Ryöstöjä, murhia, sekasortoa ja varsinkin luvattomia ajoneuvon käyttöönottoja. Grand Theft Auto 2:n paatuneena pikkurikollisena elämäntehtäväsi on haalia kasaan tukeva tukku taaloja. Käteistä keräät hoitamalla tukkanuottasilla olevien gangsterisakkien keikkoja.
Hommia ruinataan venäläiseltä mafialta ja yakuzoilta. Organisaatioiden joukossa on oudompiakin tuttavuuksia, kuten hare krishnat, anarkistiset loonies-pöhköt ja keskilännen punaniskajuntit. Hämäriä bisneksiä tarjoaa myös mystinen jättiyhtiö Zaibatsu.
Tärkein työväline on tietysti auto, jolla pääsee nopeasti ja suhteellisen turvallisesti paikasta toiseen. Jos jengi ei tarjoa omaa kaaraa keikan tekemiseen, ei hätää, nyysitään menopeli ensimmäiseltä vastaantulijalta heittämällä onneton kuski vauhdista asfaltin pintaan.
Messevien mobiilien lisäksi työkaluina ovat pistoolit, monenlaiset automaattiaseet ja haulikot. Satunnaisesti käyttöön saa myös raketinheittimiä, kranaatteja ja molotovin cocktaileja. Paremman puutteessa myös terävällä oikealla suoralla saa miehiä ketoon.
Kunnian miehet
Suoritetusta keikasta saa tililleen muutaman dollarin. On täysin oman harkinnan tai sen puutteen varassa, keneltä hommia kinuaa. Tarjoukset otetaan vastaan ympäri kaupunkia ripotelluista puhelinkioskeista.
Tällä kertaa kupletin juonta maustaa se, että miltei kaikki tehtävät liittyvät kilpailevan jengin nokittamiseen. Luonnollisesti yakuzan leivissä tehty isku Zaibatsua vastaan vähentää arvostusta muualla, mutta parantaa kuvaa työnantajan silmissä. Jos sattuu olemaan huonoissa väleissä vaikkapa venäläisen mafian kanssa, heidän kortteleissaan ei liiemmin kannata hengailla, sillä liipasinherkät gangsterit avaavat tulen välittömästi. Toisaalta vihamiehistäkin tulee ylimpiä ystäviä, jos ruhjoo pari tusinaa entisen suosikkiporukkansa jäseniä.
Keikat vaihtelevat laidasta laitaan. Aluksi vain kuskataan miehiä tai tavaraa, mutta uran edetessä ja maineen kasvaessa ruumissäkeillekin löytyy käyttöä. Toimenkuvaan kuuluu vaikkapa useiden kymmenien jengiläisten teloittaminen. Suunnitelmat saattavat myös muuttua matkan varrella, sillä yksinkertainen viinalastin kuljetus voi olla vastapuolen ansa, josta saa peräänsä sitkeitä palkkatappajia. Haasteellisia toimeksiantoja piisaa mukavasti, joten tekemisen ei pitäisi loppua kesken.
Peliteknisesti puuhat seuraavat aina tiettyä kaavaa, eli painellaan nuolen osoittamaan paikkaan ja perillä listitään väkeä, pöllitään jotain tai otetaan joku kyytiin. Tehtävän suorittaminen on silti usein hyvin vapaamuotoista. Esimerkiksi takiaisina perässä roikkuvat murhamiehet voi houkutella ampumaan poliisin läsnäollessa, jolloin koppalakit hoitavat homman kotiin puolestasi. Reitit ja usein myös ajoneuvot sekä aseet saa valita miten tahtoo eikä varsinaisilla keikoilla ole edes aikarajoja.
Kaiken voi myös pistää läskiksi, eli toimia voi vain omaan laskuunsa ja tehdä silppua vastaantulijoista. Homma tuottaa voittoa, sillä kolaroinnista lähtien miltei kaikesta maksetaan aina jonkin verran. Sooloilijan harmina on jatkuvasti isompaa lekaa hakeva virkavalta ja se, että jengien tarjoamilla palkkioilla etenee nopeammin.
Anarkiaa
Kun pankkisaldo on tarpeeksi muhkea, siirrytään kaupungissa uudelle alueelle, jossa hallitsevat eri jengit ja kunnioituksen kerääminen alkaa taas uudestaan. On silti kaksi asiaa, jota ei vaihdeta: poliisi ja Zaibatsu, jotka viihtyvät metropolin jokaisella kolmella pää-alueella.
Kaupunki sijaitsee kolme viikkoa tulevaisuudessa ja ilmeisesti jossain vaihtoehtoisessa todellisuudessa, sillä varsinkin automuotia hallitsevat selkeät retrot fiilikset. Poliisin kalusto on repäisty suoraan 50-luvulta eivätkä muutkaan kaarat ole peräisin kuin korkeintaan discon kulta-ajalta.
Poliitikot ovat gangstereiden sätkynukkeja ja asukkaat ties minkä namujen vaikutusten alla. Kaupunki on päällisin puolin poliisin valvonnassa, mutta todellinen valta on jengeillä ja Zaibatsulla. Osa alueesta on neutraalia, mutta suurin osa maa-alasta on aina tietyn porukan hallinnassa.
Sivukujia tonkiessa voi löytyä Kill Frenzy- eli tappohuumabonuksia. Tällöin käyttöön voi saada raketinheittimen tai jopa panssarivaunun. Tavoitteena on useimmiten teurastaa tietty määrä väkeä rajallisessa ajassa.
Sivulliset ja virkavalta
Matkan varrella tulee tietenkin töpeksittyä. Jos siviili jää ruostepohjan alle tai ristituleen, myös poliisit taatusti kiinnostuvat tapahtumista. Tunarointi voi olla huomattavasti viattomampaakin, eli vaikkapa kolarointia kyttien näköpiirissä.
Toilailun tulos on rikoksen luonteesta riippumatta sama. Perään lähtee useita poliisiautoja, jotka eivät hevillä luovuta. Ilkivallan jatkuessa paikalle kutsutaan SWAT-yksikön panssaroitu paku, josta jalkautuu raskaasti aseistautuneita mellakkapoliiseja.
Lopulta kannoille ilmaantuu FBI-agentteja, jotka eivät ole enää kiinnostuneet lainsuojattoman vangitsemisesta. Jos miehet mustissakin pettävät, lain pitkän käden viimeinen keino on sotatila, jolloin kansalliskaarti tulee paikalle, eikä sivullisiakaan enää säästetä.
Tavallisen taulapäitä poliiseja voi onneksi huijata maalauttamalla autonsa. Usein kuitenkin kaiken ryminän keskellä korjaamo voi jäädä saavuttamatta eikä liian tunnettuja autoja edes suostuta maalaamaan.
Kun poliisi nappaa niskavilloista kiinni, kaikki mukana olleet varusteet menetetään ja bonuskerroin nollataan. Henkensä heittää jos jää normaalia rankemman yksikön jalkoihin. Sairaalan patologin pöytään saa tutustua muutaman kerran ennen kuin lopullinen Game Over iskee ja senkin jälkeen sekoilua voi jatkaa kaupungin kirkkoon suoritetusta tallennuksesta. Keikan jälkeen röttelön löytäminen voi tosin olla aivan oma ohjelmanumeronsa.
Kaupungin asukkailla ei ole statistin osaa kummempaa virkaa. Joskus joku yltiöpäinen nilkki tulee vaatimaan lompakkoa tai puhaltaa auton suoraan nokan alta, mutta nyrkki naamaan hiljentää nämäkin yrittäjät. Tiukoissa takaa-ajoissa väkeä jää jopa poliisin alle _ Death Race 2000 tuntuukin olevan kylän suosituin raina.
Konehuone köhii
Grafiikka on suloinen _ tai katsantokannasta riippuen tunkkainen _ tuulahdus noin vuosikymmenen takaa. Se on peräisin ajalta, jolloin miehet olivat kolme pikseliä korkeita ja ajopelit litteitä lättyjä. Ulkoasulla ei siis mässäillä ja se saattaakin pitää GTA2:n poissa lööpeistä, vaikka moraalinen puoli onkin vähän mitä sattuu. Ruudunpäivityksen hienoinen nykyttäminen hieman ihmetyttää, mutta ilmeisesti tekoälyttömyys ja isojen alueiden kerralla muistaminen on sen verran raskasta, että jostain pitää tinkiä. Meininki tuntuu silti jouhevammalta kuin edeltäjässä ja grafiikkakin on terävöitynyt.
Toiminnan tiimellyksessä radiokanavat ja moottorin murina vaihtelevat ajopelien mukaan. Vaidelaatikkoa ei pääse itse veivaamaan, mutta vaihtamisen pystyy kuulemaan. Kaupungin äänitausta, aseiden rätinä ja räjähdykset ovat tarpeen tullen riittävän ponnekkaita, joten tällä saralla rikosrekisteri on puhdas.
Menopelejä on moneen makuun, mutta moottoripyörien puute ja isojen perävaunullisten rekkojen harvinaisuus vaivaa. Kaupungin turhan kulmikkailla kaduilla saisi myös olla enemmän tuhottavissa olevaa rekvisiittaa, kuten roskapönttöjä, myyntikojuja ja puistonpenkkejä.
Autoa ja jalkautunutta gangsteria ohjataan samalla metodilla, joten kontrollit pysyvät johdonmukaisena kautta linjan. Kaikki padin näppäimet ovat käytössä, mutta systeemin oppii silti yllättävän nopeasti. Tuntuma on välitön ja suoraviivainen _ edistyminen ei kaadu ainakaan ohjaukseen. Analogitattia ja tärinää ei valitettavasti tueta.
GTA2 tarjoaa roppakaupalla positiivisella tavalla vanhahtavan oloista ja piristävästi valtavirrasta poikkeavaa toimintaa. Erityistä hermolepoa se on kaikille lineaarisuuden kiroihin kyllästyneille.
86
