ISS Pro Evolutiota on kehuttu ylitsevuotavasti kaikkien aikojen parhaaksi futispeliksi, joten parhaan parantamisen luulisi olevan riittävä haaste tekijöille.
Kuten hieman aiemmin ilmestyneessä PS2:n ISS:ssa, myös Pro Evolution 2:ssa on aiemmasta poiketen lisenssi eli aidot joukkueet ja pelaajat. Oikeudet ovat voimassa kuitenkin vain puolittain.
Karkeasti arvioituna puolella maajoukkueista on aito miehitys, mutta loput on kansoitettu kevyillä nimiväännöksillä ja suurinta osaa seurajoukkueista kutsutaan niiden kotikaupungin nimellä. Batistuta on Batustita, Rivaldo Rivaldho, Arsenal London ja niin edespäin. Lisenssissä ei tunnu olevan paljoa logiikkaa, sillä esimerkiksi Andrei Schevchenko saa esiintyä Milanossa oikealla nimellään, mutta Ukrainan paidassa hänen selässään lukee Skachenko.
Omassa päässä kolisee
Pelivaihtoehdoista lisenssi on pysynyt kaukana. Maajoukkueille on yksittäinen harjoitusottelu, rangaistuspotkukilpailu, cup-muotoisia koetuksia järjestelmältään MM-kisoja muistuttavasta kansainvälisestä cupista alkaen sekä monikansallinen liiga kuudelletoista maalle. Suomi on mukana ja vieläpä oikeilla pelimiehillä.
Seurajoukkueet esiintyvät vain Master League -moodissa, joka on hiukan Mestarien liigaa matkimalla kokoon kasattu keitos. Kaksikymmentäneljä maanosan huippuseuraa jaetaan kahdelle sarjatasolle, ja pelaajan alempaan sarjaan istutetulta joukkueelta viedään tylysti kaikki pelaajat. Tilalle annetaan miehiä Albanian alasarjoista, ja sitten ei kun kentälle Barcelonaa vastaan.
Voitoista saa pisteitä, joita voi käyttää kokonaista kaksi kertaa kaudessa parempien pallistien värväämiseen. Kaksi kertaa voi tuntua pihiltä, mutta on ainakin aluksi jopa liikaa: jokainen voi hyvin kuvitella, mitä divariporukalle tapahtuu miljoonamiehet vastassa. Vaikka pelihaluja riittää, turpaan tulee niin että tukka lähtee.
Master-liigassa on haastetta enemmän kuin tarpeeksi, ja minun psyykelleni murskatappiot koneelle kävivätkin liian koviksi.
Tämä ON jalkapalloa
Peliosuuden voi kiteyttää yhtään valehtelematta yhteen lauseeseen. Se näyttää jalkapallolta ja tuntuu jalkapallolta. Tilanteet syntyvät ja kuolevat juuri kuten pitääkin, ja useimmiten keskialueella. Hyviä maalipaikkoja saa tosissaan hakea, eikä niitä siunaannu hakemallakaan välttämättä monta - ei ainakaan, jos vastustaja turvautuu siilipuolustukseen.
Pelattavuudesta ei löydy moitteen sijaa, vaikka toimintoja ja niiden variaatioita on aivan hillittömästi. Napit tuntuvat jo vakioasetuksilla olevan juuri siinä, missä niiden pitääkin olla, ja seinäsyötöt, juoksupallot, keskitykset, paniikkipurut ja muut monipuoliset toiminnot onnistuvat sujuvasti. Miellyttävänä seikkana erityisiä kikkakikkoja ei ole olemassa, joten harhautusten tekemiseen tarvitsee keskimääräistä enemmän mielikuvitusta.
Hienointa ISS:ssä on se, kuinka tapahtumat pysyvät jatkuvasti täysin uskottavina. Pelaajat tuntuvat harvinaisen inhimillisiltä, sillä ne saattavat hyvinkin laukoa karkeasti ohi tai yli avoimesta paikasta, ja reagoivat mokaansa tukkaansa repimällä tai lyhistymällä nurmelle.
Onneksi sama pätee myös maalivahteihin. Veräjänvartija lähtee haahuilemaan oman alueensa ulkopuolelle pitkää palloa hakemaan, haparoi guugelin suoraan hyökkääjän jalkoihin, paikkaa oman virheensä kaataen kärkimiehen tarttumalla hänen nilkkaansa, ja poistuu lopuksi murtuneena pukuhuoneeseen saatuaan tuomarilta punaisen kortin. Silloin alkaa oikeasti jo uskoa, että ruudun toisella puolella on älyllistä elämää. Vastaavanlaisia esimerkkejä voisi luetella vaikka kuinka paljon.
Monipuolinen taktiikkapuoli täydentää elämyksen. Valmiita muodostelmia on lukemattomia perinteisestä neljä-neljä-kakkosesta alkaen, ja kokonaan omankin systeemin saa rakentaa. Näiden lisäksi täytyy valita neljä erilaista hyökkäystaktiikkaa, joita saa ja pitää vaihdella tilanteen mukaan lennossa.
Jos vanha pappa Maldini tuntuu vasemmalla laidalla liian kovalta, hyökkäyksen painopisteen voi helposti siirtää vaikkapa päinvastaiselle puolelle. Yleistä hyökkäyksen/puolustuksen aktiivisuutta saa säätää, mikä johtaa usein realistisesti tappiolla olevan joukkueen painostavaan vyörytykseen.
Taktikoinnin voi jättää tietokoneen huoleksi, mutta siitä seuraa omat ongelmansa. Tietokoneen ohjaamia miehiä voi nimittäin käskeä ryntäämään syötönkatkoon tai ottamaan palloa pois vastustajalta, minkä se tekee paremmin kuin hyvin, mutta puoliautomaattinen tila sotkee suunnitelmia vaihtamalla ohjattavaa miekkosta itsestään.
Erikoistilannepelaaminen kaipaisi parannuksia. Vapaa- ja kulmapotkut täytyy kenkäistä perstuntumalta ilman minkäänlaisia nuolia tai muita apuvälineitä, mikä on pikkuisen tyhmää. Jos kierteen, korkeuden ja muut potkun ominaisuudet saisi määritellä kaikessa rauhassa ennen suoritusta ja kuvakulmaa väännellä vapaasti, olisivat vapaa- ja kulmapotkut paljon taktisempia. Erikoistilanteille räätälöidyt kuviot yhdistettynä tähän tekisivät todella hyvää.
Kaunista katsottavaa
ISS on niin komea, että (jälleen kerran) on vaikea uskoa ykkös-Pleikkarista enää hienompaa jälkeä irti lähtevän. Varsinkin pallistien liikkuminen on todella aidon oloista. Esikuvikseen hahmoja ei kyllä tunnistaisi Zidanea lukuunottamatta, jos ei nimeä ruudulla näkisi, mutta se on anteeksiannettavaa.
Yleisön ölinä on aika mitäänsanomattoman kuuloista, kaikkialla raikavan hissimusiikin kanssa ei haluaisi ainakaan juuttua kerrosten väliin, ja selostajat ovat paitsi asiantuntemattomia myös tylsiä.
Positiivista on se, että huoliteltua ja tyylikästä grafiikkaa ei ole tehty tekoälyn kustannuksella. Kone pelaa harvinaisen taitavaa ja ennen kaikkea monipuolista peliä. Jo keskivaikealla tasolla kone antaa mainion vastuksen, ainakin jos sille annetaan käsiin vertailukelpoinen joukkue.
Moninpelinä Pro Evolution kakkosen kiinnostavuus nousee vielä kolmanteen potenssiin, ja stadionilta saa auringon noustua sammuttaa valot kunhan saa käsiinsä suunnilleen samantasoisen ihmisvastustajan ja pääsee kunnolla vauhtiin.
Pelin ainoa varsinainen heikkous on vanha kunnon jatko-osa-syndrooma. Onhan se parempi kuin edeltäjänsä ja vastustajansa, mutta sarjaan jo tutustuneiden kannattaa kokeilla kaupassa, kuinka paljon parannuksia on oikeasti tullutkaan. Joka tapauksessa kyseessä on yksiselitteisesti ja ehdottomasti paras jalkapallosimulaatio koskaan ja yksi aniharvoista tuotoksista, jotka olisin koska tahansa valmis liittämään osaksi suojeltavaa maailmanperintöä.
94
