Tapahtui ennen #GamerGatea... Huonosti käyttäytyvät pelaajat

Tämä artikkeli julkaistiin alunperin Pelit-lehdessä 5/2014. Kyse ei siis ole niin sanotusta "GamerGate"-jutusta.

adam_orth

Onko kukaan toivonut sinulle tai perheellesi syöpää tai aidsia? Adam Orth kertoo, miltä tuntuu elää pelaajien vihat niskassaan.

Kuluneen talven (2014) hätkähdyttävimpiä tiedeuutisia oli Manitoban yliopistossa Kanadassa julkaistu suuri trollitutkimus ”Trolls just want to have fun”. Tutkijoiden mukaan ilkeyksiä latelevat ja yleistä ilmapiiriä tahallaan myrkyttävät häiriköt kärsivät muuta nettikansaa useammin vakavista persoonallisuuden vinoumista.

Tutkimuksen kartoittamat trollit ovat sisimmässään narsisteja, sadisteja, manipulaattoreita ja psykopaatteja. Trollit trollaavat, koska he saavat mielihyvää muille aiheutetusta mielipahasta. ”Trollaaminen on netissä manifestoituvaa arkipäivän sadismia”, tutkimuksen abstraktissa todetaan.

Kanadalaiset tutkimustulokset kuulostavat maallikostakin ihan järkeenkäyviltä, mutta mitä ”arkipäivän sadismi” oikein tarkoittaa käytännössä? Siitä otti tahtomattaan selvää Microsoftilla pelinkehityksen esimiehenä työskennellyt Adam Orth, joka teki itsestään maalitaulun puolustaessaan Xbox One -konsolin verkkovaatimuksia.

Jos Orth olisi tyytynyt yhteen Xboxia puolustelevaan Twitter-viestiin, häntä ei olisi välttämättä edes noteerattu. Vaan ei, Orth erehtyi piruilemaan syrjäkylien huonoista nettiyhteyksistä ja sai niskoilleen raamatulliset mittasuhteet saaneen vihanpurkauksen. Raivohyökkäys ajoi Orthin ulos ensin Twitteristä, sitten muualta sosiaalisesta mediasta ja lopulta koko internetistä.

Adam Orth oli twiiteillään tehnyt itsestään oman elämänsä pahiksen. Hän oli tuota pikaa työtön, vailla uranäkymiä ja paossa kotoaan tappouhkauksilta.

meemi3

Always online, always wrong

Sylkykupin rooli otti siinä määrin voimille, että mies halusi astua uudelleen julkisuuteen tämän kevään Game Developers Conferencessa. Trolli-ilmiön takaa ei paljastunut ylimielistä it-juppia, vaan syvästi satutettu ja maanrakoon lyöty ihminen. Orthin karmivaa tarinaa kuunnellessa en voinut olla tuntematta huonon omantunnon pistosta sydämessäni, olinhan osallistunut lynkkausmielialan levittämiseen itsekin.

Omat Orthille ilkkuneet nettiuutiset, meemikuvat ja ”Hitler saa kuulla” -parodiavideot olivat vielä pientä verrattuna pahimpaan törkyyn, jota tarinan päähenkilö sai osakseen.

Ennen kuin kielteinen julkisuus käänsi Adam Orthin elämän syöksykierteeseen, hän ei oikeastaan ollut edes julkisuuden henkilö, vaan tuiki tavallinen pelialan työmyyrä. Aloitettuaan vuonna 1997 laadunvalvontatehtävistä – kirjaimellisesti pelinkehityksen hierarkian pohjalta – hän oli ahkeroinut tiensä rivityöntekijästä esimiesasemaan Microsoft Studiosilla. Hänen tittelinsä oli komealta kuulostava Game Director. Se ei tehnyt hänestä vielä isoa pomoa, mutta kuitenkin sisäpiiriläisen.

Orthin ei kuulunut tehdä pr:ää tai ylipäätään toimia Microsoftin tai Xboxin virallisena puhuvana päänä. Twitterissä hän twiittaili lähinnä omia mielipiteitään ja heitti läppää pelinkehittäjäkavereidensa kanssa. Elettiin huhtikuuta 2013 ja Microsoft valmistautui esittelemään Xbox Onen julkisuudessa. Maailmalla kauhisteltiin jo etukäteen huhuja konsolin vaatimasta jatkuvasta verkkoyhteydestä. Orth päätti iskeä lusikkansa soppaan ja twiittasi:

orthy_kaiken_alku

”Sori, mutta en tajua mitä dramaattista on aina online -konsolissa. Jokainen laite on nykyään ”aina online”. Sellaisessa maailmassa elämme. #dealwithit”

BioWaren pelisuunnittelija Manveer Heir reagoi välittömästi Orthin twiittiin ja muistutti nettikatkoista ja syrjäkylien pelaajista. ”Sähkötkin voivat mennä katki”, Orth piruili vastaan, ”ja miksi ihmeessä asuisin jossain syrjäkylässä?”

Mikä näytti ulkopuolisista skandaalimaiselta sanaharkalta, oli todellisuudessa pelkkää pelleilyä ja sisäpiirivitsi: Twitterin ulkopuolella Orth ja Heir olivat parhaita kavereita. Se oli tietysti harvinaisen yhdentekevää, sillä muu maailma ei viestien sarkastisuutta erottanut ja veti Adam Orthista omat johtopäätöksensä.

meemi1

Kunnia meni, maine kasvoi

Orth ei kiistä, ettei hänen harkintakykynsä olisi pettänyt. Hän esitti epäsuositun, omaa työnantajaansa puolustelevan mielipiteensä mahdollisimman ärsyttävällä tavalla, eikä tajunnut edes lopettaa ajoissa.

”Tunnen yhä päivittäin häpeää siitä, että menin puolustamaan aina online -periaatetta. Olen todella pahoillani niistä twiiteistä ja ansaitsin niistä kaiken rationaalisen kritiikin. Valitettavasti internetillä oli paljon suurempia suunnitelmia minun varalleni.”

Välitön vastareaktio oli vihaisten viestien hyökyaalto Twitterissä. Adam Orthilla oli yhtäkkiä 7 000 uutta seuraajaa, jotka pommittivat häntä tauottomasti vihaviesteillä. Orth sulki Twitter-tilinsä, mutta digitaalinen lynkkausjoukko ei jättänyt miestä rauhaan. #dealwithit-kohu levisi alle vuorokaudessa sosiaalisesta mediasta kansainväliseksi peliuutiseksi ja keskustelufoorumeiden ykköspuheenaiheeksi.

”Nimeni ja avatar-naamani olivat yhtäkkiä joka paikassa. Minusta oli tullut pelimaailman naurunaihe. Kaikki mitä olin koskaan tehnyt urallani tai yksityiselämässäni päätettiin verenhimoisesti perata julkisuudessa. Jokainen virheeni oli nyt avointa riistaa julkiselle pilkalle.”

”Lehdistö ja bloggarit janosivat myös päätäni vadille. Tämä kaikki oli minulle liikaa, enkä suostunut kommentoimaan heille mitään. Osa journoista päätti silti julkaista juttunsa ja levittää lisää misinformaatiota.”

Adam Orth ei ehtinyt saada potkuja Microsoftilta, vaan hän erosi tehtävistään vapaaehtoisesti. Orth ei tohtinut näyttää enää naamaansa konttorilla, joten hän jätti eronpyyntönsä sähköpostitse, vain neljä päivää skandaalin syttymisen jälkeen.

”Häpesin itseäni ja tunsin, että olin tilanteessa täysin yksin. Olin onnistunut tuhoamaan koko urani ja perheeni taloudellisen perustan. Pelkäsin ettei kukaan palkkaisi minua enää tällaisen julkisuuden jälkeen.”

meemi2

Trollit rikkovat kotirauhan

Adam Orth luonnehtii kohteluaan termein, jotka ovat kuin koulukiusaamisen oppikirjasta. Tosin tässä tapauksessa koulua ei voinut vaihtaa, kun kiusaajina oli koko internet.

Kaikkein pahimmilta Orthista tuntuivat uhkausviestit ja -soitot, erityisesti ne, jotka kohdistuivat hänen perheeseensä. Osa viesteistä oli täysin sairaita, niissä muun muassa toivottiin Orthin pienelle lapselle syöpää ja aidsia. Vaikka Orth ymmärsi itsekin, että kaikkia uhkauksia ei kannattanut ottaa vakavasti,  koti ei tuntunut enää turvalliselta. Perhe eli viikon evakossa.

Kaikki tapahtui niin nopeasti, ettei Orthilla käynyt mielessäkään ottaa yhteyttä poliisiin. Liekö siitä ollut apuakaan, sillä edes yksityishenkilöihin kohdistettuja nettiuhkauksia ei tutkita ykkösprioriteetilta  Yhdysvalloissa. Sitä paitsi Orthinhan olisi pitänyt tehdä rikosilmoitus suunnilleen koko internetistä.

”Kauhistuttavinta nettiuhkauksissa ei edes ole mahdollisuus siitä, että joku siirtyy sanoista tekoihin. Vielä kauhistuttavampaa on, että yhteiskunta on ylipäätään taantunut pisteeseen, jossa tällainen käytös on hyväksyttävä ja suorastaan odotettavissa oleva tapa reagoida vastakkaiseen mielipiteeseen.”

Eräs entuudestaan tuntematon käyttäjä lähetti Adam Orthille seuraavat Twitter-terveiset:

twitterviesti

”Mistä tällaisten twiittien kanssa voi edes aloittaa? Eihän niissä ole edes mitään pointtia! Miksi hän on niin vihainen? Mikä tekee asiasta hänelle niin henkilökohtaisen? Mitä hän yrittää twiiteillään ratkaista? Vastaus on valitettavasti, että ei mitään. Kyse on pelkästä pikatulituksella lähetetystä vihan, homofobian, misogynian, rasismin ja väkivallan purkauksesta, jolla ei ole muuta tarkoitusta kuin raivoaminen raivoamisen vuoksi.”

”Minulta kysytään usein,  mikä on ikävintä, mitä olen saanut lukea itsestäni. Näytän aina nämä twiitit. Ne ovat ikäviä, koska ne ovat niin murheellisia. Tähän olemme taantuneet, tätä on uusi normaali.”

hitler_reacts

Elämä jatkuu

Jatkuvaan nolaamiseen lopulta turtuu, eikä Adam Orth osannut enää loukkaantua omasta Hitler-videostaan. ”Olihan se aika tajunnanräjäyttävää, että tutut ja puolitutut alkoivat linkkaamaan minulle sitä Hitler-videota. Sellaisetkin ihmiset, jotka eivät olleet missään tekemisissä pelien kanssa, olivat nähneet videon. Myös äitini.”

Joku päätti lyödä Orthia ivaavilla meemikuvilla rahoiksi teettämällä niistä t-paitoja. Orth itse ei tietenkään nähnyt niistä rahoista senttiäkään. Kadulla Orthilta pyydettiin nimikirjoituksia ja yhteiskuvia, joihin hän ei koskaan suostunut. Harvoille ja valituille suotu kunnia on omasta sukunimestä leivottu verbi Urban Dictionaryssa: ”Man, he really Orthed  that one didn’t he?” Höykytykselle ei näkynyt loppua, mutta Orthille valkeni vähitellen, ettei hänen elämänsä ollutkaan ohitse.

”Kun elämässä tapahtuu jotain ikävää, vaihtoehtoja on oikeastaan kaksi. Voit joko tuudittautua uhrin rooliin tai kohdata totuuden silmästä silmään ja oppia nöyrästi virheistäsi. Olin ajautunut henkisesti pimeimpään mahdolliseen paikkaan. Sieluuni sattui ja olin totaalisen turhautunut. Haudoin kostoa lastani uhkailleita eläimiä kohtaan. Se oli elämäni testi, jossa minun piti vain säilyttää malttini.”

Käännekohdakseen Adam Orth kuvailee hetkeä, jolloin hän oivalsi, että kaikesta kivusta huolimatta #dealwithit oli parasta mitä hänelle oli koskaan tapahtunut.

”Kasvoin ihmisenä. Minusta tuli parempi isä ja parempi ystävä. Muutin elämäntapani ja laihduin 20 kiloa. Omistauduin uudelleen perheelleni ja luovalle työlle, ammentaen uutta voimaa ikävästä kokemuksestani, jonka onnistuin voittamaan.”

”Elämä on liian lyhyt siihen, että jää murehtimaan internetissä vellovaa anonyymiä vihamielisyyttä. Jos mokaat, saat heidät perääsi, mutta negatiivisuuteen on vain osattava suhtautua merkityksettömänä kohinana. Jos antaa periksi internetin vihapuheen edessä, lopulta kaikki häviävät. Kiukku laantuu ennen pitkää, kunhan jaksatte sinnitellä.”

urb_dict

Anonymiteetti, sivistyksen vihollinen

Kannustuksen sanoista huolimatta Adam Orth ei usko, että internetin vihamieliseen ilmapiiriin löytyy enää ratkaisua. Anonyymin internetin vapauttamaa pullon henkeä ei voi työntää enää takaisin pulloon. Tilanne on mennyt niin pahaksi, että Yhdysvalloissa suljetaan kokonaisia keskustelufoorumeita.

Esimerkkiä näytti laajalevikkinen amerikkalainen tiedelehti Popular Science, joka hankkiutui verkkouutistensa kommenttiosioista eroon viime syksynä. Päätöstä perusteltiin lyhykäisyydessään sillä, että uutiskommentit ohjaavat julkista mielipidettä, julkinen mielipide politiikkaa ja politiikka sitä minkälaista tutkimusta rahoitetaan ja minkälaista ei. Trollit ovat uhka tieteelliselle maailmankuvalle.

The New Yorker -lehden kiehtovassa artikkelissa The Psychology of Online Comments kuvaillaan sosiaaliset estot poistavaa ilmiötä nimeltä online disinhibition effect. Jutussa siteerattu psykologi John Suler teoretisoi, että ihminen, joka karistaa identiteettinsä, karistaa myös normaalit käytöstapansa. Anonymiteetti edistää paitsi sivistymätöntä käytöstä, myös madaltaa osallistumisen kynnystä, kun olemattomista seurauksista ei tarvitse välittää. Anonyymi verkkotrolli on valmis ottamaan sosiaalisia riskejä, joihin hän ei arkielämässään kykenisi.

Omien sanojensa mukaan Adam Orth ei edes tykkää lukea keskustelupalstoja, mutta se ei silti tarkoita, että hän kannattaisi niiden sulkemista. Sen sijaan hän on vakuuttunut, että anonyymin kommentoinnin mahdollisuutta pitäisi rajoittaa isolla kädellä. ”Omana itsenään kommentointi lisäisi väistämättä kirjoittajien vastuuta sanomisistaan ja sitä kautta vähentäisi myrkyllisten viestien määrää”, sanoo Orth.

Pelon ilmapiiri

Viime vuosi oli Adam Orthille vaikea, mutta hän on onnistunut kääntämään elämässään uuden lehden. Se mikä ei tapa, vahvistaa. Eikä Orthista tullut edes ikuisiksi ajoiksi julkisuudesta karkoitettua pelialan persona non grataa. Microsoftin mies on keksinyt itsensä uudelleen indiedevaajana, jolla on oma pieni pelifirma Santa Monicassa.

Orth työstää parhaillaan astronauttipeliä nimeltä Adrift. Sekin kertoo eräänlaisesta henkilökohtaisesta katastrofista, sillä päähenkilö leijailee pelottavassa yksinäisyydessä tuhoutuneen avaruusaseman jäänteiden keskellä. Inspiraatiota on haettu parhaista mahdollisista lähteistä eli Half-Lifesta, Journeysta ja Gravity-elokuvasta.

Game Developers Conferencessa Adam Orthiin suhtauduttiin sympatialla, mutta pinnan alta – juuri sieltä anonyymista internetistä – kantautui myös soraääniä. Kylmäsukaisimmissa kommenteissa Orthin kärsimykset kuitattiin itse aiheutettuina ja ylipäätään vähäpätöisinä: ”Ei haukku haavaa tee.”

Liekö sattumaa, että yksikään Adam Orthin haastattelemista nettikiusaamisen ja fanien painostuksen kohteeksi joutuneista kollegoista ei halunnut omalla nimellään julkisuuteen. Sen sijaan Orth sai siteerata heitä nimettömästi:

”Mitä enemmän olen tekemisissä pelaajieni kanssa, sitä enemmän he pomottavat minua.”

”Mitä vähemmän vedän itseeni ja peliini huomiota, sitä parempi.”

”Minulla ei ole aikomustakaan perustaa pelilleni foorumia tai sallia kommentteja kehitysblogissani ja YouTube-videoissani.”

”Olen kyllästynyt tekemään pelejä näille ihmisille.”

Adam Orth mielestä tällaiset viestit kielivät pelinkehittäjien keskuudessa vallitsevasta pelosta. Fanikulttuuri on pahasti vinksallaan, jos jokaista luovaa päätöstä ja julkilausumaa ohjaa pelko pelaajien vihamielisestä vastareaktiosta. Sairaus on diagnosoitu, mutta lääke puuttuu.

Tuomas Honkala

anon_game_dev