Jet Riderissa kilpaillaan mielikuvituksellisilla suihkuprätkillä, jotka leijuvat vähän maan pinnan alla, ja vauhdin tarjoaa suihkumoottori. Laite kuulostaa tappovehkeeltä ja ainakin Jet Rider 2:n perusteella se sellainen onkin, sillä meno on jatkuvaa törmäilyä, vaikka ainoa turvalaite näyttäisi olevan kypärä.
Tekijät hehkuttavat parantaneensa pelin fysiikkaa ykkösosasta muun muassa sillä, että alla olevan joen virtaus vaikuttaa suihkuprätkään. Muuten mainiota, mutta ilmassa leijuvan suhkuprätkän ja veden välinen kitka on nollaluokkaa. Realismia ei kannata edes ajatella ja jos vain kiltisti opettelee pelin säännöt suihkuprätkän käyttäytymisestä, alkaa ajamista pitää jopa hauskana.
Ajokkia voi kiihdyttää kahdella tavalla, joko normaalilla kaasulla tai afterburnerilla, joka nostaa menopelin vauhdin lähes kaksinkertaiseksi. Afterburnerille riittää löpöä vain tietyksi ajaksi, mutta tankki täyttyy automaattisesti jokaisen kierroksen lopussa. Liiallista vauhtia saa pudotettua joko ilmajarrulla tai magneettikoukulla, jota voi käyttää vain yleensä jyrkissä mutkissa sijaitsevien sähkömagneettien kohdalla. Magneettikoukulla mutkan voi luovia ympäri suurella vauhdilla, sillä voimakenttä pyrkii vetämään pyörää itseään kohti, jolloin suihkuprätkä ei pääse karkaamaan käsistä. Koukun käytön opettelu onkin muutamilla radoilla voiton avaimena, sillä parissa magneettikoukkumutkassa on ulkokaarteessa turva-aidan tilalla rotko. Kisa ei onneksi lopu rotkon pohjalla äkkipysäykseen vaan pelaaja palaa pienen viiveen jälkeen radalle.
Suihkuprätkä käyttäytyy kuin ilman iskunvaimentimia huristeleva auto, sillä vehje karkaa jatkuvasti valtaviin loikkiin ja korkeiden ilmalentojen aikana se menettää ohjattavuutensa lähes kokonaan. Lähes ainoa asia, mitä ilmassa voi tehdä, on ajokin kääntäminen oikein päin. Jos vastaan tulee jokin pylväs tai seinä, se yleensä heittää kuskin kyydistä. Hypyistä ei pääse kokonaan eroon koskaan, mutta mahdollisia hyppyreitä oppii ajan kanssa varomaan, jolloin menostakin tulee paljon hallitumpaa.
Jet Riderissa on kaikkiaan kymmenen erilaista rataa ja niiden koukkuna on, että vain kolmelle pääsee suoraan ajamaan. Seuraaville radoille pääsee vain, jos ajaa liigassa riittävän hyvin. Jatkomenestyksen myötä aukeaa vastaavasti lisää ratoja. Valitettavan nopeasti selviää, että jo alusta asti ajettavana ollut maanjäristyksen jälkeinen rata on ajettavuudeltaan ja kisana paras, sillä kaikki muut radat tuntuvat olevan vain toinen toistaan pahempaa loikkimista ja kieputusta.
Kisaamaan pääsee joko konetta tai yhtä kaveria vastaan. Vaihtoehtoisesti voi ajaa yksinään harjoituksissa, yksittäisiä kilpailuja tai liigaa. Liigaan kuuluvat radat ja mestaruuden voittoperusteet voi valita itse. Voittajaksi nousee se, joka saa osakilpailuiden sijoituksista eniten pisteitä tai huristelee radat läpi nopeimpaan yhteisaikaan. Vain liigassa menestyminen avaa pelaajalle pääsyn uusille radoille.
Ennen kilpailua pelaaja valitsee haluamansa kuskin. Kuljettajat ja heidän menopelinsä eroavat toisistaan massan, nopeuden ja kiihtyvyyden suhteen. Valinnalla on merkitystä, koska vehkeiden sopivuus riippuu paljon pelaajan ajotyylistä ja rataprofiilista. Valitettavasti valittu ajopeli säilyy samana koko kisan läpi eikä suihkuprätkäänsä voi viritellä ajettavan radan mukaan. Onneksi valittavana on rupukuskejakin, jolloin kaksinpeleissä taitoero voi mukavasti tasoittaa kunnon kisan aikaan saamiseksi.
Jet Riderissä on menoa ja meininkiä, mutta kakkososa on liiaksi alkuperäisen kaltainen. Radat ovat uusia ja menopelin ajettavuus on hiukan parempi, mutta muuten touhu on aivan sitä samaa. Tutustumisen arvoinen vain niille, jotka pitävät hulvattomista kaahailuista tai eivät saaneet ykkösestä tarpeekseen. Itse olisin kaivannut vähän vähemmän pomppuista ja aidomman tuntuista menoa.
74
