Kummisetä kakkonen oli parempi kuin ykkönen, vaan miten menee nokkimajärjestys peleillä? The Godfather II ottaa oppia edeltäjänsä virheistä. Vai ottaako?
Kummisedät ovat poikkeuksellisesti sekä kriitikkojen, elokuvaharrastajien että tavallisen rahvaan suosiossa. Niissä on sitä kuuluisaa jotain: loistavia näyttelijöitä, pettämätöntä ajankuvaa, ryhdikästä kerrontaa ja mafiosojen elämään kuuluvaa dramaattista väkivaltaa.
The Godfather II käyttää rikkaasta lähdemateriaalista vain murto-osan. Kuuban vallankaappauksesta alkavan, Fredon kuolemaan päättyvän juonen leikkauspisteet elokuvan tarinaan ovat lyhyitä ja löysiä. Leffan tapahtumien sivuuttaminen on GTA-koulukunnan rikoshiekkalaatikossa ymmärrettävä ratkaisu, sillä ylimääräisen donin lisääminen siihen olisi turhan vaikeaa.
Me olimme kuin Rooman valtakunta
Kun Corleonet siirtyvät Vegasiin, jonkun täytyy johtaa New Yorkin perhettä, ja se joku on Dominic. Dominic on jo huomattavasti donimpi hahmo kuin ykköspelin kaiken yksin tehnyt edeltäjänsä. Don Dominicilla on parhaimmillaan seitsemän pomotettavaa mafiaperheen jäsentä, Tom Hagen consiglierena ja satoja palkattuja tusinavartijoita. Kentällä Dominicia seuraa korkeintaan kolme perheen sotilasta.
Mafiaperheen jäsenet palkataan Corleonen päämajan tai vallattujen bisnesten ehdokkaista oman maun mukaan. Mafiosoilla on aina joku erikoiskyky: mekaanikko, räjähde-ekspertti, lääkintämies, tuhopolttaja, tappelija tai lukkospesialisti. Poppoolle hankitaan parempia ominaisuuksia ja aseita kylmällä käteisellä. Sotilaasta capoksi tai oikeaksi kädeksi ylentäminen tuo miehille toisen ja kolmannen erikoistaidon. Kykyjä kaivataan tehtävissä kiitettävästi – apurit rikkovat ovia, räjäyttävät seiniä, murtavat kassakaappeja ja leikkaavat reikiä verkkoaitoihin. Kaverit antavat vinkkejä ja luovat tunnelmaa ronskilla gangsteriläpällä.
Luontevan löpinän vastapainoksi fiilistä latistetaan teknisesti ja taiteellisesti latteilla kaupungeilla. Kääpiöksi kutistunut Iso Omena on ulkoisesti tylsä loukko, puuduttavan harmaa laatikkokokoelma. Vaikka Miamissa ja Havannassa on enemmän väriä ja yritystä, GTA IV:n runsaan rönsyilevistä ja luonnollisista miljöistä jäädään pykälän tai parin päähän. Rockstarin messias nosti riman pikkunättien pömpelien, suttuisten pinnoitteiden ja yksityiskohtien keskinkertaisen piirtoetäisyyden yläpuolelle.
Nurkanvaltaajat
Suojelurahat ovat mafian perusliiketoimintaa, mutta jotkut maksavat niitä väärälle perheelle. Niinpä leijonanosa toiminnasta on kaavamaista vihollisperheiden bisnesten valtausta: kävellään puljuun sisään, lahdataan puolustajat ja kiristetään omistajaa. Pääosin sisätiloissa tai rajatuilla pihoilla ja katoilla ratkaistavat kahakat painottavat voimakkaasti räiskintää lähitaistelun, kaahailun ja muiden luovien oivallusten kustannuksella.
Yksipuolisuus ei sikäli haittaa, että tulitaistelut etenevät sujuvan sutjakkaasti – kahden tatin räiskintästandardia noudattavat ukot osaavat kyykistyä ja kytätä kulmien takana. Etusektorin massakeskipisteeseen sihtaava automaattitähtäys auttaa paniikkitilanteissa. Osumista näyttävästi hytkyvät ruumiit, repivät ääniefektit ja messevät räjähdykset nostavat kahakoiden fiiliksen mehukkaisiin sfääreihin.
Suojelurahojen maksukohde vaihtuu johtajaa kovistelemalla. Baareihin, hotelleihin, korjaamoihin ja muihin putiikkeihin hyökätään etuoven, takaoven, ikkunan tai joskus jopa seinän läpi. Valinnalla ei ole suurta merkitystä, sillä puolustajat levittäytyvät rakennuksiin tasaisesti. Bisneksen kaappaamisen kannalta tärkeä pomo piileksii useimmiten talon perukoilla tai katolla. Hakkaaminen muuttaa omistajien mielen nopeasti suopeaksi, mutta uhri saattaa kuolla mukilointiin, jolloin kaappaus menee pieleen. Pyssyllä osoittelu on helpompaa ja huomattavasti turvallisempaa uhkailua.
Valtauksen jälkeen paikalle palkataan vaihteleva liuta vartijoita, sillä kilpailevat perheet yrittävät luonnollisesti kaapata rakennukset takaisin. Hyökkäyksen sattuessa puolustusta kannattaa vahvistaa joko perheen jäsenillä tai korkeimman omakätisesti, sillä tusinavahtien rahkeet ovat rajalliset. Jos ei tee kumpaakaan, menettää todennäköisesti bisneksen ja suojelurahat. Paikan valtaaminen takaisin ei tosin ole sen vaikeampaa kuin ensimmäiselläkään kerralla.
Michael Corleone sen sanoi: ”Ei minun tarvitse tappaa kaikkia, Tom. Vain viholliseni.” Kilpailevia mafiosoja ei tapeta pysyvästi miten tahansa, nimimiehet kuolevat vain kikka kakkosella. Joskus ampumalla, mutta useimmiten kuristamalla, mukiloimalla, yli ajamalla tai jollain muulla tempulla. Tappoehdot ovat palkintoina kostonhimoisten sivullisten pikkukeikoissa. Näppärä idea ei kanna loppuun asti: kun vihollisperheen kaikki bisnekset on viety, jengi vetäytyy päämajaansa, jonka räjäyttäminen tappaa pysyvästi kaikki. Sotilaat, capot ja kumppanit eivät ole niin vaarallisia, että heitä tarvitsee esiteilata muun kuin huvin vuoksi.
You broke my car, Fredo! You broke my car!
Autot ovat tehtävien tasapaksusta luonteesta johtuen vain kulkuneuvoja, eivät tappo- tai varsinkaan kilpailuvälineitä. Tusinakaarat kiihtyvät ja kääntyvät verkkaisesti. Se lienee tarkoituksellista 60-luvun letukoiden simulointia, sillä kaksipaikkaiset sporttirassit kurvailevat jo selvästi ketterämmin. Kun vauhtia on tarpeeksi, powerslide-namiska kiristää kääntösädettä kurveissa.
Kummisetä II rapautuu pidemmän päälle saman puurtamiseksi, sillä puhtaalle kruisailulle ja bisnesten valtauksille ei ole mielekästä vaihtoehtotekemistä. Jäin kaipaamaan etenkin vauhdikkaita takaa-ajoja ja muita rälläystehtäviä. Jos sekoilee julkisella paikalla, turvataloon pakeneminen poliisit perässä on taatusti edessä, mutta se ei ole sama asia. Sivukeikatkin ovat etupäässä yksinkertaisia palkkamurhia, pahoinpitelyitä ja murtoja, ja kaikki tämä sisältyy jo rakennusten valtaamiseen. Sivubisneksiä ei tarvita edes rahan takia.
Vaihtelun tarve ei tosin ole krooninen, sillä juoni päättyy noin tusinan tunnin korvilla. Tarinan hyydyttyä hommasta loppuu veto, koska kaikki bisnekset on siinä vaiheessa vallattu. Nettimatsi jäi toistaiseksi arvoitukseksi. Pelitilalistan perusteella moninpelimättö hyödyntää mafiasotilaitten kykyjä: vihollisten teilaamisen lomassa räjäytetään tukikohtia, poltetaan kohteita ja murretaan kassakaappeja. Yksinpelissä esiintyvän perheen jäsenet keräävät nettinujakoissa kokemusta, joka päivittää miesten aselisenssiä.
The Godfather II on viihdyttävä virtuaalirikollisen hiekkalaatikko, joka saa lisäpontta Kummisetä-teemasta ja 1960-luvusta. Lukuisat taistelut rullaavat letkeästi ja mukana roikkuva tiimi tuo toimintaan oman maukkaan vivahteensa. Mutta mitä tulee alan muille pärjäämiseen, fuhgetaboutit! Kummisetä II jää GTA IV:n pölypilveen audiovisuaalisen ilmeen, kerronnan määrän ja laadun saralla, Saint’s Row 2:ssa on taas huomattavasti enemmän ja monipuolisempaa tekemistä.
81
