Liikennemerkit ja idylliset lauta-aidat on jyrätty maan tasalle. Ilma on sakeana sinkoilevista renkaista ja kuskeista. FlatOut on saapunut.

Bugbear paljasti kyntensä jo vanhoihin rallihirmuihin keskittyneellä Rally Trophylla (Pelit 11/01, 90 pistettä). Astetta räväkämpi FlatOut on hulvaton rällästys, jossa pelti rypistyy ja mikään ei ole pyhää. Suomipoika näyttää, miten kaahailu kuuluu tehdä.

FlatOutissa on kolme tuttua pelimuotoa: yksittäiset kilpailut, mittelöt kelloa vastaan sekä uran luominen. Uralla edetään kolmessa eri luokassa kilpailusta toiseen, parannellaan autoa ja pyritään sijoittumaan palkintopallille. Uramoodissa avatut radat ja autot saa pelattavaksi yksittäisiin kilpailuihin.

Auton virittely on yksinkertaista: kisoista saaduilla palkintorahoilla voi ostaa uusia osia, jotka lisäävät tehoa moottoriin, parantavat jousitusta, lisäävät pitoa tai kohentavat vaikkapa korin kestävyyttä. Rahansa voi tuhlata myös uusiin autoihin. Jokainen kilpailuluokka tuo mukanaan oma autokatraansa - isompia ja tehokkaampia. Käytännössä uusia autoja ei kannata ostaa kuin vain kovempaan luokkaan vaihtamisen jälkeen, sillä ylimääräiset rahat uppoavat auton virittelemiseen kisakuntoon.

Pelti soi

Kaarat ovat rujon kauniita metallihirviöitä, jotka on somistettu maalauksilla ja mainostarroilla. Jokaikinen kosla on kuin luotu romurallirymistelyyn, mikä käy selväksi, kun ottaa ensimmäisen kerran kylkikontaktia kanssakilpailijaan.

Pellit vääntyvät, helmat roikkuvat ja takalasi poksahtaa sirpaleiksi. Autot rypistyvät ja hajoavat nautittavan monipuolisesti, ja mikä tärkeintä, loogisesti. Jos raapaisee vasemmalla etukulmalla betoniporsasta, jäljetkin näkyvät vasemmassa etukulmassa.

Yleensä kisojen aikana auto muuttaa muotoaan aivan totaalisesti. Parhaimmillaan liekit lyövät moottorista, katto on rypistynyt kasa peltiä, takapää on lytyssä ja renkaat vipottavat. Kolhut vaikuttavat myös ajettavuuteen, mutta eivät yhtä dramaattisesti kuin ulkonäköön. Auto saattaa suoralla viettää jompaankumpaan suuntaan, mutta siinä kaikki. Kokonaan en saanut ajokkiani tuhottua kertaakaan.

FlatOutin erottaa ajopelien massasta peltivauriomallinnuksen lisäksi eläväinen ympäristö. Ratojen reunoilla on erilaisia rakennelmia, suojarengasvalleja, aitoja, kylttejä, mainoksia ja paljon muuta, ja ne kaikki reagoivat törmäyksiin aidosti. Renkaat sinkoilevat pitkin rataa, aidat pirstoutuvat lautakasoiksi, kyltit hajoavat päreiksi ja rakennelmat luhistuvat.

Parin kierroksen jälkeen rata on vääränään monenlaista romua ja roipetta, jota täytyy varoa. Mikään ei harmita (tai ihastuta) niin kuin viimeisellä kierroksella vedetty voltti keskellä rataa lojuvasta rengasnipusta. Irtaimistoon törmäily on myös olennainen osa pelimekaniikkaa: jokaisesta tuhoamastaan rakennelmasta saa lisää nitroa tankkiin. Nitrobuustilla auton saa hetkeksi tavallista räväkämpään liitoon, ja bonuksena radalle kaadettu pylväs hidastaa perässätulijoita.

Lintu vai lentokone?

FlatOutin radat ovat hyvin suunniteltuja, hauskoja ja kauniita. Ympäristöinä on niin kaupunki- kuin maalaismaisemaa, metsää, hiekkaa, asvalttia, lunta ja jäätä. Radoissa on jonkin verran kierrätystä ja päällekkäisyyksiä, mutta ei haitaksi asti. Eri yhdistelmiä on riittävästi, jotta kilpaileminen pysyy tuoreena.

Useimmilla radoilla on oikoreittejä: siltoja, hyppyreitä, latoja tai kapeita polkuja. Oikoreitit eivät ole automaattinen siunaus, vaan niissä on riskinsä. Ladon sisälle on varastoitu laatikoita, siltaa reunustavat jykevät tolpat, hyppyrille tuleminen väärässä kulmassa johtaa pöpelikköön. Muutamilla radoilla oikotiet ovat niin varmoja nakkeja, että niiden käyttämättä jättäminen olisi hölmön hommaa. Konekuskit eivät hyödynnä oikoreittejä ikinä, mikä antaa ihmiskuskille aikamoisen etulyöntiaseman.

Konekuskien aivoitukset ovat muutenkin hämäriä. Tiukat kurvit ja kova vauhti -yhdistelmä tuntuu tuottavan tuskaa. Etenkin ruuhkassa ajaessa koneen ohjastamilla autoilla on tapana kierrellä pitkin pusikoita ja heitellä voltteja. Mitä hankalampi rata, sitä todennäköisemmin konekuskit löytää metsän siimeksestä.

On vähän masentavaa huomata seisovansa palkintopallilla hirmuisen huonosti menneen kisan jälkeen vain siksi, että tekoäly ajoi vielä huonommin. Jahka malttaa mielensä ja keskittyy pitämään autonsa tiellä, konekuskit törttöilevät itsensä pihalle ennen pitkää. Useimmiten kisoissa saa kunnon vastuksen parista kolmesta autosta, joten ongelma korostuu lähinnä muutamilla yksittäisillä radoilla.

Kilpailemiseen kuuluu olennaisena osana toisten töniminen ja tilan raivaaminen omille ajolinjoille. Kovissa törmäyksissä kuski lentää autosta ulos. Räsynukkeanimaatio on hieno yksityiskohta, mutta ei jaksa innostaa paria kertaa enempää.

Kuskin uloslentoa on hyödynnetty muutamissa minipeleissä, kuten pituus- ja korkeushypyssä, keilailussa ja dartsissa. Kimppapelinä kaverin kanssa vuorotellen matsatessa meno on hulvatonta. Kavereista voi ottaa myös mittaa kahteen tai neljään osaan jaetulla ruudulla. FlatOut tukee Live-moninpeliä ja ainakin ennakkotilaisuudessa kisanajo sujui ongelmitta, vaikka minipelit eivät Livessä toimikaan.

Iltojen ilo

Ajotuntuma on FlatOutissa ylivedettyä ja hulvattoman hauskaa arcadea. Takavetoiset metallilotjat liukuvat kylki edellä kurvista toiseen eikä kaasusta tarvitse juuri hellittää. Ajaminen on koko ajan rennon räväkkää ja kosla pysyy mukavasti hallinnassa. Ajamaan pääsee myös tarkemmalla professional-tasolla, joka sietää vähemmän virheitä. Eroa ei ole valtavasti, lähinnä auton perä lähtee herkemmin alta.

Vaikeustaso on kohdallaan. Omaan kaaraan tulee tasaisesti tehoja lisää samaa tahtia kun konekuskien vauhti kiihtyy, joten kisat pysyvät aina tiukkoina. Tosin itsellä pelin edetessä ajotaito kehittyy, mitä ei voi sanoa koneen suorituksista.

FlatOut on ensimmäinen peli pitkään aikaan, jossa käänsin musiikkia kovemmalle. Laajalla soittolistalla on räminärokkia, punkia, hevintynkää ja monenlaista rähinää. Esiintyjät eivät ole nimekkäitä, mutta musa on hyvää ja sopii pelin taustalle mainiosti.

FlatOutin yksinpeli olisi kaivannut lisää puhtia pyttyyn. Ajaminen on hiton hauskaa, mutta kuorrutusta saisi olla kakun päällä enemmän. Nyt kaikki kisat ovat 3-5 kierroksen mittaisia rykäisyjä, joissa tavoitteena on olla kolmen parhaan joukossa. Pakkaa olisi voinut sekoittaa vaikka kelloa vastaan kisailulla, useamman kisan kokonaisuuksilla, erilaisilla palkinnoilla ja muulla vastaavalla.

Toisaalta vikisen pikkuasioista, koska suuria ongelmia ei ole. FlatOut on kiistatonta laatutyötä ja uudistaja lajityypissään. Jahka jatkossa täräytän virtuaalipenkkaan, jossa puunsäleet eivät lennä ja pelti ei väänny, buuaan kovaan ääneen. Naapureista viis.

* * * * *

PS2-versio

Yhtä komea

PS2-versiolla ei netissä pelata, mutta muuten vahvuudet ovat samat kuin Xbox-mallissa. Rypistyvän pellin ja tuhoutuvan ympäristön ansiosta Flatout on jopa yksi Pleikkarin komeimmista kaahauksista. Kisojen viehätys ei piile näyttävissä ajolinjoissa vaan kylki kylkeä vastaan väännöissä, joissa pelti kirskuu ja aita kaatuu. Siksi oikopolkujen runsaus harmittaa, sillä niitä hyödyntämällä pärjää tylsän helposti.

Tuukka Grönholm

85 pistettä