Elämää on sarja valintoja, pelissä ne ovat kaikki vaikeita. Vai ovatko?
Jos olisit kidutettavana, antaisitko kaverisi kuolla, jos se merkitsisi hetken hengähdystaukoa sinulle? Jos vaeltaisit eksyneenä erämaassa, potkisitko jalkaan loukkaantuneen pois ryhmästä, että muut voisivat edetä nopeammin? Jos odottaisit pelastuspartiota hyisessä metsässä, mihin käyttäisit aikasi kun se ei riitä sekä ruokavarastojen, leirinuotion että elämänhalun ylläpitämiseen?
Jos, jos, jos... The Walking Dead popularisoi mahdottomat valintatilanteet, mutta Gods Will Be Watching vie eettisen pähkäilyn vielä askeleen pidemmälle. Espanjalaisen Deconstructeamin teos on pelkkää raastavaa jossittelua. Valitettavasti myös
tavalla, jota kehittäjät eivät ole tarkoittaneet.
Venus pikseliturkiksissa
Jos Gods Will Be Watching jostain ansaitsee ruusuja, niin ennakkoluulottomasta genrevalinnasta. Steamin foorumeilla pyörivän raiv… keskustelun perusteella puolet ostajista (minä mukaan lukien) luuli saavansa jonkinlaisen osoita & klikkaa -seikkailun. Ähäkutti, kyse onkin vuoropohjaisesta kriisisimulaattorin ja resurssimanageroinnin yhdistelmästä!
Ai mistä? Väännetäänpä rautalangasta pelin käynnistävä panttivankiskenaario. Virkistävästi päähahmo onkin terroristien puolella, ja yrittää pitää ovelle kolkuttelevan turvatiimin loitolla sillä aikaa, kun toinen vapaustaistelija hakkeroi tietään kohti ison firman salaisuuksia.
Elämä on valintoja. Turvatiimi hivuttautuu hiljalleen kohti teroja ja liian lähelle päästessään puhaltaa pelin poikki. Scifi-Swatin saa perääntymään vaikka uhkaamalla tappaa panttivangit, mutta tämä saattaa ihan pikkasen kiristää tunnelmaa vankien keskuudessa. Jos stressi kasvaa liian suureksi, he yrittävät paeta. Jos yhden antaa paeta, muut ryhtyvät herkemmin kapinaan. Jos taas karkulaisen ampuu, terroristeilta poistuu yksi pelikorteista, joilla taata oma koskemattomuus. Ja jos kaikkea tätä miettiessään unohtaa välillä antaa apua hakkerille, järjestelmään ei pääse ikinä sisään. Ääks!
Pidän hyvin, hyvin paljon siitä, mitä Gods yrittää tehdä. Siksi olen hyvin, hyvin surullinen, että kunnianhimoisen kuoren alta paljastuu monotoninen valikkorumba, jossa epäonninen nopanheitto saattaa tuhota pahimmillaan puoleen tuntiin venyvän pelisession.
Gods rakentuu yritysten, erehdysten ja häviöiden kautta oppimisen varaan, missä ei sinänsä ole mitään vikaa (kuten D Souls -sarja todistaa ). Mutta se ei toimi, jos pelimekaniikka ei kestä toistoa ja Lady Fortuna näpäyttää sattumanvaraisesti kuolemalla. Godsissa hitaista valikoista valitaan haluttu toiminto ja seurataan passiivisesti sitä seuraavaa animaatiota. Sama toistetaan parisenkymmentä kertaa ja sitten ihmetellään silmät suurina, kun venäläisessä ruletissa osuu luoti kohdalle tai puskista iskevä hiekkamyrsky hautaa aavikkovaeltajat alleen. Ja kaikki alkaa taas alusta.
Koska kulloisessakin skenaariossa on niukanlaisesti toimintavaihtoehtoja, improvisoinnin ja kokeilujen sijaan Gods taantuu hitaaksi kihnutukseksi, jossa hiljalleen löytyy se tietty toimiva tapa ratkaista tilanne. Ja tämä vaatii toistoa, toistoa, puuduttavaa toistoa. Minä olen se viides teletappi ja nimeni on Sacher-Masoch.
Kuin Papers, Please mutta huonompi
Gods Will Be Watching on vaikea peli vaikeista tilanteista. Ymmärrän, että stressi ja äkkihäviöt kuuluvat pelin henkeen, mutta en voi hyväksyä niitä pelissä, joka on näin kertakaikkisen tylsä. Godsin herkulliset skenaariot kestävät liian pitkään ja niissä on liian vähän muuttujia, että niitä jaksaisi vääntää yhä uudelleen.
Tarpeeksi moni taisi olla samansuuntaisilla linjoilla, että peliin lisättiin päivityksellä kokonaiset kolme helpotettua vaikeustasoa, joissa on osa satunnaistekijöistä saksittu. Kiva ele, mutta kuvitelkaapa pokeri, jossa voi bluffata vain ollessaan 100% varma yliasemastaan… Jos peli on suunniteltu tietyn ominaisuuden ympärille, sitä ei voi noin vain poistaa muuttamatta täysin pelin luonnetta. Gods on muutenkin niin minimalistinen, että sisällön leikkaaminen tekee siitä vain yksitoikkoisempaa puurtamista. Ja! Se perkeleen satunnainen hiekkamyrsky! Katkaisee yhä etenemiseni jopa helpoimmalla tarinamoodilla! Pelin tylsimmässä, pisimmässä tehtävässä! Aaaaa!
Yllättäen peli kaatuu rähmälleen myös temaattisesti. Eettinen pohdiskelu unohtuu nopeasti, kun peli pakottaa suhtautumaan hahmoihin resursseina, pelimekaniikan osasina, joita pitää käyttää oikein tai game on over. Joko tämä oli sielun peili ja minä olen jääkylmä järkeilijä, tai sitten Gods pelillistää moraalifilosofian liiankin tehokkaasti. Pehmeiden ratkaisujen puute saattaa olla jossain määrin realistista, mutta se vie Godsin turhan lähelle nihilismin mustaa kuilua.
Pelasin äskettäin The Walking Dead: Season Onen uudestaan läpi, eikä siinä valintojen merkityksettömyys haitannut oikeastaan ollenkaan. Päinvastoin, se on tavallaan koko pelin pointti. Valinnoilla ei ole väliä, koska ne ovat loppujen lopuksi kaikki yhtä huonoja, tärkeintä on taukoamaton pyrkimys eteenpäin. TWD saattaa olla synkkä peli, mutta sillä on hyvin rohkaiseva sanoma. Hahmot antavat kaikkensa viimeiseen hengenvetoon asti, vaikka heillä ei ole epäkuolleiden maailmassa mitään tavoiteltavaa.
The Walking Dead sanoo: millään ei ole mitään väliä, mutta tsempataan silti. Gods Will Be Watching sanoo: millään ei ole mitään väliä, joten ihan sama, kuka kuolee ja miksi. Masentavaa, eikä edes kovin diippiä.
Masentavaa on myös lytätä näin omaperäinen peli, mutta minkäs teet. Sylvia Plath arvosteli Gods Will Be Watchingin jo puoli vuosisataa sitten kirjoittaessaan: ”Rukoilen Jumalaa, mutta taivas on tyhjä.” Godsin konsepti on jumalainen, mutta sen toteutus jättää jälkeensä pelkkää tyhjyyttä.
Kriisinhallintasimu heittää ilmaan sankoin joukoin hyviä ideoita, mutta saa niistä kiinni vain muutaman.
65
