Kun kuulen sanan flipperi, etusormeni nykivät ja sydämentahdistajani menee tilttiin.

Gottliebin valmistamat flipperit ovat flippereiden aatelia. Valitettavasti iso-G on nykyisin harvinainen näky, sillä uusin kone on jo kymmenen vuotta vanha. Kaltaisteni mailahullujen riemuksi Gottlieb Pinball Classics sisältää kymmenen enemmän tai vähemmän merkittävää, mutta uskollisen tarkasti mallinnettua flipperiä vuosilta 1957–1995.

Alussa pelattavana on vain neljä laitetta: Big Shot, Genie, El Dorado ja Victory. Hyvin pärjäämällä flippereistä saa rahaa, jolla pääsee rämpyttämään muita sähköfortunoita. Mikäli innostukseltaan malttaa, pöydän sääntöihin voi tutustua nippelintarkasti. Jokaisella koneella on oma tavoitteensa, jonka täytyttyä kukkaroon kilahtaa iso kasa kolikoita ja mahdollisesti kestovapari johonkin toiseen pöytään.

Mailojen tuntuma on isällisen napakka. Pallo käyttäytyy uskottavasti ja noudattaa fysiikan lakeja niin hyvin kuin virtuaalikuula voi. Tietenkin grafiikkapallolta puuttuu massa, joka saa aidon flipperin tärisemään ja tutisemaan, mutta puutteesta huolimatta illuusio koneen sisällä poukkoilevasta kuulasta on vahva.

Kuvakulmia on kuusi erilaista. Palloa lähietäisyydeltä seuraava kamera näyttää hienoimmalta ja paljastaa upeasti flipperitaiteen herkulliset yksityiskohdat, mutta pelaamisen kannalta hieman etäämmällä oleva katselupiste on parempi. Pieni kiusa on, ettei kuvakulmaa voi vaihtaa silloin, kun kuula on kourussa odottamassa laukaisua.

Pystyssä kuin toteemipaalu

Ehdottoman maukas lisä on vertical-moodi, jossa PSP käännetään pystyyn, jolloin pelialue ja kontrollit vaihtuvat vastaavasti. Flippereihin pystykuva sopii erinomaisesti, mutta haittapuolena on se, että pallon laukaisuun ja pöydän tönimiseen käytettävä analogiohjain jää ikävästi ylös. Muuten näppäinasettelusta ei löydy pahaa sanottavaa.

Flibun hakkaaminen on hauskinta kimpassa, minkä myös tekijät ovat oivaltaneet. Yksittäisen koneen takomisen lisäksi neljä voi osallistua turnaukseen, jossa käydään kaikki laudat läpi. Ikävästi turneen aikana tehtyjä ennätyksiä ei kirjata, mikä sain karvaasti kokea tehdessäni uuden ennätyksen El Doradossa.

Konsolin kädestä toiseen kierrättämiselle on myös langaton vaihtoehto. Lisäksi haluamansa pöydän voi lähettää kaverin PSP:hen, jossa se säilyy pelattavana niin kauan kuin konsolissa riittää virtaa. Jos ei omista kavereita, soolona hakattava monen pöydän haaste antaa tekemistä riittävästi.

Mikäli kolikot uhkaavat loppua, erikseen avattava payout-moodi tuo helpotusta rahoitusongelmaan. Siinä pelataan venttiä tai pokeria mailattoman Play-Boyn arpoessa käteen tulevat kortit. Kun raha alkaa pursuta taskuista, ne voi tunkea koodeihin, jotka tekevät elämän hieman helpommaksi.

Koska isompaa rutinan aihetta ei ole, valitan pienistä. Moninpelissä valitut kuvakulmat jäävät muistiin, mutta jos yksi kääntää pöydän pystyyn, on sama asetus voimassa automaattisesti kaikille. Joskus pistelaskuri on katseen tiellä, mutta sen saa poistettua napin painalluksella. Laskuri tosin ilmestyy heti takaisin, jahka peliin tulee uusi pallo.

Ruudunpäivitys soljuu jouheasti, mutta jos oikein tarkasti katsoo, kuula nytkähtää ajoittain hiuksenhienosti. Ronksuttavat ja kolisevat äänet ovat uskollisia alkuperäisille laitteille. Lisäksi taustalla kuuluu myös vaimeasti muiden koneiden kilkatus, mikä luo hienon tunnelman kolikkohallista.

Gottliebin hyvä maine flipperiharrastajien keskuudessa ei ole tuulesta temmattu. Vaikka mukana on muutama heikompi pöytä, yleistaso on erinomainen. Lisäksi Pinball Classics on väsymätön matkakumppani, joka erottaa todelliset pinball wizardit tavallisista mailan rämpyttäjistä.

Ari Kekkonen

* * * * *

FLIPPERIPÖYDÄT

Play-Boy (1932)

Historian havinaa edustaa mailaton Play-Boy-sähköfortuna, joka on nykyaikaisen flipperin esiaste. Teemana ovat tyttöjen sijaan viattomasti pelikortit. Tavoitteena on saada kymmenen osumaa mahdollisimman arvokkaisiin koloihin, mihin tarvitaan ainoastaan moukan tuuria.

Ace High (1957)

Pokeriaiheinen pöytä, jossa on paljon pyöreitä bumpereita eikä sitten paljon muuta. Tyypillistä tuon ajan koneelle olivat pienet evän muotoiset mailat, joissa luki flipper. Peruskone, jonka kilisyttäminen on yllättävän lystiä puuhaa.

Central Park (1966)

Rullaflipperi, jossa pallon pitäminen kentällä on todella vaikeaa. Suurin syy tähän on se, että pienet mailat ovat kaukana toisistaan. Kentällä on pelkästään bumpereita ja maalitauluja, joten pelaaminen on suoraviivaista, kuhan pallo ei karkaa keskeltä.

Big Shot (1974)

Biljarditeeman ympärille rakennettu rullakone, jossa on kunnolliset isot mailat ja paljon pudotettavia maalitauluja. Yksinkertaisesta asettelusta huolimatta, tai ehkä juuri sen takia, erittäin nautittava flipperi.

Genie (1979)

Vihreällä digitaalinäytöllä varustettu erikoisleveä itämaisesta mystiikasta ammentava flibatsu, joka on pelattavuudeltaan silkkaa nirvanaa. Erikoisuutena on pienempi pelialue vasemmassa yläreunassa ja viisi mailaa. Kokoelman ehdoton helmi.

Black Hole (1981)

Kuuden mailan megakone, joissa on nurin perin käännetty pikkukenttä kerrosta alempana lasin alla. Kuula liikkuu todella nopeasti ja laudalla on hurjasti kohteita ja muuta sälää. Pelattavuus on timanttia ja perusilme on kaikesta huolimatta selkeä. Todellinen musta aukko kolikoille.

Going Nuts (1983)

Tästä koneesta tehtiin vain kymmenen prototyyppiä. Todella erikoinen flipperi, sillä jokaisen vuoron alussa kentälle singahtaa kolme palloa, joita huiskitaan neljällä mailalla. Pelaaminen on liikaa mailan rämpyttämistä eikä jaksaa innostaa muutamaa pakollista erää pidempään.

El Dorado: City of Gold (1984)

Uusintaversio samannimisestä flipperistä vuodelta 1975. Lukuisia maalitauluja pudotetaan neljällä mailalla ja pöydän ulkoasu on pidetty selkeänä. Keskellä olevasta tapista huolimatta pallo pyrkii jatkuvasti ulos, joten ilman tönimistä ei pärjää. Ylivoimaisesti kokoelman vaikein pöytä ja siksi niin kutkuttava.

Victory (1987)

Kilpa-autoiluteemaa hyödyntävä kone, jossa on hurjasti vilkkuvia valoja, maalitauluja ja ramppeja. Ylätasossa sijaitsee pienempi pelialue ja pöytä on Gottliebiksi melko sekava. Pistetä tulee melko vaivattomasti, mutta pelin tavoite on yksi hankalimmista.

Tee'd Off (1993)

Pistematriisinäytöllä varustettu golf-flipperi, johon on ängetty kaikki sen aikaiset herkut. Tulos on ahdistava ramppihirviö, jossa pallo elää omaa elämäänsä ja jää välillä jumiin esteiden taakse. Erikoisuutena on lasin alle upotettu myyräruletti, jota kuvakulmasta riippuen jää usein näkökentän ulkopuolelle.

Strikes n' Spares (1995)

Keilapeli, jossa on flipperistä tutut mailat. Oikeaa tai vasenta mailaa läpsäyttämällä vapautuu pallo, joka lämätään kohti keilarivistöä. Kaatoja on hävyttömän helppo tehdä eikä kolmensadan pisteen sarja ole mitenkään tavaton. Kolme moodia pitkittää pelikokemusta, joka jää silti vaisuksi.

Ari Kekkonen

* * * * *

Hengellinen kokemus

Oli vuosi 1979, kun se tapahtui. Läheiselle flipperikojulle tuli Genie. Se oli upeampi ja leveämpi kuin muut flipperit ja viereinen Charlien Enkelit näytti Genieen verrattuna suorastaan antiikkiselta. Minäkin jonotin muiden mukana vuoroani, jotta pääsisin tunkemaan markkani houkuttelevasti kurluttavan koneen sisuksiin.

Ensimmäiset pelit olivat ikimuistettavia. Viiden mailan ja vilkkuvien valojen aiheuttama huuma auttoi kestämään sen tosiasian, että markalla sai vain kolme palloa. Taitavan pelaajan käsissä jokainen pallo tahkosi paljon pisteitä ja vapaapelit olivat yleisiä.

Reilun vuoden päästä henki kujerteli yksikseen pelaajia houkutellen, mutta enimmäkseen turhaan, sillä sen mailat olivat löystyneet ja koneessa alkoi ilmetä vikoja. Ei kestänyt kauan, kun tutun flipperin korvasi uusi laite. Surullisesta lopusta huolimatta Genie jätti sieluuni pysyvän jäljen.