat varusteensa, tehtävänsä ja viisikymmentä kokemuspistetasoaan. Kaiken voi tehdä samalla hahmolla, mikä onkin parempi systeemi kuin perinteinen erillisillä hahmoilla vuorotellen pelaaminen. Monia jo kerran tehtyjä asioita, kuten pääjuonta, kartan avaamista ja teleporttien aktivoimista, ei tarvitse puurtaa aina uusiksi. Luokkien omat tehtäväketjut sisältävät miltei saman latauksen hömppädraamaa kuin mahtipontinen pääjuonikin.

Yhdistelemällä pelattuja luokkia avataan erikoistumisduuneja loppupeliä varten. Kannattaa siis jo aika alkuvaiheessa suunnitella, aikooko isona mustaksi maagiksi, munkiksi tai lohikäärmeritariksi. Elämäntehtäväkseen voi toki ottaa myös kaiken maksimoimisen yhdellä hahmolla. Questeja pelissä ei siihen riitä, mutta Final Fantasy nojaa hyvin vähän perinteisiin questeihin. Kokemuspisteistä suurin osa kerätään ryntäämällä mukaan dynaamisiin tapahtumiin, suorittamalla metsästyshaasteita ja tekemällä päivittäin vaihtuvia aikarajallisia aluetehtäviä. Expaamisesta nauttiville ei tekeminen lopu koskaan.

Konservatiivinen fantasia

Peli on ihailtavan siloinen ja bugiton, mutta löytyy siitä silti kosolti pieniä design-kömmähdyksiä ja outoja ratkaisuja. Miksei kauppiaille ja muille ei-pelaajahahmoille voi puhua ratsailta? Miksei voi lähettää postia muille kuin omalle ystävälistalle lisätyille pelaajille? Ja miksi ystävälistalle lisääminen edellyttää kohteelta hyväksynnän? Nyt naispelaajien mörppistalkkaaminen ei onnistu! Entä missä on inventaarion autosort-nappi?

Taistelusysteemistä ei kannata odottaa ensimmäistäkään innovaatiota. Skillejä klikkaillaan hotbareista ja liikkua pitää taistellessa vain vaara-alueiden ilmaantuessa. Niin tuttua, niin tuttua. Finalfantasymaisuudet ovat taistelussa lähinnä osista XII ja XIII tuttuja kosmeettisia kikkoja, itse pelaaminen on taas kerran silkkaa Everquestia. Oikein sujuvaa sellaista toki, mitä nyt tähtääminen on kömpelöä. Oikean kohteen etsiminen sekamelskasta menee joskus paniikkisähläykseksi.

Harmillista on sekin, että pääjuonessa on paljon pakollisia ryhmäluolastoja. Automaattinen ryhmähaku toimii kyllä nopeasti, nyt kun peli on tupaten täynnä jengiä. Parantajan ja tankin tarvitsee jonottaa joitain sekunteja, lämäntekijän kymmenestä minuutista kahteen tuntiin. Entä tuonnempana, kun peli vääjäämättä hiljenee ja suurin osa porukasta raidaa tasokatossa pääjuonen jo suorittaneena? Lisäksi iso osa mörppäreistä haluaa pelata yksin tai tutun kaverin kanssa duona eikä tulla pakotetuiksi tuntemattomien kanssa ryhmiin. Lord of the Rings Onlinekin muutti pääjuoniluolansa skaalautuviksi jo vuosia sitten juuri samasta syystä. Veikkaisin sen olevan edessä Final Fantasyllakin ennen pitkää.

Ne, joille PvP on mörpin tärkeintä antia, eivät Final Fantasysta viehäty. PvP-areenoille päästäkseen täytyy pelata kauan, ja pelin koko perusolemus nojaa kilpailemisen sijaan hahmonkehitykseen ja yhteistyöhön. Toinen ääripää eli roolipelaajat jäävät myös kylmiksi: RP-serveriä ei ole eikä järin suotuisaa yhteisöäkään. Epävirallinen RP-serveri ja suomalaispelaajien kokoontumispiste on Moogle. Tervetuloa joukkoon!

Puutteistaan huolimatta A Realm Reborn on hieno ja täyteläinen, kivasti uutta ja vanhaa yhdistelevä mörppi, josta ei näy mistään läpi kolmen vuoden takainen samanniminen raato. Finanssipuolella Square-Enix luottaa vielä perinteisiin. Ilmaisen aloituskuukauden jälkeen pelaaminen maksaa 13 euroa kuussa, eikä minkäänlaisia mikromaksua, oikean rahan kauppoja tai muita lisärahastuksia ole.

Final Fantasy XIV on kuollut, eläköön A Realm Reborn!

Timo Jussila

Lisää aiheesta