Grand Theft Auto: Vice City Stories (PS2) – Toiveuusinta

Ahneus on hyve -kasarimotto sopii uusimpaan Grand Theft Autoon.

Vaikka Vice Cityn tarinoita markkinoitiin PSP:n yksinoikeutena, toimintapeli kääntyy PS2:lle. Vice City Storiesin PSP-versio (5 tähteä, Pelit 1/07) on erinomainen käsikonsolipeli, joten en kehtaa valittaa.

Pelin antisankari on Vice Cityn päähenkilön Lance Vancen Victor-veli. Victor harhautuu kaidalle polulle hankkiessaan lääkkeitä sairaalle veliparalle. Kunhan päästään kadulle jakamaan ultraväkivaltaa, ei hämärähommista enää kärsitä tunnontuskia, vaan Victor löytää todellisen kutsumuksena taparikollisena. Temmellyskenttänä toimii tv-sarja-Miamin neonvaloissa loistava kopio Vice City.

Toiminta on sataprosenttisen tuttua GTA:ta, mitään poistamatta, mitään lisäämättä ja täysipituisena. Victor kaahaa ympäri kaupunkia, toimii alamaailman kuriirina, pistää jengiä kylmäksi, ajaa kilpaa ja pakenee kytät tai vihollisjengit perässään. Välinäytöksillä ja tehtäviin liitetyllä dialogilla saadaan samojen kaavojen toistoa häivytettyä.

Juonta kuljettavien päätehtävien lisäksi maailmassa piisaa pikkupuuhaa ja piilotettujen tavaroiden etsimistä. Vice City Storiesissa pääsee lisäksi rakentamaan rikosimperiumia. Kaupunki on täynnä nuorisotiloja, jotka tyhjentämällä ja ostamalla voi perustaa muun muassa huumeluolia ja ilotaloja. Liikelaitokset tuottavat pomolle rahaa ja niissä voi suorittaa tehtäviä, jotka nostavat rispektiä.

Mutta se musiikki

Liberty City Storiesin tuntemattomuuksilla vesitetty soittolista oli onneksi hetken hairahdus, sillä Vice City Storiesin yli sata biisiä ovat kunnon kasarihittejä. Alkuperäisen Vice Cityn biisejä ei kierrätetä, vaan paluun tekevillä bändeilläkin on eri kipaleet. Esimerkiksi Atomic korvautuu Heart of Glassilla ja More Than This Avalonilla. Uusia bändejä ovat muun muassa Dio (arvatkaapa kappale), Depeche Mode ja The Scorpions. Asemien juontajissa on monta tuttua nimeä, kuten Lazlow, Fernando Martinez ja Adam First. Radiohuumori on tuttua aikakaudelle irvailua, ja hauska pikkulisä on Phil Collinsin esiintyminen pelissä omana itsenään.

Kaikki ei ole kaunista, vaikka kasarimuoti hellii silmää ja taustalla ulvoo I Want to Know What Love Is. Vanhassa GTA-kaavassa pitäytyminen, rujo ulkoasu, kömpelö ampuminen ja muut tutut käyttöliittymäkömmähdykset sekä turhanpäiväiset pelaajan ympäri kaupunkia juoksuttamiset tökkivät enemmän kuin aikaisemmin. Ohjaaminen sentään on mukavampaa PS2:lla kuin PSP:llä, mutta PS2-käännöksen miinuslistalla on näpsäkän moninpelin pudottaminen.

Fiilis ei vedä vertoja Vice Cityn ensitapaamiselle, sillä Vic Vance on yrmy mököttäjä, jolla ei ole kymmenystäkään häikäilemättömyydessään rakastettavan Tommy Vercettin karismasta. Lisäksi draaman kaaressa ei ole kunnon jäntevyyttä ja vitseistä puuttuu paras terä. Lopputulos on hengetön ja pirstaleinen rutiinituote, jonka parissa viihtyy, mutta ei viivy.

Se, mikä vielä maistuu reissussa PSP:llä, ei maistu enää kotisohvalla aikuisviihteenä. Silti vanha suola janottaa, ja GTA:ta polkaisee vielä kerran ilokseen ihan rutiinin vuoksi. Ei edes maksa paljon.

77

Lisää aiheesta