Salamurhaajasaagan neljäs osa turboahtaa onnistuneesti tutun konseptin. PC:llä peli on täsmälleen sama, mutta puitteet komeammat kuin vanhoilla konsoleilla.

Tanskalaisen IO Interactiven Hitman, jos joku, on taidepeli. Se antaa, mutta vastapainoksi myös vaatii paljon. Elämyspelaajan vika on enemmän kuin suositeltavaa, koska jos Hitmanin pelaa mahdollisimman nopeasti ja mekaanisesti, käteen jää korkeintaan keskinkertainen räiskintä. Jos taas jaksaa eläytyä salamurhaajan arkeen ja suunnitella surmansa huolella, saa palkinnokseen kiehtovan ja poliittisesti ilahduttavan epäkorrektin ajattelevan miehen ongelmanratkaisuelämyksen.

Poliittisen epäkorrektiuden vastapainoksi Hitman: Blood Money on mahdollisimman korrektisti multiformaattiajan kasvatti. Sisältö on sama riippumatta masiinasta, joten PS2-arvostelu (Pelit 6-7/06, 90 pistettä ) täsmää PC-versioon sen osalta sellaisenaan. Ketterämpi ja kekseliäämpi kaljupää, aiempiin Hitmaneihin verrattuna hämmästyttävän tasa- ynnä korkealaatuiset tehtävät ja suoraan kollektiiviseen pelilajimuistiin kolahtava loppuratkaisu tekevät Blood Moneystä parhaan Hitmanin tähän mennessä ja yhden vuoden 2006 muistettavimmista peleistä.

Kaksitahoisia kontrolleja

Padin vaihtuminen hiireen ja näppäimistöön on kaksijakoinen kokemus. Neljäseiskan liikuttelu on kankeampaa ilman kahden tatin portaatonta ohjausta, ja sekä juokseminen että hiipiminen tuntuvat luonnottomilta. IO Interactiven kestonäkemys hyvästä käyttöliittymästä, listojen plärääminen hiiren rullalla, on yhä mukana, mutta lähes kaikkien toimintojen kartoittaminen kiintonappeihin vähentää rullailun onneksi minimiin.

Toisaalta tähtääminen on hiirellä tarkempaa. Näkymätöntä apuria ei ole, joten päähän osuu jos päähän tähtää, enkä voi kiistää, että yksi siisti nappi otsassa tuntuu paljon ammattimaisemmalta kuin hosuminen vähän sinne päin ja puolen lippaallisen laskeminen liikkeelle kerrallaan. Tarkka-ampujat suuntaavat kiitoksensa korkeammalle näyttötarkkuudelle, on palkitsevampaa tiputtaa katolta jotain, josta saa selvän, kuin epäselviä prötöjä.

Kromia ja kiiltoa

PC-versiosta näkee selvästi, kuinka IO on uudelleenkirjoittanut grafiikkamoottorinsa. Muuten kiva, kehitys kehittyy ja niin edespäin, mutta uudella moottorilla ei valitettavasti ole samanlaista välittömästi tunnistettavaa ilmettä ja sympaattista olemusta kuin vanhalla. Lopputuloksena Hitman näyttää geneerisemmältä kuin aiemmin.

Ilmeikkään ilmeetön Neljäseiska, hänen aseensa ja uhrinsa on mallinnettu tarkasti. Toisiaan kloonaavista pökkelöistä statisteista ja ajoittain suttuisista puitteista puolestaan huomaa, kuinka suuri osa materiaalista on jaettua ja kaikkien pohjalla on PS2-versio, jonka päälle liukusäätimistä vääntämällä isketään valoa, varjoja, kromia ja kiiltoa.

Kaiken kaikkiaan Blood Money on kuvallisesti siisti, mutta ei tee Half-Lifen episodin ja kumppanien jälkeen vaikutusta, varsinkaan suhteutettuna koviin laitteistovaatimuksiinsa. Pelinä se on täsmälleen sama alustasta riippumatta – omia sanojani lainatakseni kokemus, jota yhdenkään PC-orientoituneen kypsällä, fiksulla ja ronskinlaisella pelimaulla varustetun ei kannata missata.