Viattomalla 70-luvulla hobitteja kutsuttiin hoppeleiksi. Nykyään hobitit hoppelevat videopelien sankareina - niin se kehitys kehittyy.
J.R.R. Tolkien kirjoitti kirjan The Hobbit, or There and Back Again (suom. Lohikäärmevuori, nykyisin Hobitti) vuonna 1937. Se kertoo Bilbo Reppulin tarinan, sen, kuinka hobitti liittyy Gandalf-velhon ja kääpiöiden matkaan ryöstääkseen kääpiöiden aarteet takaisin Smaug-lohikäärmeeltä. Vaikka teos luokitellaan lastenkirjaksi, tarina toimii erinomaisena johdantona Taru sormusten herrasta -trilogialle.
Kertomuksesta saisi hienon seikkailu- tai roolipelin. Inevitablen peli on kuin The Hobbit -kirjan ensimmäinen suomalaiskäännös, jossa seikkaili Bilbo Reppulin sijasta Kalpa Kassinen: suunnattu lapsille. Geneerisessä toimintatasoloikassa Kassinen niittää ötöjä ja hyppii kuin supermariopastillin nielaissut puolituinen.
Aseena Kalpalla on sauva ja miekka. Sauvaa voi käyttää hyppyseipäänä, jolla loikkaan tulee lisää pituutta. Miekka on kuuluisa Piikki, joka hohtaa pimeässä ja on siten oiva kumppani valottomissa luolissa. Lisäksi Kassinen nakkelee kiviä hobittien rotuominaisuuden, automaattitähtäyksen, suomalla ilmiömäisellä tarkkuudella.
Varasss!
Pakollista tavaran keruuta riittää: sieniä, kolikoita, kristalleja ja vaikka mitä. Perinteen mukaan tapetut örkit muuttuvat jalokiviksi, jotka noukkimalla Kalpasta tulee entistä vahvempi. Kolikot voi tuhlata välinäytösten aikana vaikka isompaan reppuun tai parantaviin juomiin.
Aarrearkkujen aukomiseen on jännä systeemi, joka pitää hereillä yön pitkinä tunteina. Ruudulla pyörii sarja lukkomekanismeja, jotka pitää pysäyttää, kun valo vilahtaa vihreänä. Onnistuminen palkitaan arkun sisällöllä, mutta rähmäkäpälä laukaisee ansan, joka pahimmillaan aiheuttaa hengen lähdön.
Söpögrafiikoilla kuorrutettu paketti on selvästi suunnattu lapsille, mutta tarinasta nauttiakseen pitää osata englantia. Ikävaatimusta nostaa myös kohtalaisen napakka vaikeustaso, joka räjähtää käsille leppoisan Kontu-episodin jälkeen. Nykytapaan PS2- ja Xbox-versiot ovat identtiset, demon perusteella PC:llä on korkeampi grafiikan resoluutio sekä padia heikompi hiiri/näppisohjaus.
Tallennuspaikkoja on tiuhassa, mutta olisin silti halunnut lisätä niitä yhden tai kaksi muutamaan kiperään kohtaan. Meinasin luovuttaa jo alkumetreillä, kun peikot viskelivät lohkareita niskaani ja kimpussani oli lauma susia. Voin vakuuttaa, ettei kivisateessa vuoren jyrkänteellä loikkiminen ole herkkua.
On The Hobbitissa hyvääkin, esimerkiksi vähäeleinen musiikki yhdessä pelkistetyn tyylin kanssa tekevät Keski-Maasta uskottavan paikan. Luolastoissa kumiseva bassorumpu, jota säestää ajoittain akustinen kitara tai säkkipillin soitanta saavat selkäpiin väräjämään. Ja kun sormus viimein löytyy, seikkailua ei tohdi jättää kesken.
The Hobbit on hieman liikaa kallellaan toimintaan, sillä pääpaino on pomppimisella ja örkkien huitomisella. Keski-Maassa olisi suurempiakin sotasankareita kuin Rambo Reppuli. Tarina on sinänsä kelpo, mutta en minä tällä lastani kiusaisi vaan hankkisin mieluummin kirjan. Se on jännempikin.
70
