Hitman - yksinäisen palkkamurhaajan omaelämänkerta, osa 2/2

Alan perinteet

Budapestilaisessa hotellissa pidettävä rauhankokous sai melkein ikävän lopun, kun terroristi Frantz Fuchs päätti, että olisi loistava idea räjäyttää koko hotelli ja useiden maiden edustajat sen mukana. Turvatoimet olivat sitä luokkaa, että en uskaltanut ottaa mukaan mitään aseistusta lukuun ottamatta pianolankaa. Päästyäni sisälle menin kirjoittautumaan hotelliin. Kirjoittaessani nimeäni kirjaan huomasin, että eräs tunnettu herra Wulff asuu huoneessa 202. Päätin tutkia asiaa tarkemmin.

Ensin piti tosin hommata avaimet, joilla pääsee mihin mielii. Huomasin, että siivoojapojalla on yleisavain, jonka korjasin talteen heti, kun hän eksyi johonkin huoneeseen. Löydettyäni huoneen 202 löysin myös herra Wulffin vartijan, joka patsasteli oven edessä ja kehotti minua siirtymään muualle. Siirryin huoneeseen 201 ja ulos parvekkeelle. Wulffilla oli vartija parvekkeellakin, mutta onneksi hän siirtyi sisätiloihin pienen odottelun jälkeen.

Akrobaattimiehiä kun olin, loikkasin viereiselle parvekkeelle. Varovaisesti avasin oven ja hiivin Wulffin vartijan taakse pianolanka kädessä. Vartija päätti lopettaa hengittämästä, joten korjasin huoneesta kaiken vähänkään mielenkiintoisen tavaran talteen. Ainakin pommilaukku, hammaslääkärin käyntikortti ja kirjeet löysivät tien taskuuni. Kaikki aseet jätin huoneeseen tapettuani Wulffin, paitsi uskollisen langan, joka pysyy aina rintataskussani.

Hammaslääkärin käyntikortti herätti mielenkiintoni ja hotellin opastekylttejä seuraten löysinkin pian vastaanoton. Hirveällä aksentilla puhuva sihteeri ilmoitti herra Fuchsin löytyvän saunasta. Jälleen pienen harhailun jälkeen sauna löytyi, vaihdoin asianmukaiset vaatteet päälleni ja liityin Fuchsin seuraan saunan puolelle. Keskustellessani Frantzin kanssa kävi ilmi, että rikollisparalla on heikko sydän. Ilkeä juoni kukki oitis mielessäni ja poistuin saunasta. Heti oven vierestä löysin saunan lämmönsäätimen ja ei aikaakaan, kun Frantz oli valmis joulupöytään.

Keräsin ruumiilta avaimet talteen. Röntgenhuone? Eli varmaankin hammaslääkärin vastaanotolla. Missä muuallakaan hotellissa tarvittaisiin röntgenlaitetta? Kävin kuitenkin ensin tarkastamassa postini tiskillä ja kuinka ollakaan kukkakaupasta oli tullut kirje. Kävin paikan päällä tarkastamassa, mistä on kyse. Saatuani kukkakauppiaalta "kovan" ruusupaketin päätin käydä jakamassa sitä hammasklinikalla. Tapettuani vartijan ja sihteerin korjasin heidän ruumiinsa takahuoneeseen, mistä löytyi myös se kauan kaivattu röntgen.

Tutkittuani röntgenhuonetta tarkemmin huomasin etsimäni pommin huoneen lattialla. Noudin kukkakauppaan jättämäni pommilaukun ja otin pommin talteen. Tässä vaiheessa olin jo niin hermostunut pommin kantamisesta, että otin riskin vartijoista ja heidän aseistaan huolimatta. Juoksin pää kolmantena jalkana metallinpaljastimien läpi pihalle, missä kuljettajani tuli minua vastaan.

Asesalakuljettajan paratiisi

Seuraavaksi pääsin kiertoajelulle Rotterdamiin. Mies joka möi Lee Hongille ja Pablolle aseita, Boris, on pysäköinyt aluksensa johonkin Rotterdamin satama-alueelle. Boris tekee kauppoja hollantilaisjengin kanssa, joten heitä seuraamalla luulisin löytäväni Boriksen ja hänen aluksensa. Ensimmäiseksi minun piti hankkia katu-uskottavat jengireleet.

Löysin kolme jengiläistä lämmittelemässä nuotion ympärillä, strippiluolan lähettyvillä. Panin pojat kylmästi kylmiksi (heh) ja omin tarvittavat vaatteet. Nyt strippiluolaan sisäänpääsy onnistui huomattavasti paremmin. Puhuttuani baarimikon kanssa mukavia hetken aikaa, hän lupasi järjestää minut privaattiesitykseen.

Siirryin stripparin pukuhuoneeseen odottelemaan esityksen päättymistä. Strippari saapui vihdoin ja viimein. Sain hänet suostuteltua viihdyttämään autoa vartioivaa tyyppiä sen aikaa, että sain GPS-lähettimen asennettua autoon. Odotin hetken aikaa, kunnes pojat lähtivät liikkeelle.

Seurasin GPS-signaalia varaston luokse, vain huomatakseni että paikka on aidattu, eikä ovia ole näköpiirissä. Pienen pohdiskelun jälkeen tajusin käydä ohjaamassa junan oikealle raiteelle, eli suoraan aidan läpi. Suunnistin autolle ja korjasin GPS-lähettimen talteen. Vielä piti saada käsiini rahalaukku.

Marssin sisään varastoon ja aitoon Robocop-tyyliin pistin henkilökunnan matalaksi. Otin laukun kantoon ja asensin siihen GPS-lähettimen. Ivan saapui parin minuutin kuluttua noutamaan rahalaukkua. Törppö ei edes tarkastanut laukkua vaan vei sen lähettimineen päivineen suoraan Borikselle.

Plutonium virtaa

Sain tietää että Boriksella olikin herkkuja aluksessaan: ydinpommi. Mitä muutakaan venäläiseltä megalomaanilta voisi odottaa? Tehtäväni oli aika kinkkinen. Jos metelöin tai jätin ruumiita lojumaan ympäriinsä, joku varmasti huomaisi ne ja juoksisi varoittamaan Borista. Ainoa mahdollisuuteni oli tappaa mies ennen kuin hän ehti perille.

Ensimmäisestä portista selvittyäni suunnistin kohti itäisintä laituria, jossa asekätkö odotteli minua (näkyy kartassa). Porttien vartijoita ei kannata ampua, vaan sopivassa valepuvussa voi seurata kierroksella olevaa vartijaa ilman, että pojat tekevät hälytyksen. Kahmittuani asekätköstä autopommin ja muuta miellyttävää tavaraa suunnistin kohti laivaa.

Samalta laiturilta, missä rahtialus on, löytyi myös Boriksen valkoinen limusiini, johon sovelsin juuri löytämääni autopommia. Laivaan oli hankala päästä ilman pienoista tulimyrskyä, mutta yhden pukumiehistä sain tapettua ilman, että muiden vartijoiden huomio heräsi. Puku päällä laivaan ja suunnistin kohti laivan perää. Ovesta sisään ja löysin rahtiruumaan menevät rappuset.

Lahtasin huvikseni ruumassa partioivat miehet, jonka jälkeen etsin alas konehuoneeseen johtavat rappuset. Konehuoneeseen päästyäni mekaanikot pantiin kylmäksi, koska minulla ei kuulemma ollut asiaa konehuoneeseen. Ydinpommi löytyi konehuoneesta keulaan päin suunnistettaessa, pienehkö ruuma, johon Boris on pommin lisäksi unohtanut muutakin kivaa.

Pommin purkamisen jälkeen ajattelin jatkaa veneilyharrastustani. Kolusin tieni aluksen ylimpään kerrokseen, komentosillalle. Tunnetusti kapteenit hukkuvat laivojensa mukana, joten en epäröinyt poistaa häntä elävien kirjoista. "Aivan kuin optimistijollalla purjehtisi", ajattelin, kun suuntasin rahtialuksen kohti kansainvälisiä vesiä.

Ansa

Tehtävä oli epäilyttävä heti alusta alkaen. Asiakas vaatimalla vaati, että juuri minä hoidan toimeksiannon. Saapuessani talolle huomasin vaatimattomat turvajärjestelyt. Kuka tahansa olisi voinut "siivota" tämän miehen. Miksi juuri minä? Päästyäni sisälle kerroin tapaamisestani tohtorin kanssa. Mies päästi minut sisälle ja heti oven sulkeuduttua päätin hieman seikkailla omin päin talossa. Löydettyäni toisen kerroksen laboratoriosta haulikon (heti alussa käytävän toisella puolen löytyvä ovi, rappuset ylös) oli aika mennä tapaamaan herra professoria.

Seurattuani alussa ovivahdilta saamiani ohjeita löysin professorin toimiston. Hämmästykseni oli melkoinen, kun paikka yhtäkkiä tulvi SWAT-miehiä. Päätin pitää lyijypitoisen puheen professorin kanssa. Professorin lojuessa lammikossa nappasin proffan työhuoneen seinältä avaimen, jolla pääsin seikkailemaan ympäri parantolaa.

Juostuani ympäri paikkaa ja lahdattuani useita SWAT-miehiä, löysin ensimmäisen kerroksen itäsiivestä lastenkirjan. Se muistutti minua lapsuudesta, jota minulla ei koskaan ollut, joten päätin pistää kirjan taskuun. Parin minuutin ja lukuisten SWAT-miehien jälkeen puhuttelin erästä paikan potilaista, joka oli hukannut kirjansa. Annoin lastenkirjan hänelle, mitäpä minä sillä nyt loppujen lopuksi tein. Hullu kertoi ratkaisun löytyvän toisen kerroksen länsisiiven TV-huoneesta.

En meinannut millään löytää reittiä sinne, kunnes huomasin, että sinne pääsee kiertämään ensimmäisen kerroksen kautta. Löydettyäni vihdoin ja viimein etsimäni TV-huoneen kolusin hieman paikkoja. Vartijan aitiosta löytyi vastalääke. Vastalääke mihin? Huoneen keskellä lojui mies tuolissa aika huonokuntoisen näköisenä, joten päätin koeajaa vastalääkettä häneen. Saatuaan vastalääkkeen mies oli kuin pakasta repäisty. Kiitokseksi epäitsekkäästä toiminnastani hän kertoi minulle, että kellariin johtaa salakäytävä, ja lähti jopa henkilökohtaisesti opastamaan minua.

Tapa(a) veljesi

Yksinkertainen tohtorintappo olikin yhtäkkiä muuttunut sangen mutkikkaaksi. Tapettuani vartijan keräsin talteen kaapista löytyvät haulikonpanokset. Seuraavasta portista kuljettuani päätin lähteä vasemmalle, jospa sieltä löytyisi lisää rautaa. Yllättäen toinenkin vartija istui tekemässä paperihommia pöytänsä ääressä, kunnes jouduin ikäväkseni keskeyttämään hänet. Tämän vartijan kaappi olikin paljon paremmin varustettu.

Kerättyäni liivit, MP5:n ja panokset talteen lähdin jatkamaan matkaani. "Saman on näköinen", ihmettelin pistäessä kovin tutunnäköisiä pukumiehiä autuaammille metsästysmaille. Hetken kuluttua löytyi pieni varastohuone, johon joku oli unohtanut Kaikkien Aseiden Äidin: minigunin. Hullunkiilto silmissäni majoituin varastosta ulos tultaessa vasemmalla sijaitsevaan huoneeseen. Minigun lauloi iloista säveltään klooniin toisensa jälkeen, kunnes tuli hiljaisuus.

Kokosin viimeiset järjen rippeeni ja tajusin proffan kloonivaraston ehtyneen. Paiskasin minigunin mäkeen ja lähdin tutkimaan aluetta. Kun löysin kojeen, josta kloonit olivat tulleet ulos, huomasin tulleeni liian myöhään. Ainut sisäänkäynti proffan tiloihin oli lukossa. Huomasin viivakoodinlukulaitteen ja tulin ajatelleeksi takaraivossani olevaa koodia.

Tajusin kuitenkin, että olen tuskin kovin tervetullut kaiken tämän jälkeen, joten käväisin noutamassa kollegani ruumiin ja raahasin sen viivakoodinlukulaitteeseen. Ja kuten laulussa sanotaan, loppu on historiaa. Työskentelen yhä "firman" leivissä. Toivottavasti tulevaisuus (tai IO-Interactive) tuo minulle tullessaan uusia tehtäviä, jotta voisin jatkaa voittokulkuani. Toistaiseksi siirryn kortistoon nauttimaan työttömyystukea, kunnes lisätehtävät näkevät päivänvalon.

Lisää aiheesta