Icewind Dale

Baldur's Gaten kakkososaa odotellessa tarjoaa Jäätuulen laakso monta mielenkiintoista seikkailua. Vaikka tapahtumat ovatkin varsin pitkälti pelkkää vihollisjoukkojen nujertamista, viihtyy pelin parissa illasta toiseen. Seuraavassa lyhyt opas pelin tärkeimmistä asioista. Millainen sankarijoukko matkaan?

Ensinnäkin joukko kannattaa koota sellaiseksi, että se viihtyy luolastoissa, sillä lähes kaikki seikkailu tapahtuu sisätiloissa, lähinnä juuri luolastoissa. Seuraavanlainen kokoonpano on varsin ihanteellinen: paladin, ranger/cleric, fighter/thief, fighter/mage, bard ja cleric/mage. Suora lähitaistelu on avain pelin helppoon läpipelaamiseen, mistä syystä olen valinnut ryhmään viisi taistelukykyistä hahmoa, cleric/mage on ainoa, joka on pidettävä taustalla. Neljän multi-class -hahmon valitseminen ryhmään on perusteltavissa sillä, että pelin kuluessa on todennäköistä, että hahmot keräävät kokemusta noin miljoonan pisteen edestä. Näin ollen yhden luokan hahmot päätyvät tasolle 12-14 ja kahden luokan hahmotkin tasolle 10-11! Yli kymppitason menevät tasot eivät enää varsinaisesti auta hahmoa kestopisteiden muodossa, mikä on pelin kannalta tärkeämpää kuin esimerkiksi loitsujen määrän kasvaminen parilla hassulla.

Hahmojen roolit

TAISTELIJAT (fighter, ranger, paladin):
Mikäli joukossasi on useampi taistelija, erikoistu jokaisella johonkin lähitaisteluaseeseen ja laita siihen hahmon kehittyessä maksimikokemukset. Jokaisen kannattaa lisäksi panostaa jouseen tai varsijouseen.

VARAS (thief):
Varkaan stealth-ominaisuus on varsin käytännöllinen karttaruutua tutkittaessa (myös rangerilla on sama ominaisuus, mutta panssari rajoittaa sitä). Itse käytin varastani siten, että juoksin ensin läpi koko ruudun varjoihin piiloutuneena ja vasta sitten lähdin tyhjentämään järjestelmällisesti paikkaa vihollisista. Panosta siis alussa juuri tähän ominaisuuteen. Pick pockets -kykyyn ei kannata panostaa paljonkaan, sillä varastettavaa ei ikävä kyllä juurikaan löydy. Ansoja on paljon, joten Find traps on mukava. Myös lukittuja ovia ja arkkuja löytyy kohtalaisesti, joten Open locks -kykyä tarvitaan.

VELHO (mage) ja PAPPI (cleric, druid):
Nämä ovat alussa ryhmäsi heikoimmat lenkit, joten ne on pidettävä taka-alalla. Papista kehittyy muutamien tasojen jälkeen sen verran kestävä, että sillä uskaltaa liikkua taistelijoiden takana parantamassa etulinjan joukkoja. Velho on aina syytä pitää erossa lähitaistelusta, sillä viholliset ottavat hänet mielellään kohteekseen.

BARDI (bard)
Itselläni ei ollut bardia mukanani, mutta käyttöä olisi riittänyt. Matkoilta löytyy muutamia varsin mukavia esineitä, joita ainoastaan bardi voi käyttää. Lisäksi bardin lore-taito on sananmukaisesti kullan arvoinen.

Varusteet
Osta alussa kaikille hahmoille pitkänmatkan aseet. Mikäli hahmo ei voi käyttää jousta ja varsijousta, niin hanki edes linko. Muutenkin pidä koko ajan nuolia mukanasi mahdollisimman monta, sillä niitä kuluu paljon. Mahdollisimman monta tarkoittaa määrällisesti karkeasti 8x40 kpl per jousen omistava hahmo, joka saattaa tuntua paljolta, mutta vähenee nopeasti.

Maagisia varusteita löytyy pelin kuluessa runsaasti, joten älä turhaan varastoi niitä hahmojesi selkäreppuihin viemään tilaa. Valitse parhaat ja myy kaikki muu sälä pois.

Etenkin potioneista kertyy mukava kokoelma, mikäli niitä ei käytä tai myy pois. Itse asiassa suurin osa potioneista on varsin tarpeettomia. Seuraavassa tarpeellisimmat potionit.

HEALING: Parantavia potioneita on useampaa mallia, ja mikäli sinulla ei ole pappia matkassa, ovat ne ainoa pelastuksesi. Kahden parantavan hahmon kanssa (esim. cleric ja druid) ei tarvitse potioneita juuri lainkaan.

OIL OF SPEED: Saa aikaan yhdelle hahmolle saman kuin Haste-loitsu. Jemmaa loppuun asti.

BURNING OIL: Fireball-loitsun arkinen versio.
STRENGTH: Näitäkin löytyy useampaa tehoa, joista Fire Giant (nostaa voiman arvoon 24) on paras.
Kaikille potioneille löytyy kyllä hetkensä, mutta usein ne unohtuvat taistelun melskeessä.

Loitsut
Velhojen loitsuista seuraavat ovat käyttökelpoisimpia:

1. taso
Burning Hands: Muutamissa paikoissa on trolleja, joiden lopullinen tuhoaminen vaatii tuli- tai happovahinkoa.
Identify: Säästää rahaa maagisten esineiden tunnistuksessa.

2. taso
Agannazar's Scorcher: Kätevä tuliloitsu, joka vahingoittaa kaikkia, jotka joutuvat tulilinjalle. Myös omia!

3. taso
Fireball: Mahtava loitsu vahingoittamaan suurta joukkoa.
Haste: Todennäköisesti pelin paras loitsu! Muutamat pelitilanteet ovat lähes mahdottomia ilman tätä.

5. taso
Cloudkill: Vaikka onkin varsin epäeettistä tappaa jotain mitä ei näe, kätevää se kuitenkin on. Suuntaa siis tämä loitsu velhon näkökyvyn rajoille juuri vihollisjoukon eteen ja odota.

Lisäksi kaikki Monster Summoning -loitsut ovat erittäin käyttökelpoisia, sillä monissa tilanteissa on hyvä olla tykinruokaa saatavilla.

Pappien ja myös druidien loitsut ovat yksiselitteisempiä: jokaiselta tasolta kannattaa valita kyseisen tason parannusloitsu. Näin säästyy rahaa, koska ei tarvitse ostaa jokaista kauppaa tyhjäksi healing potioneista. Lisäksi seuraavia on syytä pitää muutama saatavilla:
1. taso
Entangle: Hidastaa kätevästi suurten ryhmien rynnistystä.
2. taso
Flameblade: Pitkäkestoisempi tapa tuhota trolleja.
3. taso
Animate Dead: Tasolta puuttuu parannusloitsu ja tykinruokaahan tarvitaan aina.
Muutkin loitsut sekä velhoille että papeille ovat toki kokeilemisen arvoisia ja eri taktiikat tarvitsevat erilaisia loitsuja.

Taistelustrategioita

Lähestyttäessä taistelua jokaiselle kehittyy luonnollisesti oma taktiikkansa, mutta tässä muutamia helpottavia vinkkejä. Kun siis varkaalla liikut varjoissa ja löydät vihollisia, niin mikäli näet näin vain yhden vihollisen, tuikkaa tätä selkään varkaan aseella ja hyökkää saman tien taistelijoilla suoraan päin.

Varkaalla kannattaa tanssia mahdollisimman kauan ympärillä, sillä vihollinen yrittää yleensä ensin aikansa käydä tämän kimppuun. Jos kyseessä on loitsuja heittelevä vihollinen muuttuu taktiikka siinä määrin, että joku jää ampumaan jousella varkaan pistettyä ja taistelijoiden edetessä. Näin vihollinen ei pysty käyttämään loitsujaan. Kun ensimmäinen taistelija saavuttaa lähietäisyyden, voi jousta käyttävä siirtyä myös lähitaisteluun.

Mikäli löydät varkaalla suuremman joukon, mikä on edellistä huomattavasti tavallisempaa, niin tuo varas pois joukon luota ja siirry taistelijoilla niin, että näet juuri ensimmäisen vihollisen. Vihollinen lähtee lähes poikkeuksetta kohti taistelijoitasi, joten ammu jousilla niin kauan, kunnes tämä tulee lähitaisteluetäisyydelle. Älä kuitenkaan missään vaiheessa siirry itse taistelijoillasi eteenpäin, sillä silloin paljastuu yleensä heti lisää vihollisia. Kun vihollinen on tuhottu, siirry muutama askel eteenpäin ja toista edellinen.

Vaikeimpia taisteluita ovat aina sellaiset, joissa astutaan uudelle karttalehdelle. Näin kaikki hahmosi ovat yhdessä kasassa ja vihollisia on heti ympärillä useampia. Tällaiseen tilanteeseen ei ole olemassa helppoa ratkaisua. On vain taisteltava vihollisen ehdoilla. Mikäli taistelu alkaa näyttää toivottomalta, voit aina poistua edelliseen karttalehteen.

Tykinruoan käyttäminen on suotavaa. Mikäli varkaalla liikkuessasi huomaat, että edessä on jousimiehiä, niin luo velholla muutama avustava olento ja suuntaa niillä kohti jousimiehiä. Pidä varkaasi varjoissa siten, että näet kaikki jousimiehet. Kaikki jousimiehet suuntaavat näin ollen nuolensa poloisiin olentoihisi. Samaan aikaan ryntäät taistelijoillasi eteenpäin. Näin he pääsevät jousimiesten vierelle saamatta itse nahkaansa ensimmäistäkään nuolta.

Toinen tykinruoan käyttötarkoitus on aivan päinvastainen. Tukitaan ryntäävien vihollisten reitti manatuilla olennoilla ja hoidellaan vihollinen omilla jousimiehillä. Tämä toimii luonnollisesti erittäin hyvin ahtaissa tiloissa, kuten oviaukoissa ja kapeissa käytävissä.

Vinkkejä kiperiin tilanteisiin

Kun suuntaat kulkusi Dragon's Eyehin, varustaudu mukaan tulella, sillä paikka on varsin pitkälti trollien kansoittama, varsinkin toinen taso.
Wyrm's Toothissa tutki huolellisesti rikkinäinen riippusilta. Kirjasto saattaa auttaa asiaa.

Kohdassa varkaan roolista totesin, että tämän stealth-ominaisuus on kätevä kartan tutkimisessa. Kun saavut Severed Handiin, käytä tätä ominaisuutta kuitenkin varoen, sillä useissa kohdissa varjoissakin liikkuva hahmo laukaisee myös varjoissa elelevät olennot.

Eräs tietty kone Severed Handissa kaipaa neljä osaa, joten tutki kaikki paikat koko tornirakennelmassa tarkkaan.

Lower Dorn's Deepin ensimmäisellä tasolla varkaan elämä on taas muuttumassa vaaralliseksi, sillä varjoihin piiloutuminen ei estäkään kaikkia havaitsemasta varastasi.

Lower Dorn's Deepistä löytyy mestarivarkaan talo, jossa myös paikalliset osaavat samat temput kuin oma varkaasi, joten 'watch your back'.

Lisää aiheesta