Jotta tyhmillekin olisi supersankari, Marvel loi Hulkin. Suomalaisille tuttuun tyyliin lempeästä vässykästä tulee aggressiivinen lyömäkone, kun oikea katalyytti löytyy. Hulk ei pussaa, Hulk lyö.

Hulkin alkulähteille palaava Incredible Hulk: The Ultimate Destruction onnistuu lisenssipeliksi hyvin. Vielä pari vuotta sitten Hulkia olisi jopa kehuttu nerokkaaksi, mutta selkeiden GTA- ja Spider-Man 2 -lainojen takia Incredible Hulk edustaa nykypelien nakit ja muusi -linjaa. Toisaalta, joskus tekee mieli juuri nakkeja ja muusia ilman hienosteluja.

Suurkaupunkimiljöö ja pelirakenne ovat suoraan Spider-Man 2:sta, kuten myös mainio idea kaupungin vertikaalisen luonteen korostamisesta. Mutta se, että Hulk pystyy kävelemään talojen seiniä suoraan ylöspäin on jo liioittelua. Ehkä annamme hämislainan kuitenkin anteeksi, sillä se tekee pelaamisesta hauskempaa.

Hulk muussaa

Bruce Banner muuttuu suuttuessaan vihreäksi Hulkiksi, voimakkaaksi ja lähes haavoittumattomaksi lihaskimpuksi. Incredible Hulk on nimenomaan Hulkin show, rauhallinen Bruce Banner lähinnä vain vilahtaa välianimaatioissa. Parasta kokonaisuudessa on, että mahtivoimakas Hulk todella tuntuu supervahvalta. Jokainen askel on pieni maanjäristys, sillä tärinäefekti on todellisessa hyötykäytössä. Lähes kaiken pystyy tuhoamaan aina pilvenpiirtäjiä myöten.

Erityisen nautinnollista on tarttua linja-autoon ja nakata se kauas vihollisen niskaan, vaikka ilmassa lentävään helikopteriin. Hulk voi repiä henkilöauton kahtia ja käyttää puolikkaita nyrkkeilyhansikkaina, mikä on erittäin hauskaa. Pelin viehätys on juuri täystuhon komeudessa ja siinä, että kaaoksen aiheuttaminen on sujuvaa hyvän ohjauksen ansiosta. Taistelun jälkeen on riemukasta katsoa savuavia raunioita ja todeta tyytyväisenä: "Minä tein tuon."

Juoni pitää Hulkin jatkuvassa liikkeessä ja taistelussa. Upseeri Emil Blonsky vihaa Hulkia koko sydämestään. Blonsky johtaa armeijan yksikköä, jonka tehtävä on tehdä Hulkista ämpärillinen vihreää mössöä. Blonsky miehineen tuhoaa Bruce Bannerin mökin, mutta Banner pääsee karkuun.

Samaan aikaan Bannerin ystävä tohtori Samson on kehittämässä laitetta, joka kenties parantaisi Bannerin Hulkista. Hulk joutuu taistelemaan Blonskyn joukkoja vastaan sekä auttamaan Samsonia. Niin tai näin, kummassakin tapauksessa Hulk matkustaa piilopaikastaan tapahtumapaikalle ja tuhoaa yhtä sun toista. Toisinaan jokin tietty laite pitää saada ehjänä Samsonille, mikä tuo vaihtelua mättöön.

Nykymuodin mukaisesti ympäri kaupunkia löytyy erilaisia sivutehtäviä, joita voidaan myös minipeleinä pitää. Kaikenlaista avattavaa ja kerättävää pikkusälää on ihan kivasti sarjakuvakansia myöten, jos sellaisten virtuaaliomistaminen sattuu kiinnostamaan. Kaikesta kivasta huolimatta peli toistaa pahasti itseään, joten tuhoaminen toimii parhaimmin pieninä annoksina.

Normaalit kamerakulmaongelmat vaivaavat Hulkia, minkä takia varsinkin tasopomotaistelut äityvät hetkin turhauttaviksi. Enemmän minua kuitenkin haittaa koko tasopomoidean vanhakantaisuus ja kliseisyys. Ruudunpäivitys voisi toimia parhaimman hulinan aikaan paremminkin.

Incredible Hulk: The Ultimate Destruction ei ole mestarillinen peli, mutta se on mainiota peliviihdettä, koska tuhoaminen on niin pirun tyylikkäästi tehty. Jonkun mielestä muusiin pitäisi lisätä pestokastiketta ja nakit korvata bratwurstilla. Toiset sanovat jotta pää kiinni Jonkku, hyvin toteutettuna perusasiat riittävät.