GTA V - Puuhamaa

Jotenkin Los Santos on vain silmää lepuuttavan nätti.

Arvosteltu: PC

Saatavilla: PS4, Xbox One, PS3, Xbox 360

Rockstar Games

Minimi: 64-bittinen Windows, neliydinprosessori 2,40 GHz/ 4 Gt RAM, Nvidia 9800 GT 1 Gt tai AMD HD 4870 1 Gt (DX 10, 10.1, 11)

Suositus: Neliydinprosessori 3,2 GHz/ 8 Gt RAM, GeForce GTX 660 2 Gt tai Radeon HD7870 2Gt

Testattu: Quad Core 2600k (3.5 Ghz), 8 Gt RAM, NVIDIA GeForce GTX770 2Gt VRAM

Moninpeli: 2-x

Ikäraja: 18

Los Santos on paras paikka, Los Santos ei oo iloinen. Siellä vietät vaikka, koko Getari Vitoisen.

Tämä on tarina kolmesta miehestä, tämä on tarina rikoksesta, petoksesta ja väkivallasta, mutta ennen kaikkea tämä on tarina rahasta.

En ihmettele, miksi GTA V veti ilmestyessään hurmospisteet. Paitsi että se on siis hei GTA, se oli vanhemmissa konsoleissa ohjelmoinnin ja näyttävyyden multihuipentuma. Se tiristi pappakonsoleista näkyjä, joihin niiden ei uskottu venyvän. Vaikka pc-versiossa ei enää tarvitse juhlia ihmisen voittoa tekniikasta, olen mykkänä ihailusta pelin kaikkialle ulottuvasta ennennäkemättömästä viimeistelystä. Teoriassa raha ei haise, mutta GTA vitoseen on käytetty niin paljon rahaa, että se haisee vielä bitteinäkin.

GTA V on sikäli kiva, että se on ainoa Getari, jonka enää tarvitsee. Pelisarja on teknisesti viritetty viimeiseen tappiinsa, mukana on kaikki hyvät keksinnöt edellisistä osista, ja bonuksena vielä moninpeli.

Panttivangista kannattaa ottaa varmuuskopio.

Santa Laatikko Park

Pelitin edellisissä GTA V -arvosteluissa ylisanapurkkimme kaavittiin huolella ja nuoltiin puhtaaksi. Ei ihme, sillä esimerkiksi hiekkalaatikkoleikkinä GTA V on uskomaton, siinä voi fiilistellä päiväkausia, ennen kuin edes korkkaa hienosti kirjoitettua ja komeasti näyteltyä, kiinnostavaa pelijuonta.

On pelejä, joissa on vain selvä, timantintarkka pelikonsepti kuten Tetris. Ja sitten pelejä, joissa peli itse on kuin muinainen kaupunki, joka hautautuu täysin Los Angelesin sykkeen ja valojen alle. Tai tässä tapauksessa siis Los Santosin.

Sillä kun juonitehtävä käynnistyy, omat lelut pannaan syrjään, tarhatädit ottavat kädestä kiinni ja ohjattu, turvallinen leikkituokio alkaa.

Oikeasti tarhatätejä kaivattaisiin moninpelissä, jota ilmeisesti pitäisi pelata vain kavereiden kanssa paitsi, jos haluaa sekavaa söhellystä.

PowerPark

Julkaisupoliittisesti GTA V on oppikirjakamaa: ensin kupataan rahat poistuvista antiikkikonsoleista, sitten odotetaan, että seuraavaa sukupolvea on tarpeeksi ja napataan niidenkin rahat. Osa ostaa pelin jo toiseen kertaan. Kun nextgenaajilla on ollut tarpeeksi aikaa ostaa peliä, julkaistaan se teknisesti loistokkain eli pc-versio. Se ei enää ehdi syödä konsolikuormasta, mutta sen pitkä digimyyntihäntä kantaa aina seuraavaan Getariin asti.

Kun pc-Getarit ovat perinteisesti olleet vähällä vaivalla (GTA III ja pojat) tai jopa huonosti (GTA IV ja pojat) käännettyjä, vitosesta ei ole pahaa sanaa sanottavana. Grafiikka on erittäin miellyttävällä tavalla piirrosmaisen selkeää, mutta tarjoaa välillä myös tosi maukkaita graafisia herkkuja. Ja outoa blurrausta, jota en saanut pois.

Los Santos päivittyy tietysti hilpeät 60 framea sekunnissa, joten pelissä on asetukset, joilla halutessaan saa koneensa nyt ja varmaan tulevaisuudessakin polvilleen, kuten 4K-resoluutiot ja semmoiset. Mutta yksi on joukosta pois: Kuorikoski lupasi syödä GTA V:n manuaalin, jollei pelissä ole Oculus Rift -tukea. Tosin sen saa modattua, joten armollisesti sovimme, että riittää, kun Juho söi manuaalista sivun. Mieluummin mies sen syö kuin sanansa.

Autoilu, jalkailu ja yleensä kikkakärryjenkin ohjastelu sujui vaivattomasti ihan näppiksellä, mutta kun liikutaan ilmassa tai veden alla, alkoivat ongelmat. Vaihto padiin ei juuri auttanut esimerkiksi minisukellusveneen ohjaamislogiikan ymmärtämisessä.

Katu oli täynnä palavia poliisi autoja, jokainen niistä - meidän.

Tykkimäki

Kevyenä kertauksena GTA V kertoo julman tarinansa kolmella päähahmolla: aloitteleva nuori, musta rikollinen Franklin tuo peliin kaikuja GTA: San Andreaksesta. Michael Madsenin oloinen Michael on Tony Soprano, eläköitynyt pankkiryöstäjä, joka käy psykiatrilla avautumassa pettävästä vaimostaan ja tyhmistä lapsistaan. Sitten on vielä Trevor, metamfetamiinilla ja naisilla toimiva railakas psykopaatti.

Päähenkliöiden kesken voi vaihtaa vaikka keskellä tehtävää. Yksi Getarin hauskimpia juttua on se, että usein vaihtaessa selviää, että hahmo on ollut tekemässä jotain outoa: mitähän Trevor hautasi erämaahan juuri ennen kuin possessoin hänet?

GTA:ssa on perinteisesti kaksi pelielementtiä, ammuskelu ja ajoneuvottelu. Peli peliltä Rockstar keksii räiskintäpelien pyörää uudelleen, ja nyt ollaan jo melkein pyöreitä. Enää ei tarvita hölmöjä kohteeseen lukittautumisia tai muuta turhaa, nyt ammutaan vapaalla kärellä, mikä pc-versiossa tarkoittaa miellyttävän tarkkaa hiiritähtäystä. Uutta edustaa 1st person -näkymä, jolla saa pelistä jo melkein normiräiskinnän. Pc-versiossa on jopa field of visionin säätö, uskomatonta mutta totta!

Ballistiikka puuttuu täydellisesti, pelkällä pistoolilla tappaa parin korttelin päähän. Ainoana taktisena elementtinä on edelleen suojautuminen. Lisäksi pelissä on liikaa kohtauksia, jossa tyhjästä spawnaavia vihollisia vain tulee ja tulee. Räiskintä ei ole niin erikoista, että sitä pelaisi puhtaasti huvikseen.

Joskus ammuskelu on ihme pelleilyä.

Sunny Car Park

Jos ammuskelu tuntuu siltä kuin Rockstaria ei oikeasti pyssyttely edes kiinnostaisi, niin autoilu tuntuu juuri oikealta: tasapainopiste realismin ja rähellyksen kesken on juuri oikeassa paikassa. Eri autot käyttäytyvät juuri niin kuin ulkonäkö vihjaa, perheautoilla körötellään ja urheiluautot lähtevät käsistä.

Normiautojen ja moottoripyörien lisäksi pelissä on tietysti valikoima erikoisajoneuvoja. Kun kyllästyy murhaamaan prostituoituja pesäpallomailalla skandaalijuttua varten, voi vaikka hinata autoja tai kuljettaa satamassa rahtikontteja trukilla.

Joka tehtävään liittyy runsaasti autoilua, ehkä liikaakin. Toisaalta juuri se, että oikeasti joutuu ajamaan kauaskin, luo immersiota. Ja onhan Los Santos niin pirun hienosti tehty, että sääli sitä olisi jättää esittelemättä.

Jos on huono tuuri, tehtävään voi liittyä myös lentelyä tai sukeltelua, sillä niiden kontrolleista minulla ei ole hyvää sanottavaa. Esimerkiksi lentely ei tunnu oikealta, vaan toiminnan ja simulaation epäpyhältä, oudolta välimuodolta.

Edes kykykilpailun isäntää ei pelissä kunnioiteta. Selvää seacrestgyniaa

Muumimaailma

Virkistävästi Rockstar ei viitsi olla poliittisesti korrekti, joten myös GTA V on varsinainen Rorschachin testi ja kulttuuripoliittinen nyrkkeilysäkki. Koska se ivaa ja pilkkaa armottomasti ihan kaikkia, selektiivisen ammattiloukkaantujan on tosi helppo löytää materiaalia. Nyt mukana on videoeditorikin vaivatonta kohusisällöntuotantoa varten.

Pelin väkivaltaisuus on jo kulunut puhki, joten GTA V on nyt trendikkääni misogynistinen. Paheksuntajutuista saa kyllä hyviä vinkkejä: tapa rannalla yläosattomia naisia ja ota niistä kuva pelikännykällä! En oikeasti olisi itse keksinyt.

Kaikki kohu on markkinointia, jota rahalla ei saa. Jos seuraavassa Getarissa yritetään triggeröidä jazzkäsiä heiluttavat etuoikeutetut bulkkiradikaalit, ennen kuin ne ehtivät safe placeensa, se ei ole vahinko vaan puhdasta ammattitaitoa.

GTA on saavuttanut sellaisen statuksen, että sen varjolla omaa näkyvyyttään kasvattavia lähinnä säälitään. Konfutsen sanoin: ”Loukkaantuminen häpäisee vain lausujansa.”

Linnanmäki

Olen pelannut Getareita aina GTA III:sta alkaen ja pitänyt niistä yleensä joko enemmän tai vieläkin enemmän. Mutta nyt taisi minulle koittaa kaurapuuropäivä, siis se päivä, kun on kymmenen vuotta joka aamu syönyt kaurapuuroa, ja yhtenä aamuna tajuaa, että nyt se on ohi.

On ihmisiä, jotka eivät eivät pidä Bloodbornesta, koska ”pelaan viihtyäkseni, en kärsiäkseni”. GTA:n ongelma on päinvastainen, se on puhdas viihtymispeli. Se on kuin elokuva, jossa voi seurata juonta, joka etenee helpohkojen interaktiivisten kohtausten kautta. Se on myös nukketalo, jossa käydään ostamassa vaatteita ja ottamassa hispterikampaus, ja se on puuhamaa, jossa ajetaan katukisoja, katsellaan ja isketään strippareita, ja ihan netin selaamisen vastapainoksi selataan pelinettiä. Tai vain valitaan radiosta hyvä kanava, hypätään autoon, ihaillaan maisemia, fiilistellään niin että sielu on vereslihalla ja sitten ajetaan jalkakäytävällä ja ammutaan kaikki ihmiset, joiden naama ei miellytä.

Aivan turhaan tekeminen väännetään rautalangasta. Seuraa GPS-reittiä, tee tämä helppo juttu ja jos et kolmella yrityksellä onnistu, niin hei, voit jättää väliin. Pakollisia autokisatehtäviä ja vastaavia ihmisenkiusauksia vihaavana en oikeastaan pitänyt tätä pahana juttuna.

Puhtaasti pelinä GTA:n pseudopelaaminen ei enää herättänyt minussa lievää viihtymistä kummempia tunteita. Peliautoilu ei lajityyppinä kiinnosta, ja taistelu on puhtaasti huvipuistoluokan maaliin ammuntaa, jossa kuolee lähinnä omaa tyhmyyttään. Räjähdykset ja tappaminen ovat toki aina kivaa ja visuaalisesti tyydyttävää, mutta se sykettä nostava jännite puuttuu.

Pelastava elementti on jälleen pelin päälle, sivuille ja tauoille liimattu hieno käsikirjoitus, tehostettuna komealla dialogilla ja sille kunniaa tekevällä ääninäyttelyllä. Kultaa vie tietysti se kaikkien suosikki, paha ja ilkeä Trevor, kakkosena Michael Soprano. Näiden rinnalla Franklin-parka jää South Parkista tutun Tokenin kaupunkilaisserkuksi.

GTA V on lajissaan äärimmäinen puuhamaa, joka toimii samalla logiikalla kuin Helsingin lukemattomien huvipuistojen ykkönen. Joka kausi mukaan lisätään uusia laitteita, ja muutama vanha heivataan varastoon. Samalla kiinnitetään niin paljon huomiota turvallisuuteen, ettei keneenkään satu, paitsi jos lievä triggeröityminen lasketaan.

Kun aloin arpoa Getarille pisteitä, lottolaitteeni sekosi. Onhan tämä ehdottomasti paras GTA, joten sille kuuluu ainakin ysikymmentäkahdeksan pistettä. Paitsi että jättihän tämä minut vähän viileäksi, joten antaisinko nostalgiset kasikuus, koska onhan Trevor on munaton sank..Hei!

”Let’s see which one of us actually will be ”munaton”.

Äärimmäinen GTA yhdistää hyvän ajelun ja yksinkertaisen ammuskelun ensiluokkaiseen tarinankerrontaan, kilpailijat masentavaan dialogiin ja äärihyviin henkilöhahmoihin.

86