www.quanticdream.com
Fahrenheitin tekijöiden uusi konsoliseikkailu keskittyy toiminnan sijasta tarinaan. Pariisilaisen Quantic Dream -studion johtohahmo David Cage on nykypelaamisen antiteesi: hänen peleissään ei kiirehditä ja hypitä katolta toiselle. Sen sijaan niissä keskitytään rauhalliseen tarinankuljetukseen ja pienten asioiden synnyttämään draamaan. Hämmästyn joka kerta, kun joku suostuu julkaisemaan miehen tuotoksia. Ehkä maailmassa on sittenkin vielä tilaa erilaisuudelle.
Heavy Rainin onneksi koitui PS3-yksinoikeus, sillä pelistä on muodostunut Sonylle konsolin graafisia kykyjä esittelevä keulakuva. Ennakkoversion perusteella kaikki otokset kyynelehtivistä ihmisistä eivät silti anna täysin oikeaa kuvaa grafiikan tasosta. Jälki on parhaimmillaan kyllä erittäin näyttävää, mutta taso vaihtelee kovasti. Osa hahmoista on tylsiä vahanaamoja, kun jotkut taas vaikuttavat hämmentävän eläviltä. Parhaat naamat tuntuvat olevan aina sivuosissa, mikä on vähän outoa. Korkeampi tekstuuritarkkuus auttaisi erityisesti lähikuvissa, mutta kaikkea ei voi PS3:n vähäisellä muistilla saada. Alustan rajoitukset huomioon ottaen jälki on komeaa.
Mosaiikin palasia
Tarinan rakenne on taide-elokuvamaisesti episodimainen, ja päähahmoja on useampia. Ainakaan alussa sankarit eivät suoranaisesti liity toisiinsa, ainoa yhdistävä tekijä on kaupunkia terrorisoiva origami-murhaaja. Hän on tavalla tai toisella koskettanut kaikkien hahmojen elämää.
Sirpaleinen rakenne ei aukea aivan heti, ja lyhyessä ennakkoversiossa tapahtumiin alkoi vasta hiukan päästä sisälle. Ilmeisen tahallaan liian kontrastikkaaksi tehtyä alkua lukuun ottamatta tyyli tuntuu silti hyvin mietityltä. Mukana on paljon pieniä yksityiskohtia, jotka antavat vinkkejä asioiden laidasta – tai sitten ohjaavat tahallaan harhaan. Pelaajan mielikuvitusta kutitellaan sopivasti, eikä kaikkea anneta suoraan tarjottimella. Merkittävimmät asiat tapahtuvat kulissien takana.
Mitään vauhdikasta toimintatrilleriä Heavy Rainista ei kannata odottaa. Muutamaa nopeampaa kohtausta lukuun ottamatta ainakin ennakossa keskityttiin hyvin arkisiin tapahtumiin, joissa ei välttämättä ole mitään korkealentoista. Eräässä episodissa eronnut isä esimerkiksi hakee poikansa koulusta ja viettää iltaa tämän kanssa, ja myöhemmin ollaan pojan kanssa leikkipuistossa. Jotain on tehty oikein, sillä nämä arkipäiväiset tapahtumat ovat Heavy Rainin parasta antia. Erityisesti kohtaus leikkikentällä oli omalla tavallaan paikoitellen lähes koskettava.
Kohtauksiin on haettu elokuvamaista tunnelmaa, mikä useimmiten toimii, mutta välillä peli heittelee kapuloita projektorin rattaisiin. Hahmoa voi ohjailla yleensä myös keskustelujen aikana. Tämä on ideana hyvä, mutta käytännössä lopputulos heikentää draaman tehoa hahmon kekkuloidessa joskus jossain ihan muualla kuin pitäisi.
Interaktiivinen quicktime-elokuva
Juonirakenne vaikuttaa lupaavalta, mutta pelillisesti Heavy Rainilla ei tunnu olevan paljon annettavaa. Käytännössä kaikki toiminnot ovat vain pelkkää quicktime-tapahtumaa, jossa pelaajan pitää painaa ruudulla näkyvää nappulaa tai vääntää tattia haluttuun suuntaan. Omaan tahtiin käytävissä osuuksissa painallusten kanssa ei ole kiire, mutta esimerkiksi tappeluun joutuessaan sankarin täytyy osua askelmerkkeihin ajoissa tai lätty lätisee. Toisaalta onnistuminen ei aina ole pakollista, esimerkiksi ennakkoversiossa peli jatkui, vaikka käsirysyssä jäikin kakkoseksi.
Ratkaisu tuntuu olevan tahallinen, sillä käyttöliittymä ja muu pelimäinen sisältö änkeää mahdollisimman vähän elokuvamaisen tarjonnan tielle. Liipaisimen ja vasemman tatin kanssa liikkuminen on hiukan kankeaa, mutta muuten systeemi tuntuu yksioikoisuudestaan huolimatta istuvan Heavy Rainin interaktiiviseen elokuvafiilikseen. Ainoastaan väkisin väännetyt PS3:n padin liiketunnistusta käyttävät vemputusosuudet tuntuvat ärsyttäviltä. Esimerkiksi hampaiden harjaus ohjainta renkuttamalla on lähinnä tragikoomista hommaa.
Parin tunnin pituisesta ennakosta jäi nälkä nähdä lisää Heavy Rainia. Heikon alun jälkeen tarinan kiemurat ja irralliset kohtaukset alkoivat koko ajan tuntua mielenkiintoisemmilta. Vaikka pelillinen sisältö ei päätä huimaa, voi luvassa silti olla jotain todella mielenkiintoista ja erilaista. Pidän sormiani ristissä David Cagen puolesta.
Fahrenheitin tekijöiden uusi konsoliseikkailu keskittyy toiminnan sijasta tarinaan. Pariisilaisen Quantic Dream -studion johtohahmo David Cage on nykypelaamisen antiteesi...
Lue koko artikkeli Pelit-lehden tammikuun numerosta tai www.pelit.fi:ssä 3.2.2010.
Digitaalinen pelaaminen ylittää laatikkoversioiden myynnin tänä vuonna, ennustaa EA:n pääjohtaja John Riccitiello. Hän muistuttaa, että jos pelimyynnin lisäksi otetaan huomioon koko muu pelaaminen verkossa ja niiden kuukausimaksut, mikromaksut ja muu rahaliikenne, digipuoli pääsee jo 40–45 prosenttiin. Tämä on aika kovaa puhetta firmalta, joka on maailman suurin pelipakettien myyjä.
Vielä kovempia sanoja latelee Square Enixin hallituksen puheenjohtaja Yoichi Wada. Hän ennustaa, että koko konsolilaitepuoli häviää. "Ennen pelialustana olivat laitteet, nyt verkko. Kohta laitteita ei enää tarvita, vaan mikä tahansa päätelaite mahdollistaa pelaamisen", hän latelee marraskuun lopun MCV-lehdessä. Hänen mukaan sosiaaliset ja selainpelit tulevat kasvamaan räjähdysmäisesti, mikä tarkoittaa vaikeuksia jakelijoille ja myyjille: "He tulevat kärsimään uudesta ajasta, jolloin interaktiivinen viihde siirtyy laitteessa pyörivästä softasta serveripohjaiseen tarjontaan, pelien striimaukseen ja digitaaliseen jakeluun."
Wada ennustaa, että kymmenessä vuodessa meillä on televisioon sisään rakennettu Xbox Live, levyasematon Playstation ja suurella kiintolevyllä varustettu Wii, joita kaikkia ruokkii paksu nettipiuha.
Eidosin johtaja Ian Livingstone ennustaa myöskin laatikkopelien häviämistä, mutta hänen mielestään syynä on käytettyjen pelien kauppa. Koska pelitalot eivät saa penniäkään käytettyjen pelien kaupasta, peleihin liitetään yhä enemmän aktivointikoodeja ja muita toimenpiteitä, joilla varmistetaan, että peliä ei myydä uudelleen. Pelikauppiaitten elinkeinosta taas käytetyt pelit tuovat suuren osan. Livingstonen mielestä tämä johtaa väistämättä laatikkopelien vähenemiseen.
Pelien digitaalinen jakelu kasvaa kymmenien prosenttien vuosivauhdilla. Steam on näistä suurin, joidenkin arvioiden mukaan sen osuus on peräti 70 prosenttia, ja perässä seuraavat Gamers’ Gate, Direct2Drive ja Impulse. Digijakelijoiden menestys on jopa saanut jotkut pelijulkaisijat innostumaan uudelleen PC:stä: "Monien julkaisijoiden mielestä digijakelu on pelastamassa PC-pelaamisen", sanoo Stardockin CEO Brad Wardel Game Streamerissä. Hän arvioi, että tällä hetkellä digijakelun osuus PC-peleistä on noin neljännes, mutta sen odotetaan tuplaantuvan parissa vuodessa. Valve muun muassa kasvoi vuodessa (syyskuu 08–09) 97 prosenttia ja Direct2Drive 56 prosenttia.
Digijakelussa on siis tulevaisuus – tai ei edes tulevaisuus, vaan nykyisyys. Ja mikä ettei olisi: digimuodossa peliä on varastossa loputtomiin ja sitä voi periaatteessa myydä hinnalla millä hyvänsä. Vielä tällä hetkellä digijakelijoilla on sopimus jälleenmyyjien kanssa samasta hinnoittelusta uusien pelien kohdalla, mutta muutama viikko myöhemmin hinnan voi pudottaa huoleti puoleen. Esimerkiksi Steamin hullut päivät (nyt Mirror’s Edge hintaan 3 euroa!) sai eräänkin toimittajamme ostamaan lähes kymmenen peliä, joita hän ei edes tiennyt haluavansa.
PC:n kohdalla digijakelu on täysin luontevaa ja luonnollista, ihme, että sen syntyminen kesti näin kauan. Se, että digijakelu saa pelijulkaisijat uudelleen innostumaan PC-peleistä, on todella tervetullutta. Ja tuskinpa konsolitkaan kaukana perässä tulevat.
Tervetuloa digiaika!
