Arkadi ja Boris Strugatskyn mainioon scififantasiaromaaniin perustuva Hard to be a God kertoo sankarista, joka on juuri valmistumassa keskiaikaisen Arcanarin kuningaskunnan salaisen palvelun koulutuskeskuksesta. Töiden tiimellyksessä häneen otetaan yhteyttä kehittyneestä Maasta, jonka asukkaat haluavat sankarin tekevän yhteistyötä kanssaan ja lahjoittavat tälle vastalahjaksi kehittynyttä teknologiaa. Keskiaikaisessa maailmassa 2000-luvun teknologia takaa lähes jumalan aseman.
Alkuasetelma vaikuttaa enemmän kuin hyvältä. Homma starttaa sillä, että päähenkilön pitää suorittaa koulutuksensa viimeinen koe. Hahmoa seurataan toimintaroolipeleille tuttuun tapaan yläviistosta, ja myös käyttöliittymä on helppokäyttöinen. Taistelu on suoraviivaista mutta toimivaa.
Ennakon perusteella keskustelua on paljon, ja vastausvaihtoehdoissa on jopa vähän valinnanvaraa. Tätä iloa syö osittain pökkelö ääninäyttely. Eniten ärsyttää se, että kaikki metsässä olevat pedot – joita on tolkuttomasti – hyökkäävät pelkästään pelaajan kimppuun. Vaikka ympärillä olisi kymmeniä puolustuskyvyttömiä maalaisia, sudet juoksevat vain tuulispäänä ratsastavan aseistetun pelaajan perässä.
Hard to be a God lupaa yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, muun muassa vapaasti polveilevan juonen, diplomatiaa, monipolvisen dialogisysteemin ja jopa viisi erilaista loppua. Pelissä ja etenkin sen tarinassa on potentiaalia, mutta ennen kuin tästä saadaan uusi Baldur’s Gate tai Neverwinter Nights, toteutus kaipaa vielä hiontaa. Jos pahimmat puutteet korjataan myyntiversiossa, voi Hard to be a God olla ihan kelpo toimintaroolipeli.
Artikkeli on luettavissa 31.1.2008.
